Tampereella on pelitutkijoiden yhteisö, jota tullaan ihailemaan maailmalta

Pelitutkimus on tieteenalana huomattavan nuori siitä huolimatta, että peli ja leikki kulttuurisena ilmiönä ovat ikivanha ilmiö. Vielä vuosituhannen alussa pelitutkijoita maailmassa oli vain kourallinen.  

– Jos mietitään pelejä, ne ovat vanhempia kuin elokuvat, sarjakuvat, näytelmät, ne ovat vanhempia kuin nuolenpääkirjoitus. Eritrean tai Etiopian kallioon laitetut reiät ovat mahdollisesti mancalalautoja. Se tekisi peleistä yhtä vanhoja kuin pyörästä. Jos sitä ei tutkita, niin mitä sitten? sanoo Jaakko Stenros, Tampereen yliopiston pelitutkimuksen yliopistonlehtori. 

On määritelty, että pelitutkimus tutkimusalana sai alkunsa vuonna 2001. Stenros aloitti pelitutkijana muutamaa vuotta myöhemmin. Hän on siis ollut mukana vaikuttamassa nuoreen tieteenalaan ja todistamassa sen nousua suuren osan alan historiasta. 

Tampereen yliopistossa on erikoistuttu pelien tutkimiseen osana kulttuuria ja kulttuurina itsessään. 

Kulttuurisella pelitutkimuksella on Tampereen yliopistossa vankka asema: on kolme professoria, kaksi yliopistonlehtoria ja väitöskirjatutkijoita. Pelitutkijoista on Tampereella yhteisöksi asti. Se vetää keskustakampukselle kansainvälisiä vieraitakin. 

– Meillä on paljon ihmisiä, jotka työskentelevät aiheen parissa, julkaisevat tutkimusartikkeleita ja kirjoja. Ollaan oltu nostamassa aiheita käsittelyyn etukenossa, ja ne ovat saaneet huomiota. Suomalaistutkijat ovat viitattuja ja arvostettuja. 

Pelejä tutkitaan Tampereen yliopistolla muuallakin kuin Game Research Labissa, johon Stenros kuuluu. Yliopistossa toimii myös Gamification Group, ja pelejä tutkitaan myös kasvatustieteiden tiedekunnassa. 

Nuoren tieteenalan pohjanvalua 

Pelitutkija Jaakko Stenros tavallaan pelasi itsensä sisään akateemiseen maailmaan. 1990-luvun lopussa hän matkusteli roolipeliharrastajana pitkin poikin Pohjolaa tutustumassa erilaisiin tapoihin larpata. 

– Menin Helsingistä Lahteen, ja siellä pelattiin ihan toisella tavalla. Kun menin larppaamaan paikkaan, missä oli ihmisiä eri puolilta Pohjoismaita, oli niin eri pelikulttuureja, ja kaikki aukesi kiinnostavana. 

Larppausporukoissa Stenros keskusteli toisten harrastajien kanssa siitä, mitä larppaaminen oikeastaan on. He alkoivat teoretisoida larppaamista. 

Kollega Markus Montolan kanssa Stenros alkoi sitten kirjoittaa aiheesta kokoomateoksia. Tuntui, että peliaiheiseen tietokirjaan tarvittaisiin esipuhe oikealta professorilta, ja niinpä he saivat mediatutkija Frans Mäyrältä avaussanat kirjaansa. 

Montola oli tuolloin viestinnän, Stenros sosiologian opiskelija. 

– Larppasimme akateemikkoja, emme olleet kumpikaan alan opiskelijoita. Huomattiin, että jos teeskentelet asiaa liian pitkään, toimit alan toimintamallien mukaan, se ei olekaan enää teeskentelyä, Stenros sanoo. 

Beyond Live Role Play -kirja ilmestyi vuonna 2004. Siitä tuli Stenrosin työ. Ura alkoi ensin tutkimusavustajana: Stenros tarkkaili larppeja osana tutkimushanketta.  

– Meni jonkun aikaa ennen kuin saatiin mitään väitöskirjoja tehtyä.  

Suuri osa Stenrosin työstä tutkijana on sittemmin ollut perustusten valaminen nuorelle tieteenalalle. Vuonna 2015 ilmestyneessä väitöskirjassaan hän kehitti tieteelliselle yhteisölle teoreettisia perustyökaluja leikkimielisyyden, leikin ja pelien ymmärtämiseen. 

Pelin ja leikin ilmiöistä on puhuttu milloin sosiologian, milloin matematiikan ja filosofian tutkimuskentillä. Stenros on uransa aikana tuonut eri tieteenalojen pelejä käsittelevää tutkimusta keskustelemaan keskenään ja kehitellyt niiden välille synteesiä. 

