Forsman lähestyy Descartesin skeptisismiä kahdesta historiallisesta näkökulmasta, joita ei tavallisesti ole yhdistetty.
- Aikaisemmat Descartes-tulkinnat keskittyvät joko Descartesin metafyysiseen kokonaisprojektiin ja havaintoteoriaan ja lukevat Descartesta skolastiikkaa vasten. Tai sitten ne keskittyvät Descartesin epistemologisiin pyrkimyksiin ja epäilyn metodiin ja lukevat Descartesia skeptisismiä vasten. Nämä osa-alueet eivät kuitenkaan ole erillisiä. Descartesin epistemologiset päämäärät limittyvät hänen metafyysiseen kokonaisprojektiinsa ja epäilyn metodin tarkoitus on kumota sekä skolastiset näkemykset että skeptinen traditio, Forsman valottaa.
Tyypillinen tapa lukea Descartesin skeptistä metodia on tulkita sen olevan kaiken epäiltävän hylkäävää ja että epäily on pelkästään puhtaan teoreettinen ajatuskoe, johon ei suhtauduta vakavasti ja josta Descartes itsekin luopuu varsin nopeasti.
- Usein epäilemisen vakavuus käydäänkin läpi pinnallisesti tai siihen ei kiinnitetä huomiota lainkaan, Forsman kiteyttää.
- Kuitenkin, viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että henkiset ja kognitiiviset harjoitukset olivat yleinen kirjallisuuden lajityyppi 1500–1600 luvuilla, erityisesti uskonnollisina harjoitteina, mutta tarjoten myös syvempää ymmärrystä itsetuntemuksesta ja omasta tiedollisesta paikastaan matkalla tietoon Jumalasta. Descartesin Mietiskelyt on selvästi kirjoitettu jatkeena tälle mietiskelytraditiolle, minkä johdosta on myös tärkeä ottaa siinä esitetty skeptinen harjoite vakavasti, hän jatkaa.
Mitä epäilyn ottaminen vakavasti sitten tarkoittaa?
- Asettamalla Descartesin teoksen historiallista traditiota vasten ja ottamalla epäily vakavasti osana tätä meditaatioharjoitusta, voimme huomata, ettei epäily ole pelkästään välineellistä tai teoreettista, vaan transformatiivinen prosessi varmuuden ja totuuden löytämiseksi. Epäily ei ole pelkkä ajatuskoe vaan meditatiivinen pyrkimys vastata ongelmiin, jotka Descartes kokee olennaisiksi, Forsman selvittää.
Forsman esittääkin uuden tulkinnan Descartesin skeptisismistä, jossa epäiltäviä asioita ei hylätä vaan niiden kohdalla pidättäydytään arvostelmasta. Tässä tulkinnassa hänen väitöskirjassa esittelemänsä termi kartesiolainen epokhē on avainasemassa. Termi epokhē on kreikkaa, tarkoittaen arvostelmasta pidättäytymistä. Menetelmällisenä välineenä se on tuttu filosofiassa Edmund Husserlin kautta, mutta sen historialliset juuret ovat antiikin skeptisismissä.
- Päähypoteesini on, että Descartes ei epäilyn metodia käyttäessään varsinaisesti hylkää mitään vaan pidättäytyy arvostelmasta, siis käyttää kartesiolaista epokhēta. Toisin kuin hylkäävät ja teoreettiset tulkinnat olettavat, Descartesin epäilyn metodi seuraa antiikin skeptikoiden arvostelmasta pidättäytymistä monella tapaa. Mietiskelyissä esitetyt kuuluisat skeptiset skenaariot unennäkemisestä ja mahdollisesta jumalaisesta petoksesta tarjoavat perusteita epäilylle. Epäilyn perusteiden ollessa yhtä vahvat uskomisen perusteiden kanssa, tahto päätyy tasapainotilaan, kummankin puolen ollessa yhtä vakuuttavia. Tässä tilanteessa ainoa episteemisesti turvallinen ratkaisu virheiden välttämiseksi on Descartesin mukaan pidättäytyä arvostelmasta, Forsman summaa.
Vaikka väitöskirjan fokus onkin tulkinnallisessa ja historiallisessa tarkastelussa, katsoo Forsman skeptisismin olevan ajankohtainen aihe nykypäivänäkin.
- Nyt varsinkin elämme aikaa, jolloin saa olla entistä tarkkaavaisempi mihin uskoo ja mitä pitää varmana tietona. Internet ja sosiaalinen media ovat täynnä sekä tarkoituksetonta misinformaatiota että tarkoituksellista harhauttavaa disinformaatiota, Forsman kuvaa.
- Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa ihmiset elävät ikään kuin eri todellisuuksissa, riippuen siitä, millaista tietoa he pitävät luotettavana.
Forsmanin mukaan hyvä esimerkki tällaisesta todellisuuden sirpaloitumisesta on tammikuun alussa tapahtunut hyökkäys Yhdysvaltojen kongressiin Capitol Hillillä Washingtonissa.
- Sekä skeptisimin historia yleisesti, että Descartesin käyttämä skeptisismi erityisesti, kykenevät yhä tarjoamaan apuvälineitä nykylukijalle. Niiden kautta saa aimo annoksen kriittistä tarkastelua, tervettä kyseenalaistamista ja motivaatiota astua askeleen taaksepäin ja tarkastella asiaa useammasta näkökulmasta, hän päättää.
Espoosta kotoisin oleva Forsman työskentelee tuntiopettajana Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Hän opettaa kevätlukukaudella kurssia tahdonvapaudesta 1500-1700-lukujen filosofiassa. Hän tekee myös sijaisuuksia Tampereen kaupungin kouluissa.
Filosofian maisteri Jan Forsmanin filosofian alaan kuuluva väitöskirja Of Dreams, Demons, and Whirlpools: Doubt, Skepticism and Suspension of Judment in Descartes’s Meditations tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 19.2.2021 klo 15.00, Pinni B -rakennuksen auditoriossa 1096, Kanslerinrinne 1. Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Scott Ragland (St. Louis University). Kustoksena toimii filosofian oppiaineen lehtori, dosentti Jani Hakkarainen.
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1857-4
Kuva: Potrettipaja