Rakennussuojelu on perinteisesti keskittynyt yksittäisten merkkirakennusten suojeluun. Vuosikymmenten saatossa suojelun näkökulma on kuitenkin laajentunut ja yhä monipuolisempi joukko yhä nuorempia ja arkisempia rakennuksia ja rakennettuja ympäristöjä on päätynyt rakennussuojelun piiriin. Iida Kalakoski tutkii väitöskirjassaan tapausesimerkkien avulla, miten tavallisista rakennuksista tulee suojeltavaa ja varjeltavaa rakennusperintöä.
Samalla kun Kalakoski tarkastelee nykyisen rakennusperintökäsityksemme muutosta ja vaikutuksia rakennettuun ympäristöön, hän valottaa myös rakennuksista käytävän keskustelun merkitystä. Arkipäivän kokemusten perusteella ja julkista keskustelua seuraamalla voimme todeta, että arkkitehtuuri herättää mielipiteitä, jopa tunteita.
– Puhutaan rumista laatikoista, homekouluista, ongelmalähiöistä, ökytaloista ja unelmakodeista, Kalakoski täsmentää.
Jokaiseen rakennukseen, nykyisellään rumaltakin näyttävään, on sitoutunut niin aineellisia kuin aineettomiakin resursseja.
– Ei ole yhdentekevää, miten puhumme rakennetusta ympäristöstä. Sanat, joilla kuvailemme rakennuksia ja rakennusperintöämme vaikuttavat asenteisiin ja niiden myötä haluumme suojella, ylläpitää ja korjata, hän toteaa.
Kestävä kehitys ohjaa yhä vahvemmin säilyttämistä ja suojelua
Aiemmissa tutkimuksissa laajeneva rakennusperintökäsitys on usein nähty yksinomaan haasteena, mutta Kalakoski näkee sen mahdollisuutena tarkastella olemassa olevaa rakennuskantaa sekä materiaalisena että kulttuurisena resurssina. Kestävä kehitys on yhä keskeisempi lähtökohta kaikelle säilyttämiselle ja myös rakennussuojelulle. Laajeneva rakennusperintökäsitys haastaa perinteisen rakennussuojelun käytäntöjä, sillä niiden on mukauduttava monipuolistuvaan kohdejoukkoon.
Kalakosken väitöskirja koostuu neljästä artikkelista, jotka tarkastelevat ensinnäkin rakennusperintökäsityksen laajenemista ja toisaalta laajenemisen mahdollisia vaikutuksia rakennussuojelun käytäntöihin. Kalakoski lähestyy aihettaan sekä tapausesimerkkien että monialaisen tutkimuskirjallisuuden kautta.
Jos rakennusten purkamisesta tai säilyttämisestä tehtävien päätösten yhteydessä sivuutetaan arvoihin ja arvostuksiin liittyvät ajalliset ulottuvuudet, tullaan helposti menettäneeksi jotain sellaista, joka myöhemmin näyttäytyy arvokkaana. Näin on käynyt esimerkiksi puukaupunginosille ja uusrenessanssi- ja jugend-rakennuksille, mutta samoin voi käydä myös nyt purku-uhan alla olevalle nuoremmalle rakennusperinnölle: lähiöille, ostoskeskuksille tai terveyskeskuksille.
– Olemassa olevan rakennuskannan arvojen ymmärtämiseksi tarvitaan asiantuntemusta rakennusperintöprosesseista ja uudenlaista ajattelua säilyttämisen käytännöistä, Kalakoski tiivistää väitöskirjansa ydinsanoman.
Väitöstilaisuus perjantaina 12. toukokuuta
Arkkitehti Iida Kalakosken rakennusperinnön hoidon alaan kuuluva väitöskirja Too much to handle: Architectural conservation in the widening scope of heritage tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston Rakennetun ympäristön tiedekunnassa perjantaina 12.5.2023 klo 12 Hervannan kampuksella, Rakennustalon auditoriossa RG202. Vastaväittäjänä toimii professori Thomas Yarrow Durhamin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Olli-Paavo Koponen Tampereen yliopiston Rakennetun ympäristön tiedekunnasta.
Seuraa väitöstilaisuutta etäyhteydellä.
Kuva: Essi Nisonen