Tiina Mäkelän väitöskirjatutkimus osoitti, että tietyt kehityksen osa-alueet ovat vahvemmin yhteydessä signaloituun yöheräilyyn. Tällaisia alueita olivat sosio-emotionaalinen käyttäytyminen, toiminnanohjauksen taidot sekä sosiaalinen tiedonkäsittely. Väitöstutkimuksessa vertailtiin lapsia, jotka vanhempien raportoimana heräsivät kahdeksan kuukauden ikäisinä yli kolme kertaa yössä ja lapsia, jotka heräsivät enimmillään kerran yössä.
– Tutkimuksessani havaittiin, että lapsilla, jotka heräilivät useasti yön aikana, oli kahden vuoden iässä vanhempien raportoimana vähemmän taitoja käyttäytymisen säätelyyn sekä alhaisempi sosiaalinen pystyvyys kuin lapsilla, jotka eivät heräilleet. Lisäksi heräilevät lapset suoriutuivat heikommin toiminnanohjauksen tehtävästä, ja tarkkaavuus emotionaalisiin kasvoihin oli erilaista kuin lapsilla, jotka eivät heräilleet kahdeksan kuukauden ikäisinä, Mäkelä kertoo.
Toiminnanohjaustehtävässä lasten tuli oppia ennakoimaan ärsykkeen esiintymispaikkaa sekä ehkäistä aiemmin opittua reaktiotapaa.
– Lisäksi tutkimuksessani havaittiin, että heräily on usein pitkittyvä ilmiö. Molemmissa ryhmissä heräily väheni iän myötä, mutta lapset, jotka heräilivät öisin kahdeksan kuukauden iässä, heräsivät useammin yössä myös puolitoistavuotiaana ja vielä kaksivuotiaana, Mäkelä jatkaa.
Tutkimus osoitti myös, että unen määrässä ja laadussa oli eroja ryhmien välillä, kun niitä tarkasteltiin kaksivuotiaaksi asti. Heräilevillä lapsilla kokonaisunen pituus oli lyhyempi kuin lapsilla, jotka eivät heräilleet. Heräilevät lapset eivät kuitenkaan korvanneet untaan pidemmillä päiväunilla, koska päiväunen pituudessa ei ryhmien välillä ollut eroja. Lisäksi heräilevät lapset olivat pidempiä aikoja hereillä yöllä kuin lapset, jotka eivät heräilleet.
Pitäisikö vanhempien olla huolissaan heräilevistä lapsistaan?
– On totta, että tutkimuksessa löydettiin eroja näiden kahden ryhmän välillä. On silti tärkeää muistaa, että erot lasten välillä olivat pieniä, Mäkelä muistuttaa.
– Signaloidun yöheräilyn määrää olisi hyvä systemaattisesti arvioida neuvolakäyntien aikana. Mikäli lapsella on useita signaloituja yöheräämisiä vielä kahdeksan kuukauden iän jälkeenkin, lapsen unta ja kehitystä tulisi seurata. Lisäksi vanhempia tulisi ohjata lapsen unen ja itsesäätelyn taitojen tukemiseen, Mäkelä jatkaa.
Tiina Mäkelän väitöskirjatutkimus vahvistaa, että erityisesti sosio-emotionaalinen käyttäytyminen, toiminnanohjaus ja sosiaalisen informaation prosessointi ovat yhteydessä varhaisvaiheen heräilyyn. On mahdollista, että signaloitu yöheräily on osa itsesäätelyn kehityksellistä vaikeutta, joka saattaa altistaa lapset mahdollisille myöhemmille itsesäätelyn ja tunteidensäätelyn vaikeuksille.
Tiina Mäkelä on neuropsykologian erikoispsykologi, joka työskentelee Tampereen yliopistossa CHILD-SLEEP-tutkimushankkeessa. CHILD-SLEEP-tutkimuksessa seurataan samojen lasten kehitystä myös kouluiässä.
Väitöstilaisuus lauantaina 7. tammikuuta
Psykologian maisteri Tiina Mäkelän psykologian alaan kuuluva väitöskirja Signaled night awakening in infancy: Associations with psychomotor development, executive functioning, social information processing, and socio-emotional behavior tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 7.1.2023 klo 12, Päätalon auditoriossa D11. Vastaväittäjänä toimii professori Mari Hysing Bergenin yliopistosta. Kustoksena toimii dosentti Anneli Kylliäinen yhteiskuntatieiden tiedekunnasta.
Tutustu väitöskirjaan.
Seuraa väitöstilaisuutta etäyhteydellä.
Kuva: Jenni Lauttia