Hyppää pääsisältöön

Kaupunkikehittämisen prosessit ja maakuntaitsehallinto (KAITSE ja KAITSE-EP)

Tampereen yliopisto

KAITSE- ja KAITSE-EP -hankepari tarkastelee kaupunkiseutujen kehittämistä maakuntauudistuksen yhteydessä. Hankeparissa selvitetään, millaisia näkökulmia eri toimijoilla liittyy tällä hetkellä kaavailtuun maakuntauudistukseen sekä millaiseksi tulevien maakuntien ja kaupunkiseutujen suhde muotoutuu. Lisäksi pyritään luomaan näkymiä siihen, kuinka suomalainen alue- ja paikallishallinto kehittyy pidemmällä aikavälillä.

Tausta

Tavoite ja tehtävät

Kaupunkien ja kaupunkiseutujen kasvavan merkityksen myötä niillä on tärkeä rooli niin alueellisen kuin koko maan elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa, jolla alueellista elinvoimaa ja kaupunkikehittämistä voidaan edistää maakuntauudistuksen yhteydessä. Kaiken kaikkiaan hankeparin tavoitteena on tukea sellaisten ajattelu- ja toimintatapojen muodostumista, jotka tukevat kasvavien kaupunkiseutujen elinvoimaa ja kehittämiskapasiteettia. Hankeparia toteutetaan vuorottelemalla tutkimukseen ja kehittämiseen painottuvia osioita. Hankeparin kohdealueita ovat Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi sekä erityisesti niiden keskuskaupunkiseudut. Tampereen ja Turun kaupunkiseudut ovat pääkaupunkiseudun jälkeen suurimmat kaupunkiseudut ja Seinäjoki on puolestaan ollut jo pitkään kiinnostavalla kasvu- ja kehitysuralla Etelä-Pohjanmaan keskuskaupunkina.

Rahoituslähde

Pirkanmaan liitto, Etelä-Pohjanmaan liitto, Varsinais-Suomen liitto, Tampereen kaupunki, Seinäjoen kaupunki, Turun kaupunki, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, TEM, Kuntaliitto, Tampereen yliopisto

Koordinoiva organisaatio

Tampere University

Yhteyshenkilöt

Jari Kolehmainen

Tutkimusjohtaja

jari.kolehmainen [at] tuni.fi

+358 50 574 9704