Hyvä Yrityskumppani
Tilaisuudessa teillä on mahdollisuus esitellä yrityksenne toimintaa ja sitouttaa insinöörejä jo opiskeluvaiheessa yritykseenne. Opiskelun aikana teillä on myös mahdollisuus vaikuttaa opintojen suuntaamiseen ja sisältöön. Opiskelijat voivat kiinnostavien esitysten perusteella tulla keskustelemaan teidän kanssa ja jättää työhakemuksensa.
Tilaisuuden tavoitteena on, että yritys voisi löytää ns. ”hyviä tyyppejä” TAMKin 1. luokan opiskelijoista kasvamaan ja kehittymään opintojen ja harjoittelun aikana huippuosaajaksi yritykseen.
Opiskelun aikana yritys voi tarjota projektiluontoisia tehtäviä opiskelijalle, joita hän pystyy opintojensa aikana tekemään ja samalla kartuttamaan osaamista ja opintopisteitä.
Opiskelun aikaisessa yhteistyössä yrityksellä on mahdollisuus vaikuttaa opiskelijan kurssivalintoihin ja siten vaikuttaa halutun osaamistavoitteen saavuttamiseen yrityksen tarpeiden mukaan.
Haemme siis:
• Kummiyrityksiä opintojen ajaksi
• Yrityslähtöisiä projekteja opintoihin
Tavoitteena:
• Yrityksen tarpeisiin perehdytettyjä osaajia ”suoraan koulun penkiltä”
• Yrityslähtöisen, tavoitteellisen opiskelun kehittäminen
Alustava aikataulu molempina päivinä
8.00–9.00 Valmisteluaikaa yrityksille
9.00–9.30 Tervetuloa ja tilaisuuden avaus (Nieminen tai Yli-Rämi)
9.30–12.00 Yritysten puheenvuorot
12.00–13.00 Vapaata keskustelua (esittelypisteet, lounastauko)
13.00–16.00 Yritysten puheenvuorot
16.00–16.30 Vapaata keskustelua (esittelypisteet)
Päätös
Paikka: Tampereen ammattikorkeakoulu, Kuntokatu 3, auditorio D1-02
Ilmoittautuminen (yritykset):
Viimeistään 15.1.2020 (Tampere), linkki
Opiskelijat ilmoittautuvat opintojaksolle:
Konetekniikka päivätoteutus: 5K00DK41-3001
Konetekniikka monimuoto: 5K00DK41-3002
Sähkö- ja automaatiotekniikka: 5S00EV46-3001
Ennakkotehtävä:
Ennakkotehtävänä opiskelijoilla pitää olla ajantasainen CV, työhakemus ja opintosuoritusote / tutkintotodistus (2. asteen).
Lämpimästi tervetuloa
Järjestäjä
TAMK - Konetekniikka ja Sähkö- ja automaatiotekniika
Lisätietoja
Sähkö- ja automaatiotekniika pe 30.1.2020 Heikki Yli-Rämi, lehtori heikki.yli-rami@tuni.fi puh. 050 592 5886 Konetekniikka 31.1.2020 Tomi Nieminen, lehtori tomi-pekka.nieminen@tuni.fi puh. 050 346 9929