Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa esittää Suomen alueen ja sen väestön historian päälinjat ennen alueen liittämistä Venäjään vuonna 1809. Opiskelija tuntee aikakautta koskevan historiankirjoituksen lähtökohtia ja tärkeimpiä käänteitä.
Sisältö
Opintojaksossa perehdytään varhaisemman historian aikakausien tärkeimpiin piirteisiin sekä Suomen historian eurooppalaisiin yhteyksiin. Lisäksi opintojaksossa käydään läpi aikakausien historiaa koskevan tutkimuksen lähtökohtia ja niiden muuttumista.
Vaadittavat opintosuoritukset
Suoritusvaihtoehto
1
Kohderyhmät:
Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat
Muut opiskelijat
Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat
Tohtoriopiskelijat
Vaihto-opiskelijat
Osallistuminen opetukseen
5 op
suomeksi
Arviointi
Numerolla 1-5.
Osallistuminen opetukseen JA luentotentti
TAI
Osallistuminen opetukseen JA opettajan kanssa sovittava projekti (näyttelykäsikirjoitus tai muu laajempi selvitys) JA/TAI essee
Lisätietoja
Luentokurssin suorittaminen edellyttää, että opiskelija tuntee Suomen varhaisemman historian pääkohdat, sillä luentosarjalla ei kosketella aikakausien eri piirteitä kaikilta osin. Tärkeimpien perusasioiden tuntemus on hankittava viimeistään kurssin aikana. Tietojaan voi täydentää yleisesityksistä, kuten Vahtola, Jouko, Suomen historia. Jääkaudesta Euroopan unioniin (2003), 9–244, Virrankoski, Pentti, Suomen historia. Ensimmäinen osa. 2001, 17–403 ja Haapala, Pertti & Toivo, Raisa Maria (toim.), Suomen historian kartasto (2008), 6–83.
Suoritusvaihtoehto
2
Kohderyhmät:
Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat
Muut opiskelijat
Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat
Tohtoriopiskelijat
Vaihto-opiskelijat
Kirjallinen tentti
5 op
suomeksi
Oppimateriaalit
Vahtola, Jouko, Suomen historia. Jääkaudesta Euroopan unioniin. (2003), s. 9–105; Grünthal, Riho, Ennen muinoin. Miten menneisyyttämme tutkitaan. (2002); Karonen, Petri, Pohjoinen suurvalta. Ruotsi ja Suomi 1521–1809. (1999 tai uudempi); Rasila, Viljo ym. (toim.), Suomen maatalouden historia I. Perinteisen maatalouden aika. Esihistoriasta 1870-luvulle. (2003), 17–443.
Arviointi
Numerolla 1-5.
Suoritusvaihtoehto
3
Kohderyhmät:
Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat
Muut opiskelijat
Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat
Tohtoriopiskelijat
Vaihto-opiskelijat
Essee
5 op
suomeksi
Lisätietoja
Esseesuorituksesta sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.
Arviointi
Numerolla 1-5.
Lisätietoja
Suositeltu suoritusajankohta: 1. vuoden syksy, 1. vuoden kevät.