Hyppää pääsisältöön

Kestävää ja aktivoivaa kaupunkikehitystä ihmistä varten

Julkaistu 24.10.2024
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kolme henkilöä droonilaboratoriossa seisomassa ison droonin vieressä.
Risto Hyväri Lentola Logisticsilta (vas.) esittelee kaupunkikuljetuksia varten kehitettyä droonia Petri Pohjolalle ja Hanna-Greta Puurtiselle. Droonien ja ilmailun myötä 15 minuutin kaupunki -ajattelu avartuu laajemmalle kuin perinteisin menetelmin jakelu. MULTIGINATION-hankkeen living lab -kokeiluihin sisältyvät myös esimerkiksi kaupunkipyörien asemat, säilytystelineet ja kierrätyksen älykeskus. Kuva: Hanna Ylli
Miten voisit vaikuttaa urbaanin asuinalueesi viihtyvyyteen ja toimivuuteen? Penkit, roskikset, katokset, pyörätelineet ja leikkikentät ovat osa elinvoimaista ja kestävää kaupunkikuvaa, ja asukkaita voidaan osallistaa niiden hankintoihin. Eurooppalaisessa MULTIGINATION-hankkeessa pilotoidaan uudenlainen markkinapaikka, jonne yritykset voivat viedä kaupunkielämää edistävät tuotteensa hankinnoista päättävien tietoisuuteen. Asukkaat voivat ehdottaa tuotteita markkinapaikalle ja kommentoida niiden toiminnallisuutta.

Eurooppalainen elämä keskittyy kaupunkeihin. Päästöjen vähentäminen, kestävä kaupunkirakentaminen ja autoton Eurooppa ovat isoja trendejä. 

Julkisia tiloja ja katuja voidaan tehdä entistä eloisimmiksi, houkuttelevammiksi ja kestävämmiksi naapurustoiksi kaupunkilaisten, yritysten ja kaupunkien yhteistyöllä. Kaupunkilaisilta tuleekin usein hyviä aloitteita kaupunkien päättäjille. Valtioiden rajat ylittävässä markkinapaikassa asukkaiden ehdotusten ja mielipiteiden huomioiminen helpottuvat, ja samalla yrityksille avautuu uusia mahdollisuuksia tuotteidensa ja palveluidensa vientiin uusille markkina-alueille.  

15 minuutin kaupungeissa kaikki on lähellä

Kansainvälisen MULTIGINATION-yhteistyöhankkeen rahoittaa Business Finland Euroopan unionin Driving Urban Transition (DUT) -ohjelmasta. DUT-rahoitteisissa 15 minuutin kaupunki -hankkeissa tähdätään siihen, että kaikki päivittäiseen elämään tarvittava löytyy vartin sisällä joko kävellen, pyöräillen tai julkisilla liikennevälineillä.

15 minuutin kaupunki -konseptissa pyritään tekemään kaupungeista asuttavampia. Vastaamme tähän kehittämällä alustan, jolla tuodaan näkyväksi tuotteita, joiden avulla entistä parempi kaupunkiasuminen voi toteutua. Kytkemme asukkaat näiden tuotteiden valintaprosessiin. Menemme siihen maailmaan, jossa kuntien ja kaupunkien hankintaprosessit ovat aiemmin olleet suljettuja.

Petri Pohjola, projektipäällikkö ja teollisuusteknologian lehtori, TAMK

Alustalla asukas pääsee sijoittamaan tuotteita kartta- ja kuvantamissovelluksella omaan lähiympäristöönsä. Useamman kansalaisen valinnat ja ehdotukset tulevat näkyviin ja niitä voi kommentoida. Sovelluksessa on myös joukkorahoitusmahdollisuus. 

TAMK tuottaa tutkimustietoa 

Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) on ainoana suomalaisena toimijana mukana isossa kansainvälisessä hankkeessa. Hakukierroksella valittiin rahoitettavaksi 46 kansainvälisen konsortion hanketta eikä muissa ollut suomalaisia partnereita. 

