Hyppää pääsisältöön

Mari Wallsin rehtorimuotokuva julkistettiin

Julkaistu 13.6.2024
Tampereen yliopisto
Mari Walls ja taiteilija Kuutti Lavonen seisovat vastapaljastetun muotokuvan vieressä
Tampereen yliopiston ensimmäinen rehtori Mari Walls ja taiteilija Kuutti Lavonen esittelivät Wallsin rehtorimuotokuvaa julkistamistilaisuudessa keskiviikkona 12. kesäkuuta.Kuva: Jonne Renvall
Rehtorien muotokuvaperinne jatkuu uudessa monitieteisessä Tampereen yliopistossa. Keskiviikkona 12. kesäkuuta julkistettiin yliopiston ensimmäisen rehtorin Mari Wallsin muotokuva. Muotokuvan on maalannut taiteilija Kuutti Lavonen.

Filosofian tohtori Mari Walls aloitti Tampereen korkeakoulusäätiön toimitusjohtajana elokuussa 2018. Tampereen yliopiston rehtori hänestä tuli uuden yliopiston toiminnan virallisesti käynnistyessä vuoden 2019 alussa. Rehtorikausi päättyi toukokuun lopussa 2023. 

Rehtorina Walls johti uuden säätiöyliopiston ja monialaisen korkeakouluyhteisön rakentamista uudistushankkeessa, joka on ollut Suomen korkeakoulukentän merkittävin vuoden 2010 yliopistouudistuksen jälkeen.

Taiteilija Kuutti Lavonen on maalannut muotokuvan temperatekniikalla okumevanerille. 

- Kuvaa ei tee pelkästään taiteilija vaan se tehdään mallin kanssa yhdessä. Kun aloitimme, kävi ilmi, että olimme molemmat kokeneet menetyksiä lähipiirissä. Siksi en ole esittänyt häntä niin valoisana kuin olette oppineet hänet tuntemaan. Kuvassa suuri on pientä ja pieni suurta. Risti ja pieni itu liittyvät menetyksiin. Reuna-alueet viittaavat sukunimeen Walls – ne ovat vähän epäkeskot ja voivat näyttää sermeiltä, Lavonen kuvaili julkistamistilaisuudessa. 
 

Rehtorit seisovat muotokuvan vieressä
Julkistamistilaisuuteen osallistui uuden Tampereen yliopiston ja sen edeltäjäyliopistojen johtoa sekä rehtori Mari Wallsin kanssa työskennelleitä. Kuvassa vasemmalta Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen, Mari Walls, aiemman Tampereen yliopisto rehtori Liisa Laakso sekä aiemman Tampereen teknillisen yliopiston rehtorit Jaakko Puhakka, Markku Kivikoski ja Jarl-Thure Eriksson.
Kuva: Jonne Renvall

Edeltäjäyliopistojen perinteitä jatkaen Mari Wallsin rehtorimuotokuvan tekemisen mahdollistivat Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston tukisäätiöt. Muotokuva ripustetaan keskustakampukselle Päätalon toisen kerroksen muotokuva-aulaan.