Tutkiva oppiminen on pedagoginen lähestymistapa, jossa oppijat rakentavat aktiivisesti tietoa ongelmanratkaisun kautta. Se antaa oppijoille mahdollisuuden kokea jokaiselle ihmiselle tärkeitä asioita, kuten autonomiaa eli itsekseen pärjäämistä ja kompetenssia eli pätevyyden tunnetta. Kun mallia toteutetaan yhdessä oppimalla, oppija saa myös aitoja yhteyden kokemuksia ja pääsee vuorovaikutukseen muiden kanssa.
– Tutkiva oppiminen vaatii ponnistelua niin opettajalta kuin oppijoilta. Opettajan täytyy suunnitella tehtävänanto huolella ja miettiä, miten oppijoiden etenemistä seurataan ja tuetaan. Oppijoilta taas vaaditaan muun muassa oppimisen aikatauluttamista niin, että työ saadaan valmiiksi ajallaan, väitöstutkija Merja Kuisma huomauttaa.
Kuisma suunnitteli väitöstutkimuksessaan kolme käytännön mallia, joissa kokonainen yläkoulun tai lukion opintojakso toteutettiin tutkivan oppimisen mukaisesti. Yläkoulussa mallia sovellettiin maantiedon 8. luokan Eurooppa-kurssiin ja lukiossa uhkien maantieteen kurssiin sekä uuden opetussuunnitelman mukaiseen monialaiseen opintojaksoon.
– Maantiede antoi hyvät puitteet tutkivaan oppimiseen, koska sen luonteeseen kuuluu tiedon hankkiminen, analysointi ja vertaileminen. Oppiaineen asemaa kannattaisikin vahvistaa, koska se kehittää nuorten korkeamman ajattelun taitoja, Kuisma perustelee.
Kaikissa väitöstutkimuksen malleissa oppijat muotoilivat itse ja työparin kanssa kysymyksiä annetusta aiheesta. Etsittyään kysymyksiin vastauksia he laativat uusia kysymyksiä ja etenivät näin askel askeleelta syvemmälle aiheeseen. Kullakin opintojaksolla laadittiin myös jokin yhteinen tuotos, kuten yhteistaideteos, kurssivihkonen tai portfolio karttoineen. Tutkimuksen aineisto koostui 253 Pirkanmaan yläkoululaisen ja lukiolaisen kyselyvastauksista ja alku- ja lopputesteistä sekä 23 oppijan kerronnallisista haastatteluista.
Tutkiva oppiminen vaikutti myös motivaatioon ja itsesäätelytaitoihin
Väitöstutkimus osoitti, että tutkiva oppiminen paransi oppijoiden tiedollisia oppimistuloksia perinteisempään, opettajakeskeiseen opetusmalliin verrattuna. Yläkoululaisilla myös motivaatio kasvoi. Lisäksi kävi ilmi, että kummankin ikäryhmän oppijat pystyivät omaksumaan tarvittavat itsesäätelytaidot opintojakson aikana, olivatpa heidän itsesäätelytaitonsa kurssin alussa hyvät tai huonot.
Lukioon suunniteltiin väitöstutkimuksen osana jopa kuuden oppiaineen näkökulmia hyödyntävä tutkivan oppimisen opintojakso ”Ihminen – mikä olen?”. Opintojaksolla ihmistä ja ihmisyyttä tarkasteltiin biologian, psykologian, filosofian, fysiikan ja liikunnan tulokulmista. Lopuksi laadittiin kuvataiteen keinoin yhteenveto eri tieteenalojen annista tekemällä yhteistaideteos.
– Lukion monialainen opintojakso voi kuulostaa melkoiselta sekamelskalta, kun opetusta antaa peräti kuusi eri alan opettajaa. Opettajat olivat kuitenkin valinneet teemat huolella, ja ne muodostivat punaisen langan siirryttäessä oppiaineesta toiseen. Se, että eri oppialojen luonne tehdään oppijalle näkyväksi, onkin monialaisen kokonaisuuden onnistumisen edellytys, Kuisma toteaa.
Tutkimuksen mukaan nuoret oppivat uusia käsitteitä ja oivalsivat tiettyjen käsitteiden liittyvän moniin eri oppialoihin, vaikka näkökulma olikin eri. Jotkut oppijat kokivat jopa maailmankuvansa muuttuneen, kun ihmistä ja ihmisyyttä tarkasteltiin usean eri tieteenalan kulmasta.
Filosofian maisteri Merja Kuisman kasvatustieteen alaan kuuluva Bliss and curse of autonomy: Implementing inquiry learning in a domain-specific and cross-curricular context tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa perjantaina 28.10.2022 kello 12 alkaen Linna-rakennuksen Väinö Linna -salissa (Kalevantie 5, Tampere). Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Sami Paavola Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Petri Nokelainen kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta.
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2551-0.
Väitöstilaisuutta voi seurata etäyhteydellä (Panopto).
Kuva: Ilona Halttunen