Hyppää pääsisältöön

ProBot-robottiauto innostaa ohjelmointiin

Julkaistu 24.10.2024
Tampereen yliopisto
ProBot-robottiauto
ProBot-robottiauton avulla on helppo aloittaa ohjelmoinnin parissa. Niitä voi varata oppimisyhteisön tai muun oman ryhmän käyttöön Juniversityn Lainaamon kautta.

Keväällä 2024 Juniversityn Lainaamon välineistö täydentyi kahdellatoista ProBot-robottiautolla, joilla on helppo aloittaa ohjelmoinnin parissa. Robottiautot soveltuvat alakoulun 3.–6. luokkalaisille ja niitä voi varata oppimisyhteisön tai muun oman ryhmän käyttöön Juniversityn Lainaamon kautta. Robottiautot hankittiin Teknologiateollisuuden Pirkanmaan aluejohtokunnan esityksestä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön alueellisen oppilaitosyhteistyön rahastosta saadun lahjoituksen avulla. Säätiön ja Juniversityn yhteisenä tavoitteena on oppilaiden osaamisen kehittämisen lisäksi tukea teknologia-alan vetovoimaa ja oppilaitosyhteistyötä.

Monipuolinen ProBot-robottiauto liikkuu nuoli- ja numeronäppäimien avulla. Autoon voidaan kiinnittää kynä, jolloin sillä voi ohjelmoimalla piirtää esimerkiksi geometrisia kuvioita. Kuvioita vaikeuttamalla tai silmukoita käyttämällä robotti tarjoaa haastetta myös ohjelmointiin jo tutustuneille. 

Innovaatioita ja monipuolista oppimista

Perusopetuksen opetussuunnitelmassa korostetaan oppimista monipuolisesti erilaisilla menetelmillä ja välineillä. ProBot-robottiautot tarjoavat käytännönläheisen ja osallistavan tavan oppia. Niiden avulla oppilaat voivat soveltaa teoreettista tietoa käytännön ongelmien ratkaisuun. Muun muassa matematiikan käsitteitä ja loogista ajattelua voidaan harjoitella yksinkertaisellakin ohjelmoinnilla. ProBottien avulla oppilaat käyttävät luovuuttaan ja kriittistä ajattelua robottiauton ohjelmointiin ja kuvioiden luomiseen. Heidän on suunniteltava, testattava ja mukautettava ratkaisujaan, mikä edistää kykyä kehittää innovatiivisia ratkaisuja. ProBot-robottiautoja voidaan käyttää myös ryhmissä, joten samalla voidaan kehittää ryhmätyötaitoja.

Monipuolisia opetusmenetelmiä ja -välineitä käyttämällä tuetaan myös ilmiöpohjaista ja projektimuotoista oppimista. Tieto- ja viestintäteknologian osaamiseen ja osaamisen kehittämiseen kannustetaan laaja-alaisesti eri oppiaineissa.

ProBot-robottiautot tarjoavat mahdollisuuden tukea ohjelmointitaitojen lisäksi monipuolista oppimista, tiedon integrointia sekä ongelmanratkaisutaitoja. Teknologiaa hyödyntävät opetusmenetelmät ovat merkittävässä roolissa valmistaessa oppilaita tulevaisuuden haasteisiin. Lainaamovälineistön avulla voidaan tutustua laajasti eri teknologioihin ja hyödyntää niitä opetuksen tukena.

Lasten ja nuorten oma Juniversity

Juniversity on Tampereen yliopiston lasten ja nuorten oma yliopisto. Tavoitteenamme on tarjota innostava tiedepolku kaikille oppijoille varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle samalla tukien opettajia ja kasvattajia heidän työssään. Tarjoamme oppimisyhteisöille muun muassa opetussuunnitelmien tavoitteita tukevia tiedeluokkavierailuja, asiantuntijoita, materiaaleja, sekä tutustumismahdollisuuksia korkeakouluun.

Osana palveluitaan Juniversity tarjoaa maksutta lainaksi luonnontieteiden ja teknologian opetusvälineistöä oppimisyhteisöjen käyttöön. Käyttöönoton tueksi ylläpidämme erilaisia työohjeita. Lainaamotoimintaa kehittämällä vahvistamme tiede- ja teknologiakasvatukseen liittyvän toiminnan saavutettavuutta. Lainaamo palvelee oppijoita varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. 

Lainaa ProBotit ja muita välineitä Juniversityn Lainaamosta!

Lainaamo palvelee lukukauden loppuun asti ja kevään 2025 varauskalenteri aukeaa joulukuussa.

Juniversity kiittää lämpimästi Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön alueellisen oppilaitostyön rahastoa lainaamotoimintaan saadusta avustuksesta.

Kirjoittaja: Juniversity