Kuolema tavoittaa meidät eri medioiden kautta käytännössä päivittäin. Henkirikosuutiset ja onnettomuudet niin koti- kuin ulkomailta ovat tuttu näky uutisvirrassa. Kuoleman näkyvyydestä, median tavoista käsitellä erilaisia kuolemantapauksia sekä uutisoinnin vaikutuksista läheisiin on tutkimusta, mutta merkityksenantotapojen ja ritualisoinnin historia tuntuu jääneen tutkimuksessa paitsioon. Mistä julkisuudessa toistuvat tapamme käsitellä väkivallan ja onnettomuuksien aiheuttamia kuolemia on peräisin?
Anna Huhtalan väitöstutkimus tuottaa kaivattua tietoa kuoleman julkisen käsittelyn historiasta. Tutkimus avaa kuolemiin julkisuudessa liitettyjen merkityksenantojen, teemojen ja symbolien historiaa ja haastaa näkemystä siitä, että medialla olisi yksin valta päättää kuolemiin liitetyistä ilmiöistä ja teemoista.
– Tutkimuksen historiallinen perspektiivi auttaa havaitsemaan, kuinka vallitseva kuolemankulttuuri, valtasuhteet, teknologia ja yleisön toiveet asettavat aina omat ehtonsa tapausten julkiselle käsittelylle, Huhtala kertoo.
Tutkimuksen päälähteitä ovat 1920–1930-lukujen sanomalehdet sekä onnettomuuksista ja henkirikoksista kirjoitetut arkkiveisut. Tutkimuksessa käsitellään puolustusvoimia kohdanneita onnettomuuksia, siviilionnettomuuksia, poliittisia murhia sekä henkirikoksia, joiden julkiseen käsittelyyn liittyi vaatimus kuolemanrangaistuksesta. Sisällönanalyysin kohteena ovat muun muassa höyrylaiva Kurun haaksirikko vuodelta 1929 ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Onni Happosen murha vuonna 1930. Tutkimuksessa käsitellään myös nuorten naisten seksuaalimurhiin liittyneitä kuolemanrangaistusvaatimuksia ja pohditaan tunteiden merkitystä uutisoinnissa.
– Sillä, mihin vihamme, surumme ja rakkautemme uutissisällöissä ohjataan, on huomattava vaikutus tekemiimme tulkintoihin, Huhtala muistuttaa.
Tutkimus auttaa ymmärtämään myös nykypäivän medioiden tapaa käsitellä poikkeuksellisia kuolemia
Kuolemien uutisarvo, tavat kuvata uhreja ja epäiltyjä sekä käsityksemme esimerkiksi sankaruudesta ja isänmaallisuudesta ovat rakentuneet ajan saatossa. Jos käsitteiden historia ei ole tunnettu, on niiden käyttäminen mielivaltaisesti omaa agendaa tukien helpompaa. Samalla yksilöiden liittämisestä ajankohtaisiin ilmiöihin heidän yksityisestä tragediastaan välittämättä tulee aina vain suoraviivaisempaa.
– Yksittäisen kuolemantapauksen ympärille rakennetun tarinan tavoitteet on helpompi tiedostaa, kun ymmärrämme niiden historiallisen taustan. Samalla menneiden väkivalta- ja onnettomuustapausten analysointi poistaa oman aikamme mediailmiöihin liitetyn ainutlaatuisuuden leiman ja auttaa meitä hallitsemaan klikkiotsikoiden viidakkoa.
– Toisaalta tutkimukseni myös muistuttaa poikkeuksellisten kuolemien yhdistävästäkin voimasta, jossa medialla on iso rooli. Julkisuus voi auttaa meitä käsittelemään äkillisiä kuolemia ja tarjota lohdutusta surun ja hämmennyksen keskellä, Huhtala toteaa.
Tutkimuksen keskeinen käsite on julkinen kuoleman käsittely. Sen Huhtala määrittelee muodostuvan kuoleman julkisesta ritualisoinnista ja merkityksellistämisestä, vallitsevasta kuolemankulttuurista, valtasuhteista sekä aikakauden tiedotusvälineiden konventioista, teknisistä mahdollisuuksista ja journalistisista tavoitteista. Määritelmä on myös osa tutkimuksen tuloksia. Aikakauden medialla eli tämän tutkimuksen kohdalla sanomalehdistöllä ja arkkiveisujen kirjoittajilla ei ollut yksin päätösvaltaa siitä, kenen kuolemasta kirjoitetaan, miten siitä kirjoitetaan ja kenelle siitä kirjoitetaan.
Väitöstilaisuus lauantaina 29. maaliskuuta
Filosofian maisteri Anna Huhtalan historia-alan väitöskirja Sanoin kuviteltu kuolema – Väkivalta ja onnettomuuskuolemien julkinen käsittely Suomessa 1920–1930-luvuilla tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa lauantaina 29.3.2025 kello 12 Tampereen yliopiston Päätalon luentosalissa D11 (Kalevantie 4). Vastaväittäjänä toimii professori Hannu Salmi Turun yliopistosta. Kustoksena toimii professori Marjaana Niemi yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.