Tuutorina toimittuaan opiskelija osaa suunnitella, ohjata ja arvioida ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti ryhmänohjaus- ja suunnittelutehtävissä. Hän ymmärtää vertaistuen ja vuorovaikutustaitojen merkityksen ja mahdollisuudet ja osaa hyödyntää niitä. Hän osaa myös arvioida ja ottaa huomioon kulttuurien välisiä eroja kanssakäymisessä. Kv-tuutorina toimittuaan opiskelija pystyy kuvaamaan yliopisto-opiskelun keskeiset piirteet ja tutkinnon rakenteen kv-opiskelijoiden tarpeisiin nähden.
Sisältö
Opiskelijatuutori auttaa uutta opiskelijaa integroitumaan Tampereen yliopistoon ja opiskelijayhteisöön.
Tuutori toimii opiskelijoiden vertaistuutorina ja osallistuu tuutorikoulutukseen.
Koulutuksessa käsitellään mm. tuutorin roolia ja opiskelijan tueksi järjestettyä ohjausta. Lisäksi tuutori tutustuu itsenäisesti oman yksikkönsä opinto-oppaaseen ja voimassa oleviin tutkintovaatimuksiin.
Tuutori laatii tuutoritoimintaan suunnitelman, osallistuu tuutoritoimintaan vähintään yhden lukukauden ajan ja laatii toiminnasta raportin sekä vastaa palautekyselyyn. Tuutori myös arvioi omaa toimintaansa tuutorina, tuutoritoiminnan ja tuutorikoulutuksen onnistuneisuutta ja osallistuu näin niiden kehittämiseen.
Opetuskieli
suomi
Vaadittavat opintosuoritukset
Suoritusvaihtoehto
1
Kohderyhmät:
Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat
Muut opiskelijat
Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat
Tohtoriopiskelijat
Vaihto-opiskelijat
TuutorikoulutusOsallistuminen opetukseen
suomeksi
Kirjallinen raporttiEssee
suomeksi
Osallistuminen tuutorikoulutukseen ja kirjallinen raportti sekä palautekyselyyn vastaaminen.
Suomalaisten opiskelijoiden tuutorina toimimisesta voi saada 2 op. Opintojakson suoritusmerkinnän voi saada vain kerran.
Hyväksytysti opintojakson suorittanut voi saada yliopistolta myös todistuksen opiskelijatuutorina toimimisesta.
Arviointi
Hyväksytty/hylätty.
Kirjallisuus/Oppimateriaali
Tuutoriopas ja opinto-opas. Tuutoroinnin tueksi on myös muuta materiaalia, johon voi tutustua tuutoroinnin kotisivulla: http://www.uta.fi/opiskelu/tuutorointi