Rantala tutki väitöskirjassaan pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavien oireita ja hengenahdistuksen ja masennuksen yhteyttä muuhun oirehdintaan. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin niiden potilaiden ennustetta ja ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä, joille oli aloitettu happihoito tai kaksoispaineventilaatiohoito Tampereen yliopistollisen sairaalan keuhkoklinikassa vuosina 2012–2015.
Edenneissä keuhkosairauksissa hengenahdistus on yleinen osa taudinkuvaa ja potilaat ovat usein myös masentuneita. Toisaalta potilailla on moninaisia oireita jo perussairauksistakin johtuen. Hengenahdistuksen ja masennuksen yhteyttä muihin oireisiin on kuitenkin tutkittu vähän, erityisesti pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden keskuudessa.
— Masennusoireilu oli yhteydessä vaikeampaan hengenahdistukseen ja muuhun oirekuormaan pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla, Heidi Rantala toteaa.
— Toisaalta vaikeampi hengenahdistus rasituksessa keuhkoahtaumatautia tai keuhkofibroosia sairastavilla potilailla oli yhteydessä vaikeampiin muihin oireisiin. Näin ollen näiden potilaiden hoidon osana pitäisi olla kokonaisvaltainen oirekartoitus, jotta heidän moninaisiin oireisiinsa osattaisiin paremmin puuttua.
Pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla on usein monia taustasairauksia vaihtelevine ennusteineen ja osalla heistä hengityslaitehoito on osa sairauden hoitoa jo taudin alkuvaiheessa. Useissa sairauksissa, kuten joissain hermo-lihassairauksissa kaksoispaineventilaatiohoidon on todettu jopa parantavan ennustetta, kun taas osalle laitehoito otetaan käyttöön oirehoitona vasta, kun sairaus on edennyt pitkälle. Näin on myös niillä potilailla, jotka tarvitsevat pitkäaikaista happihoitoa. Vaihtelevien taudinkuvien ja ennusteiden vuoksi onkin vaikeaa ennustaa, kenellä on riski menehtyä seuraavana vuotena laitehoidon aloituksesta ja siten tarve elämän loppuvaiheen suunnitteluun.
Tutkimuksessa havaittiin, että pitkäaikaista happihoitoa saavien potilaiden ennuste oli huonompi kuin pitkäaikaista kaksoispaineventilaatiohoitoa saavien. Huonon ennusteen merkki oli myös ulkopuolisen avun tarvitseminen päivittäisissä toimissa, kuten pukeutumisessa ja peseytymisessä. Lisäksi keuhkofibroosista johtuva pitkäaikaisen happihoidon tarve oli yhteydessä huonompaan ennusteeseen, sillä keuhkofibroosipotilaat menehtyivät vain vajaan vuoden kuluessa happihoidon aloituksesta.
— Suurimmalla osalla tutkimuksen aikana menehtyneistä potilaista oli etukäteen tehdyt hoidonrajauspäätökset, mutta monelta puuttuivat kuitenkin elämän loppuvaiheen suunnitelmat, ja he menehtyivät sairaalassa tultuaan hoitoon päivystyspoliklinikan kautta. Oikea-aikaisella elämän loppuvaiheen suunnittelulla voitaisiin ottaa paremmin huomioon potilaiden omat toiveet välttäen turhat ensiapukäynnit ja sairaalahoidot heidän elämänsä viimeisinä päivinä, pohtii Rantala.
Heidi Rantala on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta vuonna 2008 ja keuhkosairauksien erikoislääkäriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2015. Nykyään Rantala työskentelee Tampereen yliopistollisessa sairaalassa keuhkolääkärinä sekä Tampereen yliopistossa keuhkosairauksien kliinisenä opettajana.
Lääketieteen lisensiaatti Heidi Rantalan lääketieteen alaan kuuluva väitöskirja Symptoms and Survival in Patients with Chronic Respiratory Insufficiency tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 25.3. 2022 klo 12.00 alkaen. Paikkana on Arvo-rakennuksen auditorio F115, Arvo Ylpön katu 34. Vastaväittäjänä toimii professori Tarja Saaresranta Turun yliopistosta. Kustoksena toimii professori Lauri Lehtimäki Tampereen yliopistosta.
Väitöstilaisuutta voi seurata etäyhteydellä
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2215-1
Kuva: Mikko Rantala