Hyppää pääsisältöön
Tutkinto-ohjelma, lukuvuosi 2024–2025

Filosofian tohtoriohjelma, 240 op

Tampereen yliopisto
Osaamistavoitteet

Tohtoriopinnot suoritettuaan jatko-opiskelija:

- osaa tehdä itsenäistä tieteellistä tutkimusta

- omaa syvällisen näkemyksen omasta tieteenalastaan, ja tuntee oman tutkimusalueensa ajankohtaiset keskustelut

- arvioi ja kehittää sekä jatkuvasti uudistaa omaa osaamistaan ja tieteenalaansa

- toteuttaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä sekä tuottaa alalle uutta tietoa ja menetelmiä

- hallitsee monipuolisesti tieteenalallaan käytettäviä lähestymistapoja ja osaa soveltaa ja muokata oman erityisalueensa teorioita ja tutkimusmenetelmiä

- pystyy osallistumaan keskusteluun tieteenalansa yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja tutkimuksensa merkityksestä

- tuntee tieteenalansa kentän siten, että hän pystyy ymmärtämään, seuraamaan ja edistämään alan tutkimusta ja tieteen kehitystä eettisiin arvoihin perustuen sekä toimimaan alansa asiantuntijana erilaisissa ja muuttuvissa ympäristöissä

- hallitsee hyvän tieteellisen käytännön, tuntee tieteenfilosofisia kysymyksiä ja osaa soveltaa niitä tutkimustyössään

- hallitsee tutkimustyössä tarvittavat tiedonhankinnan ja aineistonhallinnan käytänteet ja edistää alansa digitaalisten toimintaympäristöjen kehitystä

- osaa ajatella ja argumentoida itsenäisesti, kriittisesti ja rakentavasti sekä välittää tutkimustietoa sekä kirjallisesti että suullisesti

- ymmärtää ammattimaisen tutkijuuden vaatimukset ja osaa toimia aktiivisena kansainvälisen tiedeyhteisön jäsenenä
Sisällön kuvaus

Filosofian tohtoriohjelman tavoitteena on perehdyttää opiskelija syvällisesti filosofiaan, erityisesti yhteen sen osa-alueeseen, jolta opiskelija laatii itsenäisen tutkimuksen ja harjaantuu sitä kautta alan tutkimustyöhön. Tampereen yliopistossa filosofisen tutkimuksen vahvuusalueita ovat tällä hetkellä inhimillisen järjen (ml. tiedon, tieteen, mielen ja kielen) tutkimus, yhteiskuntafilosofia, metafysiikka (ml. sosiaalinen ontologia), tutkimusetiikka sekä filosofian historia varhaismodernista ja modernista filosofiasta 1900-luvun perinteisiin.

Filosofian tohtoriohjelma, jolla on tiiviit kansalliset ja kansainväliset yhteydet, huolehtii siitä, että sen suorittaneet kykenevät tekemään laadukasta filosofista tutkimusta ja antamaan tutkimukseen perustuvaa opetusta. Filosofiasta väitelleet sijoittuvat tutkimus- ja opetustyöhön, tiedotus- ja kustannusalan tehtäviin sekä asiantuntijatehtäviin, joissa edellytetään kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia (esim. tiedehallinnon asiantuntijat).

Tampereen yliopiston filosofian oppiaineessa väitöskirjoja tehdään tällä hetkellä monilta eri alueilta, kuten logiikan ja kielen filosofiasta, metafysiikasta, sosiaalisesta ontologiasta, tekoälyn filosofiasta, yhteiskuntafilosofiasta sekä varhaismodernin ja modernin filosofian historiasta.

Kansallisten ja kansainvälisten yhteyksien luominen ja hyödyntäminen tutkimuksessa on tärkeä osa filosofian jatkokoulutusta. Tohtoriopintojen tavoitteena on antaa väitöskirjatutkijalle valmiudet toimia menestyksekkäästi sekä akateemisissa tutkijan ja opettajan, että muissa asiantuntijatehtävissä yhteiskunnassa.

Jatko-opiskelijan tulee perehtyä syvällisesti omaan erityisalaansa, mutta hankkia myös laaja näkemys filosofian alasta yleisemmin. Opintojen tavoitteena on tieteellisen ajattelun omaksuminen ja hyvän tieteellisen toimintatavan sisäistäminen sekä monipuolisten tutkijan taitojen hallitseminen.

Lukuvuodet
2021–2022, 2022–2023, 2023–2024, 2024–2025
Tutkinto­nimikkeet
Filosofian tohtori
Laajuus
240 op
Tutkinto-ohjelman tyyppi
Tohtoriohjelma
Opetuskieli
englanti, suomi
Kampus
Keskustakampus
Koulutusluokitus
826701 Fil. toht., filosofia (humanistinen ala)
Koulutusalat
  • Humanistiset alat
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Jani Hakkarainen