Opintojaksolla perehdytään osaamisperustaisen aluekehityksen ja -kehittämisen teorioihin ja käytäntöihin. Opintojakson tavoitteena on tarjota opiskelijoille ajattelumalleja ja analyyttisiä viitekehyksiä, joiden avulla on mahdollista ymmärtää ja selittää aluekehityksen dynamiikkaa.
Osaamistavoitteet
Opintojakson suorittanut on perehtynyt alueiden osaamisperustaista kehittämistä koskeviin ydinajatuksiin ja ajankohtaisiin keskusteluteemoihin. Hän tunnistaa tutkimusalan kannalta keskeisiä keskusteluteemoja ja ymmärtää laajasti niiden muotoutumiseen vaikuttavia kehittämisideologisia painotuksia. Hän on sisäistänyt innovaatioprosessien johtamiseen keskeisesti vaikuttavia tekijöitä ja osaa muotoilla kurssilla tehtävän harjoitustyön myötä teoreettisesti perusteltuja, kehittämistyön välineiden valintaa koskevia argumentteja.
Sisältö
Kuntien ja alueiden kilpailukyvyn käsite; tausta ja sisällöt. Innovaatiojärjestelmän käsite kehittämisen ja tutkimuksen viitekehyksenä. Taloudellisten toimintojen kumuloitumisen dynamiikka; klusteri ja keskittymä. Tiedon dynamiikka paikallisessa ja alueellisessa kehityksessä; avainteoriat ja mallit. Aluekehityksen johtaminen erilaisten verkostojen kautta vaikuttavana johtajuutena. Aluekehityksen pitkät kaaret; evolutiivisuus ja polkuriippuvuus.
Toteutustavat
Opetustapa
Paikalla
Verkossa
Luento-opetus
24 t
0 t
Ryhmätyöskentely
10 t
0 t
Seminaari
10 t
0 t
Kirjatentti
Osa luento-opetuksesta ja ryhmätyöskentelystä voidaan korvata ongelmaperustaisen oppimisen menetelmiä hyödyntävillä työtavoilla.
Opetuskieli
suomi
Vaadittavat opintosuoritukset
Suoritusvaihtoehto
1
Kohderyhmät:
Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat
Muut opiskelijat
Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat
Tohtoriopiskelijat
Vaihto-opiskelijat
Osallistuminen opetukseen
suomeksi
Arviointi
Numerolla 1-5.
Kirjallisuus/Oppimateriaali
Kurssilla sähköisesti jaettavat artikkelit, saatavilla Moodlessa
Opintojakson osana tentitään erillsenä kirjatenttinä teos Sotarauta, Markku, Horlings, Ina & Liddle, Joyce (eds.) 2012. Leadership and change in sustainable regional development. London: Routldedge.