TAMK tutkii 15 minuutin kaupunki -konseptin vaatimuksia yrityksille ja sitä, miten markkinapaikka eri kohdemaissa toimii ja miten siihen suhtaudutaan. Markkinapaikkasovellus yhdistää geokarttoja, valokuvia ja kaupunkilaisten mielipiteitä ruohonjuuritasolta hankinnoista päättäville asti.

– Istanbulilaiset todennäköisesti arvostavat erilaisia ominaisuuksia kuin sveitsiläiset. Tuotamme lokalisoitua tietoa ja tuomme suomalaista näkökulmaa. Haemme vastauksia siihen, miten voimme osallistaa erilaisia sidosryhmiä sekä samalla tarjota tehokas kysyntä ja taloudellisesti kestävä palvelu tai toiminto. Tutkimme myös sitä, miten alhaalta ylös -aloitteet voidaan kanavoida kaupunkien päätöksentekoprosesseihin, joissa rahoitus on avainasemassa ja joihin yksityissektori voidaan ottaa mukaan, kuvailee Pohjola.

Työelämälähtöisenä korkeakouluna TAMKilla on käytännöllinen lähestymistapa

Hankeidea syntyi European Network of Living Labs (ENoLL) -verkostossa, jossa TAMK toimii aktiivisesti. Erityisasiantuntija Hanna-Greta Puurtisen mukaan eurooppalaisessa yhteistyössä ei tule pikavoittoja, vaan maine rakentuu pitkäjänteisen tekemisen kautta. 

– Tiivis työelämäyhteistyö ja suomalainen tekemisen kulttuuri ovat avainasemassa. Olemme luotettava kumppani ja teemme mitä lupaamme. Hakuvaiheessa merkittävänä ajurina toimi teollisuusteknologian osaamispäällikkö Erkki Kiviniemi. Onnistuimme mainiosti tuomaan esiin sen, mitä TAMKilla soveltavan tieteen laitoksena on annettavanaan. 

Kehitysfoorumi pyörii jo aktiivisesti.

– Ratkomme yritysrajapinnassa aiheeseen liittyvää problematiikkaa, esimerkiksi millaisia tuotteita markkinapaikalle tuodaan ja miten. Tärkeää on saada yritykset ymmärtämään ne hyödyt, joita eurooppalaiselle alustalle mukaan pääseminen tuo mukanaan, Puurtinen kertoo.  

Useammassa yrityksessä markkinapaikan hyödyt on jo ymmärretty 

Hankkeen aikana tamkilaiset tekevät paikallisia living lab -kokeiluja yritysten kanssa. Suomalaisia tuotteita pyritään saamaan kansainväliselle markkinapaikalle. 

Pohjola kertoo, että hankkeessa on mukana yhteistyökumppaneina jo kolme yritystä; kaupunkilogistisia ratkaisuja kuten ilmailua ja drooneja hyödyntävä Lentola Logistics, älyroska-astioistaan ja muista kaupunkiasumista helpottavista tuotteistaan tunnettu Lehtovuori Oy sekä kierrätyksestä, lajittelusta ja jätteenkeräyksestä huolehtiva Pirkanmaan Jätehuolto Oy. Lisää yrityksiä toivotaan mukaan tuomaan tuotteitaan ja palveluitaan tarjolle kansainväliselle markkinapaikalle.

– Droonien ja ilmailun myötä tämä 15 minuutin kaupunki -ajattelu avartuu aika paljon laajemmalle kuin perinteisin menetelmin jakelu. Living lab -kokeiluihin sisältyvät myös esimerkiksi kaupunkipyörien asemat, säilytystelineet ja kierrätyksen älykeskus, Pohjola kertoo. 