– Tein jossain vaiheessa artikkelin, jossa oli koostettuna pelin määritelmät viimeisen 80 vuoden ajalta. Ainoa asia, mistä oltiin yhtä mieltä, oli se, että säännöt ovat jollain tavalla keskeisiä peleille. 

Kuva: Eino Rissanen

Mitä tekemistä larppaamisella on demokratian kanssa? 

Parhaillaan Stenros on mukana EU:n rahoittamassa larppaamista tutkivassa kansainvälisessä hankkeessa. Larpocracy-hanke tutkii larppipelien suhdetta demokratiaan. 

Roolipeleissä ja larppaamisessa pelaajat esittävät kuvitteellisesti suunniteltua hahmoa, joka toimii sovinnonvaraisen pelimaailman asettamissa rajoissa. Pelaajien keskinäisten sopimusten rypäs luo maailman, jossa on vaikkapa vuosi 1963. 

– Kun käy larpissa, huomaa, että me voimme sopimalla muuttaa näitä tapoja, joilla olemme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Korona-aika on esimerkki tästä. Yhtäkkiä kättely poistui yhteisellä sopimuksella, Stenros avaa. 

Larp-peli toimii tutkijoille laboratoriona, jossa pelaajien keskinäinen sopimus muuttaa tapaa, jolla he vuorovaikuttavat toistensa kanssa. Pelien osallistujat esimerkiksi noudattavat usein niin sanottua avoimen tuolin periaatetta. 

– Joissain kansainvälisissä pelitapahtumissa on sääntö, että jos jossain on keskustelu käynnissä, jätetään aina yksi tyhjä tuoli. Tai jos on rinki, jossa seisoo ihmisiä keskustelemassa, niin rinkiin jätetään aina reikä.  

Kun säännöistä tällä tavoin sovitaan yhdessä, keskusteluihin voi osallistua kuka vain. 

Roolipelaajilla saattaa olla hienovaraisia tapoja signaloida toisille pelaajille suostumusta pelitapahtumaan osallistumiseen tai oman statuksensa osoittamiseen. 

Larpocracy-hankkeen tutkijat etsivät monivuotisessa hankkeessa larppiyhteisöistä demokraattisia toimintamalleja, jotka voisivat parhaimmassa tapauksessa skaalautua yhteisöjen ulkopuolelle ympäröivään maailmaan. 

Niin maailma kuin roolipelitkin pysyvät lopulta pystyssä ihmisten välisillä sopimuksilla. 

– Leikki ja pelit ovat sellaisia paikkoja, joissa voi astua sivuun ja ohi. Siellä voi syntyä uusia tapoja olla ja ajatella. Olen sitä mieltä, että kaikki kulttuuri syntyy leikissä. 

Lajirajoja ylittävä leikki 

Leikkimielisyys, leikki, pelit ja pelaaminen ovat lopulta kulttuurissa kaikkialla läsnä olevia ilmiöitä. 

Eikä pelaaminen ole vain tietyn ihmisryhmän harrastus. Pelaajabarometri-tutkimuksen mukaan 98 prosenttia suomalaisista pelaa jotakin ainakin epäsäännöllisesti. 

Pelin ja leikin tutkijana Stenros näkeekin kenttänsä ilmiöitä kaikkialla ympärillään. 

– Minulla on pelitutkijan silmälasit päässä koko ajan. Haluaako etsiä positiivista leikkimielisyyttä vai katsoa, millä tavalla pelillistäminen tulee osaksi yliopiston mittausjärjestelmiä? 

Pelin keinoilla voi ohjata ihmisiä tietynlaiseen toimintaan työpaikoilla ja organisaatioissa. Siihenkin pelitutkimuksen työkaluja voi käyttää ja on usein käytettykin. 

Pelit siis muovaavat todellisuutta eri suuntiin. Yhtä hyvin pelejä pelaamalla voi paeta todellisuutta, niistä voi löytää hengähdyshetkiä samanlaisten ihmisten kanssa. 

Ja taas toisaalta: peli myös polttavat maailmaa siinä missä muukin teknologia. 

– Mistä tulevat ne mineraalit, joilla kännykät ja pelikonsolit rakennetaan? On myös tämä konfliktimineraalien puoli, Stenros huomauttaa. 

Peleissä ja leikissä on tutkittavaa yhtä paljon kuin on kulttuurissa: rajattomasti. 

– Jos sinulla on selkäranka, voit leikkiä koiran kanssa ja koira leikkii sinun kanssasi. Leikki ylittää lajirajoja, ja kulttuuri syntyy leikissä. Omakin ymmärrykseni siitä, mikä tutkimusalueeni on, on vahvistunut. Ollaan aika perustavanlaatuisten asioiden kanssa tekemisissä.