Äänen ja puheen opiskelun tavoitteita saavutetaan vähitellen. Opiskelu on usein yksilöllistä ja eteneminen tapahtuu jokaisella opiskelijalla omaan tahtiin, sillä opiskelu liittyy mm. opiskelijan kehonkäyttötottumuksiin ja motorisiin valmiuksiin, musikaalisuuteen, kuuntelukykyyn, kehollisten tuntemusten vastaanottokyvyn herkkyyteen ja näiden ominaisuuksien kehittymiseen. Taidot kerrostuvat ja asettuvat osaksi opiskelijan näyttelijäntyötä spiraalinomaisesti.
Osaamistavoitteet
Opintojen kuluessa opiskelija oppii: – äänen ja puheen tuottomekanismin fysiologiset perusteet – oman äänensä ja puheensa ominaispiirteet ja niiden kanssa työskentelemisen – tuottamaan ääntä ilman turhia lihasjännityksiä ja puheentuottoelimistön vahingoittamista – arvostamaan ja huoltamaan ääntään – tekemään itselleen ja puhetehtävälle sopivan äänenavauksen sekä palauttamisen (“cool-down”) – ymmärtämään äänen olennaiseksi osaksi kehon hahmotusta ja itsetuntoa – työskentelemään äänen ja puheen erilaisten piirteiden kanssa: hengityksen, äänen korkeuden, voimakkuuden, värin sekä artikulaation ja uskaltamaan käyttää erilaisia ääniä ja puhetapoja – ymmärtämään kieleen liittyviä musiikillisia merkitystasoja (intonaatio, rytmi, äänneympäristö) – hyödyntämään akustisen analyysin tuottaman informaation puheen kanssa työskentelyssä – etsimään tekstin merkityksiä ja fyysistämään niitä äänen ja puheen avulla sekä välittämään muille – soveltamaan opittuja taitoja roolinrakentamisessa
Sisältö
Äänenkäytön ja puhetekniikan fysiologisen, kommunikatiivisen ja havaintoon perustuvan tarkoituksenmukaisuuden säännöllistä harjoittamista sekä tekstin kanssa että ilman. Puhetekniikan testit, joiden luentanäytteistä analysoidaan äänen perustaajuusjakauma ja keskiarvospektri ja joiden avulla seurataan äänen ja puheen kehittymistä.
Vaadittavat opintosuoritukset
Suoritusvaihtoehto
1
Kohderyhmät:
Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat
Muut opiskelijat
Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat
Tohtoriopiskelijat
Vaihto-opiskelijat
Luento-opetusOsallistuminen opetukseen
suomeksi
RyhmäopetusOsallistuminen opetukseen
suomeksi
YksilöopetusOsallistuminen opetukseen
suomeksi
PalautekeskustelutOsallistuminen opetukseen
suomeksi
Osa opetuksesta toteutuu osana näyttämötyön opintoja, demojen ja produktioiden valmistamisen yhteydessä. Puhetekniikan testit järjestetään vokologian puheentutkimuslaboratoriossa.