Lonkkanivelen kehityksellinen dysplasia (eng. developmental dysplasia of the hip, DDH) on yleinen lonkkanivelen kehityshäiriö, jonka vaikeusaste vaihtelee lievästä lonkkanivelen dysplasiasta vaikeaan instabiliteettiin ja lonkan täydelliseen sijoiltaanmenoon.
DDH:n tunnettuja riskitekijöitä ovat raskaudenaikainen perätila, sukuhistoria ja tyttösukupuoli.
Suurin osa lievästi löysistä lonkista tukevoituu spontaanisti ensimmäisten elinviikkojen aikana, eikä hoitoa välttämättä tarvita. Näissä tapauksissa hoidon aloitusta voidaan viivästää noin 1–2 kuukauden ajan, ja näin antaa mahdollisuus spontaanille paranemiselle. Sen sijaan lonkkanivelen täydellinen sijoiltaanmeno hoidetaan varhain syntymän jälkeen abduktiohoidolla, joka mahdollistaa lonkan kehittymisen ja tukevoitumisen kasvun myötä siten, ettei sijoiltaanmenoa enää pääse tapahtumaan.
Vilma Lankisen väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää, löytyykö tunnetuista DDH:n riskitekijöistä erityisesti vakavammalle tautimuodolle, hoidon epäonnistumiselle ja viivästyneelle paranemiselle altistavia riskitekijöitä. Tarkoituksena oli myös tutkia onnistuneen abduktiohoidon kustannuksia ja tähän vaikuttavia tekijöitä.
Tutkimuksesta kävi ilmi, että DDH:n tunnetut riskitekijät ovat yhteydessä myös hoidon onnistumisen ja lonkkanivelen anatomian korjaantumisnopeuden kanssa.
– Positiivinen sukuhistoria saattaa altistaa kaikista vaikeimmille DDH:n muodoille, jolloin nämä lapset näyttäisivät paranevan hitaammin. Näillä lapsilla on myös suurempi riski päätyä pitkiin kipsi- ja leikkaushoitoihin verrattuna lapsiin, joilla ei ole sukuhistoriaa DDH:n suhteen. Lisäksi tytöt näyttäisivät paranevan poikia hitaammin, ja tytöillä hoito epäonnistuu useammin poikiin verrattuna. Löydös voi auttaa kliinikoita löytämään ne lapset, jotka tarvitsevat erityistä huomiota DDH:n hoidon suhteen, Lankinen sanoo.
Perätila näyttäisi myös altistavan vakavammalle DDH-muodolle, mutta nämä lapset paranevat hyvin ja nopeasti oikealla hoidolla. Perätila ei tutkimuksen perusteella näytä lisäävän riskiä abduktiohoidon epäonnistumiseen.
Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, kuinka odotusstrategia vaikuttaa kliinisten ja ultraäänikontrollien määrään lapsilla, joilla DDH:n hoitoa viivästettiin ja annettiin mahdollisuus spontaanille paranemiselle. Heitä verrattiin lapsiin, joilla hoito aloitettin pian syntymän jälkeen.
– Oikealla potilasvalinnalla odotustrategia ei lisännyt kontrollien määrää. Päinvastoin, näillä lapsilla oli vähemmän kontrolleja verrattuna lapsiin, jotka hoidettiin abduktiolla heti syntymän jälkeen. Näin ollen lievästi instabiilien lonkkien hoidossa odotustrategia voi tuoda säästöjä hoidon kustannuksiin sen lisäksi, että se on huomattavasti kevyempää perheille. Odotustrategian suhteen oikea potilasvalinta on kuitenkin tärkeää, sillä osalla lapsista hoidon viivästyminen voi lisätä riskiä hoidon epäonnistumiseen, Lankinen toteaa.
Vilma Lankinen on kotoisin Tampereelta ja työskentelee tällä hetkellä Turun yliopistolisen sairaalan lastenkirurgian yksikössä.
Väitöstilaisuus perjantaina 31. toukokuuta
LL Vilma Lankisen lääketieteen alaan kuuluva väitöskirja Risk factors and abduction treatment of developmental dysplasia of the hip tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Arvo rakennuksen auditoriossa F115 perjantaina 31.5.2024 klo 13. Vastaväittäjänä toimii professori Juha-Jaakko Sinikumpu Oulun yliopistosta ja kustoksena professori Hannele Laivuori Tampereen yliopistosta.