Kandidaattiseminaarin tavoitteena on, että opiskelija oppii - etsimään tieteellistä tietoa ja osaa rakentaa tieteellisiä periaatteita noudattavan tutkimussuunnitelman - jalostamaan laatimastaan tutkimussuunnitelmasta kandidaatin tutkielman - raportoimaan tutkielmansa tutkimustulokset tieteellisen esitystavan mukaisesti - esittämään kandidaatin tutkielmansa julkisesti - arvioimaan muiden opiskelijoiden laatimia kandidaatin tutkielmia - esiintymään oman ammattialansa asiantuntijana.
Kandidaattiseminaarin suoritettuaan opiskelijalla on perusvalmiudet oman alansa käytännön ja teoreettisten ongelmien analysointiin. Opiskelija on myös luonut perustan tutkimusvalmiuksille, joiden avulla hän kykenee luomaan ja ratkaisemaan mielekkäitä alaansa liittyviä tutkimusasetelmia.
Sisältö
Kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon kuuluu opinnäytetyönä kandidaatin tutkielma, joka laaditaan tutkinto-ohjelman alaan liittyvästä aiheesta. Kandidaattiseminaari ja -tutkielma ovat 10 opintopisteen kokonaisuus, johon kuuluu lisäksi kypsyysnäyte. Kypsyysnäytteen tehtävänä on osoittaa, että opiskelija on perehtynyt tutkielmansa aihepiiriin ja laatinut sen itse. Samoin sen tehtävänä on osoittaa, että opiskelijalla on hyvä taito siinä kielessä, jolla tutkielma on laadittu.
Kandidaattiseminaarin on tarkoitus tukea kandidaatin tutkielman laadintaa. Seminaarissa opetellaan tieteellistä ajattelua, tiedonhakua, tiedon jäsentämistä ja käsittelyä sekä kielen ja viestinnän taitoja.