• hallitsee tietojenkäsittelytieteiden perusteet ja pystyy seuraamaan alan kehitystä, • tuntee tieteelliseen ajattelun perusteet ja osaa soveltaa niitä omassa työskentelyssään, • on hankkinut ylempään korkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa tarvittavat tiedot ja taidot, • osaa soveltaa hankkimaansa tietoa kansainvälistyvässä työelämässä • osaa viestiä ammatillisissa tilanteissa suomeksi, ruotsiksi ja yhdellä vieraalla kielellä • tuntee alan eettiset normit ja soveltaa niitä työssään.
Kandidaatin tutkinnon suorittanut opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa tietoteknisiä ratkaisuja uusiin sovellustilanteisiin. Hänen osaamisensa painottuu ohjelmointiin, erilaisiin suunnittelu- ja arviointimenetelmiin, yhteistyötaitoihin ja käyttäjän ymmärtämiseen. Vankan ammatillisen pohjan lisäksi hänellä on kykyä tieteelliseen ajatteluun ja ongelmanratkaisuun.
Kandidaattiohjelmassa luodaan pohjaa niin akateemisella uralla kuin käytännön työelämässäkin vaadittavien taitojen kehittämiselle. Perusammatillisten tietojen ja taitojen ohella opiskelijalla on valmistuttuaan valmiudet jatkaa opintojaan maisterin tutkinnossa ja kyky ylläpitää ammattitaitoaan koko työuran ajan nopeasti kehittyvällä alalla.
Sisältö
Luonnontieteiden kandidaatin tutkinto (LuK), 180 op Yhteiset opinnot 35 op (sis. kieli- ja viestintäopinnot 15 op) Tietojenkäsittelytieteiden perusopinnot 25 op Tietojenkäsittelytieteiden aineopinnot 60 op (valitaan tietojenkäsittelyoppi tai vuorovaikutteinen teknologia) Valinnaiset opinnot 60 op
Kaikki tutkinto-ohjelman opiskelijat suorittavat yhteiset perusopinnot ja yhteisiä aineopintoja. Osa kandidaatin tutkinnon aineopinnoista ja valinnaisista opinnoista määräytyy sen mukaan, valitseeko opiskelija tietojenkäsittelyopin vai vuorovaikutteisen teknologian opintopolun
Tietojenkäsittelyopin opintopolun mukaisesti opiskelevien tulee suorittaa valinnaisina opintoina Matemaattisten opintojen kokonaisuus 25 op, josta 10 op osana Tieteen tekemisen valmiuksia ja 15 op kohdassa Valinnaiset opinnot I.
Vuorovaikutteisen teknologian opintopolun mukaisesti opiskelevien tulee suorittaa vähintään yksi 25 opintopisteen laajuinen kokonaisuus, joka voi olla myös edellä mainittu matemaattisten opintojen kokonaisuus.
Edellytykset
Tutkinto-ohjelman opiskelijan tulee valita ja ilmoittaa valitsemansa maisteriopintojen suuntaus kandidaattiopintojensa aikana.
Maisteriopinnoissa edellytetään tiettyjä aineopintotason opintoja, vaatimukset tulee tarkistaa opetussuunnitelmasta kyseisen maisterikoulutuksen ja opintosuunnan kohdalta.
Suoritetaan tutkinto-ohjelmakohtainen opintojakso: Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media ITIY1, matematiikka ja tilastotiede MTTY1, tietojenkäsittelytieteet TIEY1
Suoritetaan tutkinto-ohjelmakohtainen opintojakso: informaatiotutkimus ja interaktivinen media ITIY2, matematiikka ja tilastotiede MTTY2, tietojenkäsittelytieteet TIEY2
Kaikkien tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman opiskelijoiden tulee suorittaa tieteen tekemisen valmiudet 10 op ja sisällyttää opintoihin opintojakso MTTTP1 Tilastotieteen johdantokurssi. Tämän lisäksi opintoihin tulee sisältyä toinen vapaasti valittava matematiikan tai tilastotieteen 5 opintopisteen laajuinen opintojakso. Tietojenkäsittelyopin opintopolun valitsevien tulee näiden lisäksi suorittaa 15 op matemaattisia opintoja kohdassa valinnaiset opinnot I.
Kaikkien tutkinto-ohjelman opiskelijoiden tulee suorittaa tietojenkäsittelytieteiden yhteiset aineopinnot 30-35 op ja lisäksi toinen kokonaisuuksista tietojenkäsittelyopin aineopintoja 25-30 op tai vuorovaikutteisen teknologian aineopintoja 25-30 op. Tietojenkäsittelytieteiden aineopintojen kokonaisuuden tulee olla yhteensä 60 op.
Suoritettava alla olevat TIE-opintojaksot sekä TIEA4 Projektityö tai SISYA200 Innovaatioprojekti. Huom. joissain maisteriopinnoissa vaaditaan Projektityö.
Valinnainen opintojakso, mikäli aineopintojen kokonaisuudesta ei muuten tule yhteensä vähintään 60 op. Huom. maisteriopintoihin suuntaaville: HTI:n vuorovaikutteisten ohjelmistojen kehittämisen opintosuutaan vaaditaan TIEVA31 Graafisen käyttöliittymän toteuttamisen perusteet ja TIETA11 Ohjelmoinnin tekniikka C++. Tietojenkäsittelyopin organisaatioiden tietojärjestelmien opintosuuntaan vaaditaan TIETA15 Tietotekniikka ja yhteiskunta.
Valinnainen opintojakso, mikäli aineopintojen kokonaisuudesta ei muuten tule yhteensä vähintään 60 op. Huom. maisteriopintoihin suuntaaville: HTI:n vuorovaikutteisten ohjelmistojen kehittämisen opintosuutaan vaaditaan TIEVA31 Graafisen käyttöliittymän toteuttamisen perusteet ja TIETA11 Ohjelmoinnin tekniikka C++. Tietojenkäsittelyopin organisaatioiden tietojärjestelmien opintosuuntaan vaaditaan TIETA15 Tietotekniikka ja yhteiskunta.
Tietojenkäsittelyopin opintopolun mukaisesti opiskelevien tulee suorittaa Matemaattisten opintojen kokonaisuus 25 op, josta 10 op osassa Tieteen tekemisen valmiudet ja loput 15 op osana valinnaisia opintoja.
Tietojenkäsittelyopin opintopolun mukaisesti opiskelevien tulee suorittaa matemaattiset opinnot vähintään 15 op. Vuorovaikutteisen teknologian opintopolun mukaisesti opiskelevien tulee suorittaa vähintään yksi 25 opintopisteen laajuinen kokonaisuus, joka voi olla matemaattisten opintojen kokonaisuus.