Jokaisella on oikeus hyvään alkuun – palveluja kannustetaan vauvojen puolelle

Vauvan ensimmäiset elinvuodet ovat ratkaisevia kehityksen, terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. 

Osa vauvoista syntyy kuitenkin tilanteisiin, joissa heidän hyvinvointiaan uhkaavat esimerkiksi vanhemman päihteidenkäyttö, mielenterveyden haasteet tai perheväkivalta.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa tunnistetaan tilanteita ja tuetaan perheitä. Silti tutkimustietoa siitä, miten nimenomaan vauvojen oikeudet toteutuvat palvelujärjestelmässä ja miten riskejä tunnistetaan, on vielä vähän.

Vuoden ajan työskennellyt VAUPRO-hanke tarkastelee vauvojen tilannetta sekä ammattilaisten, vanhempien että rekisteriaineistojen kautta. Tavoitteena on parantaa riskioloihin syntyneiden vauvojen tilanteiden tunnistamista. Parempi ennakointi on avainroolissa turvallisen huolenpidon ja hoidon takaamiseksi.

–  Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset kaipaavat työkaluja, joilla he voivat arvioida perheen tilannetta paremmin. Tarvitsemme suoran rehellistä puhetta perheen kanssa ongelmista, sanoo hoitotieteen professori Eija Paavilainen. 

Professori Paavilaisen johtama VAUPRO-hakee toteuttaa ammattilaisten ryhmähaastatteluja hyvinvointialueilla. Tavoitteena on kartoittaa nykytilaa. Miten esimerkiksi sosiaalityöntekijät ja terveydenhoitajat arvioivat raskaudenaikaisia perheoloja ja pienten vauvojen vanhempien tilannetta? Mutkikkaat tilanteet vaativat moniammattilista yhteistyötä, jonka nykytilaa hanke selvittää. 

– Kätilö ja neuvolan terveydenhoitaja ajattelevat usein raskaana olevan naisen terveyttä ja isän vointia, mikä tietysti on tärkeää, mutta myös vauvan tilanne tulee huomioida. VAUPROssa ideamme on, ettei lähdetä aikuisista vaan mietitään vauvan hyvinvointia. 

– Keskeistä ovat lapsen oikeudet ja se, että nämä oikeudet tulisi olla jo syntymättömillä, Paavilainen muistuttaa.

Uusi toimintamalli ohjaa oikea-aikaiseen toimintaan riskioloissa

Professori Paavilainen peräänkuuluttaa pohdintaa ennakollisista lastensuojeluilmoituksista ja laajasta moniammatillisesta yhteistyöstä, kun perheessä vallitsee riskioloja tai muutoin havaitaan, ettei kaikki suju hyvin.

– Varhaisempi keskustelu perheen kanssa voisi auttaa siinä, ettei lasta tarvitse sijoittaa ja vauva voi jatkaa kotona vanhempiensa kanssa. Kun tilanne on todella kurja, ja vanhemmat eivät kerta kaikkiaan pysty huolehtimaan, ei pidä toimia vauvan kustannuksella. Silloin tarvitaan rohkeutta päättää huostaanotosta perheen ulkopuolelle. Yhden ammattitoimijan vastuulla puuttuminen ei silti saisi olla, vaan ammattilaisia pitää saada rohkeammin mukaan tilanteisiin, Paavilainen toteaa.

Paavilainen huomioi aivan pienempien lasten sijoitusten olleen kasvussa 2020-luvulla. VAUPRO tutkii muun muassa sitä, millaiset kehityskulut ovat johtaneet vauvojen ottamiseen sijaishuoltoon. Lapsi saatetaan välillä palauttaa vanhemmilleen, minkä perusteluja hanke myös tarkastelee.

– Pompottelu kodin ja sijoituksen välillä on erittäin raskasta vauvalle. Joissain perheissä saattaa olla ensimmäisen kahden vuoden aikana useampia sijoituksia, jolloin kiintymyssuhdetta ei synny oikein kehenkään. 

Tutkimuksen pohjalta kehitetään VAUPRO-toimintamalli, joka auttaa ammattilaisia tunnistamaan vauvan kannalta kriittiset tilanteet ja toimimaan oikea-aikaisesti.

– Sosiaalityön näkökulmasta VAUPRO tuottaa ainutlaatuista tietoa sijoitukseen päätyneiden vauvojen elämäntilanteista ja siitä, miten viranomaiset toimivat riskioloissa elävien vauvojen ja heidän perheidensä kanssa. Analyysien pohjalta voimme tarkastella kriittisesti, miten kaikkein pienimpien lasten oikeudet toteutuvat, sanoo dosentti Rosi Enroos. 

Ammattilaisia tutkijat kannustavat puhumaan enemmän keskenään ja avoimesti perheen kanssa. Apua tarvitsevat yhtä lailla huostaanotetun lapsen vanhemmat. 

– Jokaisella ammattilaisella on oma koulutuksensa ja sen tuoma näkökulma tilanteisiin ja yhteistyöhön. Siksi on tärkeää selkiyttää, mitä kukin voi tehdä omalla asiantuntemuksellaan ja missä kohdin tarvitaan moniammatillista yhteistyötä. Meidän tulee ymmärtää toisten ammattilaisten tulokulmia ja käyttämää kieltä. Tavoitteena on kuitenkin toimia lapsen parhaaksi, vaikka käyttäisimmekin hieman eri sanoja, tutkijatohtori Pia Keiski sanoo.