Opintojen tavoitteena on auttaa opiskelijaa hahmottamaan käsityön roolia ja vastuuta osana perusopetuksen kasvatuksellista ja opetuksellista tehtävää. Oppimista ja opetusta tarkastellaan käsityön tradition ja nykyisyyden pohjalta tulevaisuuden haasteita korostaen. Tekstiilejä jäsennetään ihmisen lähimpänä ympäristönä ja rakennetun ympäristön osana esteettisestä, ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta. Opintojen aikana tutustutaan tekstiilityön oppisisältöihin sekä erilaisia lähtökohtia ja tavoitteita painottavien käsityöllisten tuotesuunnitteluprosessien ohjaamiseen kokonaisen käsityön näkökulmasta. Opiskelija saa valmiuksia ohjata erilaisia tuotteen suunnittelu- ja valmistusprosesseja alakoulussa.
Sisältö
Yhteistoiminnallisuutta ja kokemuksellisuutta painottavalla kurssilla tarkastellaan erilaisia käsityöprosesseja ja käsityön opettamista sekä teknologisesta että ilmaisullisesta näkökulmasta. Käsityön opettamisen perusasioihin tutustutaan toteuttamalla pienimuotoisia tuotesuunnitteluprosesseja. Toteutustekniikkoina ovat huovutus, kudonta, neulonta, tekstiilien pinnankuviointi ja ompelu. Tuotesuunnitteluprosessit, niiden analyysi ja kurssikirjallisuus dokumentoidaan opetusportfolioon. Kurssiin kuuluu opintokäynti.