Yliopistoja velvoittavat tasa-arvolain vaatimukset, ja ne ovat sitoutuneet sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen (gender mainstreaming). Viimeisimmän yliopistouudistuksen aikana sukupuolten eriarvoisuuden ongelmiin kiinnitettiin vain vähän huomiota, vaikka sukupuolijaot eivät ole purkautuneet toivotusti. Naisten suhteellinen osuus vähenee ylemmille uratasoille siirryttäessä, ja heidän palkkatasonsa on keskimäärin miehiä matalampi. Naisia on suhteessa enemmän määräaikaisissa ja opetuspainotteisissa tehtävissä, joissa urakehityksen mahdollisuudet ovat heikompia.
Johanna Lätin väitöstutkimus osoitti, että kansainvälisesti suositellun valtavirtaistamisen periaatteen toteuttamiseen liittyy käsitteellisiä, käytännöllisiä ja eettisiä haasteita. Tavoitteet eivät huomioi riittävästi yliopistotyön erityispiirteitä ja ongelmakohtia, eivätkä ne onnistu puuttumaan eriarvoistaviin mekanismeihin.
– Standardimaiset, ylhäältä alas ohjattavat tasa-arvovelvoitteet eivät välttämättä sovellu sellaisenaan tiettyyn instituutioon. Yliopistoissa ne eivät riitä korjaamaan syvällä olevia sukupuolittuneita rakenteita, käytäntöjä ja asenteita, sanoo Johanna Lätti.
Tutkimus osoittaa esimerkiksi sen, että yliopistotyöntekijät pitivät palkitsemisen kriteerejä ja rekrytointikäytäntöjä osin epäoikeudenmukaisina. Naisvaltaisten alojen ja naistapaisen työn koettiin saavan vähemmän arvostusta. Akateemisen yhteisön ja oman perheen eteen tehtävä huolenpidollinen työ on ammatillisesti ja taloudellisesti epäedullista, mikä koskee enenevästi myös miehiä.
– Näitä kysymyksiä tasa-arvo-ohjelmat eivät aina tunnista. Tasa-arvon mittarit vertaavat miesten ja naisten ryhmiä mekaanisesti toisiinsa, ja tilastojen taakse jää paljon näkymättömiin, Lätti toteaa.
Tasa-arvon edistäminen edellyttää aitoa keskustelua
Toisaalta tasa-arvo ei ole enää korkeakoulu- ja tiedepolitiikan keskiössä. Siihen viitataan usein välineellisesti keinona kilpailukyvyn ja tuottavuuden parantamiseen. Tasa-arvotyö kohtaa käytännön ongelmia, kuten tiedonsaannin, resurssien ja toimivallan puutteen. Siinä huolehditaan Lätin mukaan monesti vain minimivelvollisuuksien täyttämisestä, eivätkä tasa-arvotoimet useinkaan vastaa työntekijöiden arkisia kokemuksia epäkohdista. Yliopistouudistus vahvisti tasa-arvotyötä entisestään henkilöstöhallinnollisena osa-alueena erillään ruohonjuuritasosta.
– Jos tasa-arvoa halutaan aidosti edistää, olisi löydettävä keinoja osallistaa koko yhteisöä ja kuulla eri ryhmien kokemuksia. Tasa-arvopolitiikka kytkeytyy myös aina myös joihinkin arvoihin. Tutkimukseni näkökulma oikeudenmukaisuuden etiikkaan paljasti, että tasa-arvon mittareiden ja kokemusten välillä oli eroja siinä, mitä pidetään arvokkaana. Tätä pohdintaa ei instituutioissa useinkaan tehdä, vaikka esimerkiksi juuri yliopistoissa olisi edellytykset käydä arvokeskustelua, Lätti sanoo.
Tutkimuksen tulokset on julkaistu englanniksi neljässä vertaisarvioidussa artikkelissa kansainvälisissä tiedejulkaisuissa.
Johanna Lätti on kotoisin Tampereelta. Hän on asunut viime vuodet ulkomailla, pääosin Ranskassa. Parhaillaan Lätti työskentelee sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä Helsingissä ja valmistelee hallituksen tasa-arvopolitiikkaa sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi työelämässä.
Väitöstilaisuus lauantaina 8. kesäkuuta
Kasvatustieteen maisteri Johanna Lätin kasvatustieteiden alaan kuuluva väitöskirja Tasa-arvopolitiikan ylikansalliset ohjelmat ja paikallinen todellisuus. Gender mainstreaming -politiikka muuttuvissa suomalaisissa yliopistoissa tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa lauantaina 8.6.2024 klo 12 Tampereen yliopiston keskustakampuksella, päärakennuksen salissa D11 (Kalevantie 4, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori (emerita) Liisa Husu, Örebron yliopisto. Kustoksena toimii professori (emerita) Anja Heikkinen, Tampereen yliopisto.
Seuraa väitöstilaisuutta etäyhteydellä.
Kuva: Teija Lätti