Hyppää pääsisältöön
Tiedote | Tutkimus

Huonot resurssit, puutteellinen tuki, epäselvät roolit ja kuormittava työ – tutkimus selvitti, miksi varhaiskasvatuksen opettajat jättivät alan

Julkaistu 3.11.2026
Tampereen yliopisto
Katja Sirvio.
– Varhaiskasvatuksessa puhutaan paljon lapsen edusta, mutta sen toteutuminen riippuu myös siitä, millaiset mahdollisuudet henkilöstöllä on kohdata lapsia, rakentaa turvallisia suhteita ja toteuttaa suunnitelmallista pedagogiikkaa, sanoo väitöskirjatutkija ja yliopisto-opettaja Katja Sirvio.Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Tutkijat selvittivät suomalaisten varhaiskasvatuksen opettajien ammatinvaihtopäätöksiä. Tutkimuksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajat haluavat tehdä työnsä lasten parhaaksi ja ammatillisten arvojensa mukaisesti, mutta organisaatioiden tarjoamat työnteon ehdot eivät aina anna siihen riittäviä mahdollisuuksia.

Varhaiskasvatuksen opettajien ammatista poistuminen herättää huolta henkilöstön saatavuudesta, työn jatkuvuudesta ja varhaiskasvatuksen laadusta. 

Tampereen ja Helsingin yliopistojen yhteinen tutkimus selvitti, miten varhaiskasvatuksen opettajan tehtävästä lähteneet henkilöt kuvasivat ja perustelivat päätöstään jättää ammatti.

Ammatinvaihtopäätös rakentui vastaajien mukaan pitkän harkinnan tuloksena. Työn vaatimusten ja organisatoristen olosuhteiden koettiin estävän ammatillisten arvojen mukaista työtä.

– Tutkimuksemme osoittaa, että varhaiskasvatuksen opettajien ammatista poistumista ei voi tarkastella vain yksilön kuormittumisena tai motivaation puutteena, kertoo tutkimuksen pääkirjoittaja, väitöskirjatutkija ja yliopisto-opettaja Katja Sirvio Tampereen yliopistosta.

Keskeinen ristiriita syntyi opettajien sitoutumisesta lasten hyvinvointiin ja lapsen edun mukaisen pedagogiikan toteuttamiseen sekä työolosuhteista, jotka rajoittivat näiden tavoitteiden toteuttamista.

– Vastauksissa korostuivat riittämättömiksi koetut resurssit, puutteellinen tuki, epäselvät ammatilliset roolit ja työn kuormittavuus. Resurssien riittävyys ei tarkoita ainoastaan henkilöstön määrää, vaan myös sitä, miten henkilöstön osaaminen, saatavuus ja jatkuvuus mahdollistavat lasten ja lapsiryhmän tarpeisiin vastaamisen, Sirvio sanoo.

Ammatinvaihtoa perusteltiin eettisenä ratkaisuna

Työntekijöiden kokemuksissa laskennallisesta varhaiskasvatushenkilöstön määrän vähimmäistasosta oli muodostunut käytännössä yksikkökohtainen päivittäinen tavoitetaso, joka näyttäytyi ristiriitaisena suhteessa lasten tarpeisiin ja laadukkaan pedagogiikan tavoitteisiin. 

Kun ryhmässä on paikalla vähemmän lapsia kuin laskennallinen enimmäismäärä, tilanne voisi tavallista paremmin mahdollistaa keskittymisen lasten yksilöllisiin tarpeisiin. Käytäntönä on kuitenkin usein henkilöstön, myös opettajien, siirtäminen paikkaamaan toisen ryhmän tai jopa toisen päiväkodin henkilöstövajetta.

– Tällöin mahdollisuus toteuttaa suunnitelmallista pedagogista työtä voi kaventua, ja kokemus siitä, ettei työtä voi tehdä niin hyvin kuin ammatillinen etiikka edellyttäisi, vahvistuu, Sirvio kuvailee.

Myös jatkuva joustaminen ja omien tarpeiden sivuuttaminen näyttäytyivät kertomuksissa työn tekemiseen kuuluvina odotuksina, vaikka ne pitkällä aikavälillä heikensivät ammatin pitovoimaa.

Sirvio sanoo, ettei ammatinvaihto välttämättä merkitse kutsumuksen tai ammatillisen sitoutumisen katoamista. 

– Se voitiin perustella myös eettisenä ratkaisuna tilanteessa, jossa varhaiskasvatuksen opettaja ei enää kokenut voivansa tehdä työtään ammatillisten arvojensa mukaisesti.

”Ammatissa pysymisen tukeminen edellyttää resursseja, johtamista ja työn organisointia”

Tulokset osoittavat, että henkilöstön pysyvyys kietoutuu siihen, miten hyvin työntekijät pystyvät arjen työssä toimimaan varhaiskasvatukselle asetettujen tavoitteiden ja ammatillisten arvojen mukaisesti. Arjen toimintaa puolestaan muovaavat työn rakenteelliset tekijät, eli työolosuhteet, johtaminen ja käytettävissä olevat resurssit.

– Tutkimus auttaa ymmärtämään, että ammatin pitovoimaa ei voida perustaa vain kutsumuksen tai yksilöiden joustamisen varaan. Tarvitaan työolosuhteita, joissa lasten etu toteutuu suunnitelmallisuuteen ja arviointiin perustuvassa pedagogisessa työssä, Sirvio sanoo.

Hänen mukaansa keskeistä on varmistaa riittävät resurssit, kohtuullinen työkuormitus, selkeät ammatilliset vastuut ja mahdollisuus tehdä työtä eettisesti kestävällä tavalla.

– Ammatissa pysymisen tukeminen edellyttää resursseja, johtamista ja työn organisointia, jotka mahdollistavat lapsen edun mukaisen työn. Jatkossa olisi tärkeää selvittää tarkemmin, millaiset työpaikkojen käytännöt, johtamisen ratkaisut ja rakenteelliset muutokset ovat tukeneet varhaiskasvatuksen opettajien pysymistä alalla, Sirvio sanoo.

 

Näin tutkimus tehtiin

  • Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää, miten varhaiskasvatuksen opettajien koulutuksen ja kansallisten tavoitteiden kautta rakentuneet ihanteet, työn arjen olosuhteet ja eettiset ristiriidat kietoutuvat yhteen ammatinvaihtopäätöstä perusteltaessa.
  • Tutkijat selvittivät, miten ammatista lähteneet varhaiskasvatuksen opettajat itse sanoittavat ja perustelevat päätöstään lähteä. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miten entiset varhaiskasvatuksen opettajat rakentavat ammatinvaihtopäätöstään koskevia perusteluja.
  • Aineisto kerättiin sosiaalisen median avulla sähköisellä kyselyllä marraskuussa 2019. Kyselyyn vastasi yhteensä 469 henkilöä. Tutkimuksessa analysoitiin 128 varhaiskasvatuksen opettajan tehtävästä lähteneen vastaajan avoimia vastauksia.
  • Aineisto analysoitiin diskurssianalyysin avulla. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisten kulttuurisesti tunnistettavien puhetapojen kautta vastaajat selittivät ja oikeuttivat ammatinvaihtopäätöksiään.
  • Tutkimus on osajulkaisu Katja Sirvion väitöstutkimuksessa, jossa selvitetään varhaiskasvatuksen opettajien ammatin pitovoimaa.

 

Tutkimusartikkeli The decision to leave didn't come overnight” – A discourse analysis of early childhood education teachers’ turnover julkaisiin Journal of Early Childhood Education Research -tiedelehdessä 30.9.2026. Tutustu artikkeliin.