Hyppää pääsisältöön

Uutuuskirja pohtii, millaisten romanssikertomusten ympäröiminä elämme

Julkaistu 26.9.2024
Tampereen yliopisto
Romanssikertomukset 2000-luvulla -teoksen kansikuva.
Kuva: Jonna Lahti
Millaisia kertomuksia romantiikasta luodaan ja kulutetaan ajassamme, jossa elämäntyylit ja parisuhteet ovat entistä moninaisempia? Tuore artikkelikokoelma luo läpileikkauksen romanssien ja muiden parinmuodostusten kiehtovaan ja ajoittain synkkäänkin tarinakudelmaan.

Romanssikertomukset 2000-luvulla on artikkelikokoelma, joka paneutuu erityyppisiin parinmuodostuskertomuksiin monitieteisesti ja mediarajat ylittäen. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa vuosituhannen alun nuortenkirjallisuus, chick lit, tosi-tv:n deittailuformaatit sekä videopeleissä ja fanifiktiossa esiintyvät romanssit.  

– Rakkaus ja romanttiset suhteet ovat ehtymätön tarinoiden aihe. Vaikka ikiaikaiset juonikuviot pitävät edelleen pintansa, on 2000-luvulla tuotettu inklusiivisempia ja eettisesti tiedostavampia romanssikertomuksia kuin aiemmin, toteavat kokoelman toimittajat Hanna Samola, Saija Isomaa ja Matias Nurminen.

Tämä näkyy esimerkiksi lajityypillisten piirteiden parodiointina sekä tarinoissa esille tulevien sukupuoliroolien ja seksuaalisuuden muotojen monipuolistumisena. Tuttuja kaavoja hyödynnetään, mutta teokset saattavat myös kommentoida ja kritisoida romanssikertomuksia kulttuurisina malleina tai vaikkapa esittää ne symbolisina resursseina, jotka auttavat yksilöä pohdiskelemaan omaa elämäänsä.

Kirjan kirjoittajat ovat laji- ja kertomuksentutkijoita, jotka ovat perehtyneet esimerkiksi viettelykertomuksiin, satuihin, kulttuurisiin mallitarinoihin ja dystooppiseen fiktioon. Teos on kirjoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita romansseista ja niitä sivuavista kertomuslajeista. Se soveltuu niin aiheeseen perehtyneille kuin kurssikirjaksikin.  

Tampere University Pressin kustantama vertaisarvioitu teos on avoimesti saatavilla mm. kustantajan julkaisualustalla. Kokoelmaa esitellään TUPin Kirjasadonkorjuu 2024 -tapahtumassa 4. marraskuuta. 

Teoksen tiedot

Hanna Samola, Saija Isomaa & Matias Nurminen (toim.): Romanssikertomukset 2000-luvulla. Parinmuodostuksen juonia ja murtumia kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa. Tampere University Press, 2024. https://doi.org/10.61201/tup.864  


Lisätietoja: 
Hanna Samola
hanna.samola [at] tuni.fi (hanna[dot]samola[at]tuni[dot]fi)