Lasten akatemia on 7–10-vuotiaille tarkoitettu luentosarja, jossa selvitetään vastauksia lasten mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Luennoilla oman alansa asiantuntijat, kuten professorit ja tutkijat kertovat kiinnostavista aiheista ja innostavat lasta kyselemään, ottamaan selvää ja tutkimaan.
Miltä nyt tuntuu!
Me koemme monia erilaisia tunteita. Usein tunteet tulevat itsestään ja niitä on vaikea estää. Mutta mitä tunteet oikein ovat ja miksi meillä on tunteita? Ja miksi tunteet tuntuvat joltain? Monet ajatukset eivät tunnu oikein miltään, ainakaan samalla tapaa kuin tunteet. Mikä tekee tunteista erityisiä? Näitä ja monia muita tunteisiin liittyviä kysymyksiä ihmetellään ja pohditaan yhdessä luennoitsijan kanssa.
Professori Jari Hietanen
Tunteista tulee puhumaan ja keskustelemaan Jari Hietanen. Jari on ammatiltaan psykologian professori ja töissä Tampereen yliopistossa. Ja kun kerran tunteista on puhe, Jari kertoo, että hänet tekee iloiseksi se, että hän saa työssään tutkia tunteisiin liittyviä asioita ja puhua niistä muille – esimerkiksi teille Lasten akatemian lapsille.
Lasten akatemia
Lasten akatemian tarkoituksena on innostaa lapsia kyselemään, ottamaan selvää ja tutkimaan. Luennoille ei tarvitse ilmoittautua. Lasten akatemia on suunnattu ainoastaan lapsille. Lasten akatemian tekevät Sinulle yhteistyössä Tampereen yliopisto sekä Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikkö.
Järjestäjä
Juniversity & Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikkö
Lisätietoja
Tapahtumatuottaja Kyösti Koskela, 050 318 6621, kyosti.koskela@tuni.fi