Älykäs roska-astia vehreässä puistoympäristössä.
Lehtovuori Oy:n valmistama älyroska-astia on käytössä muun muassa Hatanpään arboretumissa Tampereella.
Kuva: Hanna-Greta Puurtinen

Puurtinen painottaa, että DUT-rahoitteisissa kaupunkikehittämishankkeissa ristipölytetään hankkeita. 

– Tutkimus- ja kehitystyötä ei tehdä eristyksissä vaan välitämme eri hankkeiden tuloksia ja työkaluja osapuolilta toisille. Yrityksille tämä tarjoaa mahdollisuuden päästä isosti esille muissakin DUT-hankkeissa sekä tilaisuuden kehittää tuotteitaan suuntaan, jota kaupunkilaiset toivovat.

Kuka tahansa voi aloittaa lähiympäristönsä kehittämisen

Julkisilla toimijoilla on rajallisesti rahaa ja kokeiluja kansalaislähtöisestä budjetoinnista on tehty jo aiemmin. 

– Tutkimme sitä, millaisia yhteishankintoja kaupunkilaiset voisivat tehdä, jos halutaan vaikkapa liukumäki puistoon Tampereen Rautaharkossa. Kaupunki ei tule ja sano, miten tehdään, vaan me kaikki voimme osallistua. Viemme osallistamista digitaaliseen ja immersiivisempään, mutta silti käsinkosketeltavaan suuntaan. Olemme tässä etujoukoissa ja jatkossa tämä on toivottavasti entistä osallistavampaa, sanoo Puurtinen.

Pohjola muistuttaa, että isommat asiat menevät edelleen kaavoituksen kautta. Hänen mielestään olisi kuitenkin hienoa päästä vaikuttamaan omassa asuinympäristössä. 

– Ulkokuntoilutelineet ja jumppa-alueet maksavat satoja tuhansia euroja. Jos vaikka kotikulmillani Mäyrävuoressa niitä toivotaan, niin asukkaiden yhteisrahoituksella kunta pääsee hankinnoissa vauhtiin. Tämä on yhdensorttinen lähtölaukaus. Jos alusta saadaan tehtyä kaupalliseksi, niin ehkä tästä hankkeesta inspiroituneena kaupunkilaisaloitteita voidaan tehdä digitaalisesti. Tästä voisi saada alkunsa vaikkapa Eurooppa-tason julkisen hankintamaailman Amazon-verkkokauppa. 

 

MULTIGINATION-hanke

Multiplicative Imagination of Citizens and Stakeholders towards the 15-minutes City (MULTIGINATION) -tutkimushanke tarjoaa innovatiivisen prosessin ja työkaluja julkisten tilojen ja kaupunkiympäristöjen kehitykseen ja asukkaiden osallistamiseen. Keskiössä ovat konkreettiset kaupunkien kestävän kehityksen toimenpiteet 15 minuutin kaupunki -teemoissa. Hankkeen rahoittaa Business Finland osana EU:n Driving Urban Transitions Partnership (DUT) -ohjelmaa. DUT-ohjelman tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä kestävämpiin, joustavampiin ja osallistavampiin kaupunkeihin Euroopassa. Mukana on tutkijoita HEG-VS:stä, ZHAW:stä, Tampereen ammattikorkeakoulusta ja Coventryn yliopistosta sekä toimijoita Sveitsistä, Italiasta, Belgiasta, Espanjasta, Suomesta ja Turkista. MULTIGINATION-hanke on käynnissä 1.1.2024–31.12.2026.

Vieraile hankkeen verkkosivuilla: MULTIGINATION | Multiplicative Imagination of Citizens and Stakeholders towards the 15-minutes City -tutkimushanke | Tampereen korkeakouluyhteisö (tuni.fi)

Yhteyshenkilö

Petri Pohjola

lehtori
Teollisuusteknologia
Tampereen ammattikorkeakoulu
Sähköpostiosoitepetri.pohjola [at] tuni.fi
puhelinnumero+358505927460
TAMK Pääkampus
Petri Pohjola

Kirjoittaja: Hanna Ylli