Moniääninen journalismi - ihanne, suure ja mahdollisuus

Journalismia tehdään ensisijaisesti yleisölle. Yleisön antamasta palautteesta voidaan kuitenkin päätellä, että se ei ole kovin tyytyväinen journalismin moniäänisyyden tilaan. On helppoa törmätä väitteisiin siitä, miten media suosii milloin ketäkin tai mitäkin näkökulmaa, ja miten yksiäänistä jonkin aiheen käsittely on.

Mihin nämä väitteet perustuvat? Algoritmien määrittelemässä mediaympäristössä omiin havaintoihin perustuvat arviot jäävät väistämättä mutuiluksi. Onko olemassa keinoa tarkastella objektiivisesti, miten moniäänisesti jotain aihetta on mediassa käsitelty tai ketä sen tiimoilta on päästetty ääneen ja kuinka usein? Monissa toimituksissa tehdään tästä toki omaa seurantaa, mutta se ei välttämättä ole kattavaa eikä tuloksia useinkaan kommunikoida yleisölle. Journalismin tutkimuskin pystyy vastaamaan näihin kysymyksiin vain hitaasti ja valikoiden. Mistä löytyisi nopeita faktoja journalismin tasapuolisuudesta erilaisten keskustelujen pohjaksi?

Yhteiskunnan moniarvoistuessa, mediankäytön sirpaloituessa ja yleisöjen muuttuessa journalismin moniäänisyys on noussut uudella tavalla tärkeäksi myös alan sisäisissä keskusteluissa, vaikkakin sitä usein käydään eri käsitteiden kuin moniäänisyyden alla. Moniäänisyyden nähdään olevan yhteydessä siihen, miten journalismi tavoittaa erilaisia ja uusia yleisöjä, ja siihen, miten nämä yleisöt luottavat ja sitoutuvat journalismiin. 

Tarve kehittää journalismin moniäänisyyttä liittyy olennaisesti journalismin luotettavuuskriisiin. Vaikka suomalaisten luottamus perinteistä mediaa kohtaan on aina ollut korkealla, useissa tutkimuksissa on todettu, että kun asiaa tarkastellaan lähemmin, journalismin luotettavuuteen suhtaudutaan Suomessakin hyvin kriittisesti. Esimerkiksi luottamus siihen, että media esittää totuudenmukaista tietoa, erottaa tosiasiat mielipiteistä eikä asetu kenenkään tai minkään puolelle, on vähäisempää kuin yleinen mediaa kohtaan koettu luottamus. Luottamus on myös eriytynyt siten, että suuri osa suomalaisista luottaa journalismiin edelleen, ja pieni mutta kuitenkin kasvava osa yhä vähemmän: tässä ryhmässä korostuvat etenkin nuoret ja perussuomalaisten äänestäjät. Luottamuskriisin taustalla on ainakin yleinen luottamuksen lasku yhteiskunnallisia auktoriteetteja kohtaan, informaation ylitarjonta ja vaihtoehtoisten tietolähteiden lisääntyminen sekä oikeistopopulismin nousu, johon median näkökulmasta liittyy sekä oikeistonkonservatiivien aito kokemus siitä, että valtavirtamedia ei edusta tai tunnista/tunnusta heidän arvojaan ja näkökantojaan että tarkoituksellista uhriutumista ja viholliskuvien rakentamista median suuntaan. 

Keskustelu journalismin moniäänisyydestä on vaikeasti hahmottuvaa ja se päätyy usein erimielisyyteen. Kenen ääni ei kuulu riittävästi? Keiden näkökulmat eivät julkisessa keskustelussa näy? Kuka käyttää valtaa ja miten? Pitääkö journalismin kuunnella kaikkia ja missä ovat moniäänisyyden rajat? Keskustelu moniäänisyydestä on lopulta keskustelua journalismin yhteiskunnallisesta tehtävästä ja sen perimmäisistä arvoista. Lisäksi keskustelua on omiaan sekoittamaan se, että käsitteellä ei ole Suomessa akateemista määritelmää, ja englanninkielisiä 'pluralism' ja 'diversity'-termejäkin käytetään monessa eri merkityksessä, niin tutkimuksessa kuin arkielämässä. 

Tämän väitöstutkimuksen tavoitteet ovat:

• selvittää, miten moniääninen journalismi ymmärretään suomalaisessa ammatillisessa keskustelussa ja millaista potentiaalia käsitteessä on journalismin kehittämiseksi 2020-luvun moniarvoistuvassa ja polarisoituvassa yhteiskunnassa.
• kehittää uutislähteiden moniäänisyyttä mittaavaa ja analysoiva työkalua, Moniäänisyysmittaria, ja kokeilla sitä eri toimituksissa.

Väitöstutkimukseen sisältyy erillinen Moniäänisyysmittari-hanke, jossa kehitetään yhdessä mediatalojen kanssa luonnollisen kielen käsittelymenetelmiä (NLP) hyödyntävää data-analytiikkatyökalua ja kokeillaan sen käyttöä useissa eri ympäristöissä toimitustyön tukena. Moniäänisyysmittari on mittaus- ja analyysiyökalu, joka vastaa toisaalta mediatalojen itsensä tunnistamiin, moniäänisyyden todentamisen liittyviin tarpeisiin, mutta toisaalta ohjaa toimittajia myös uusien kysymysten ja laajempien journalismin laatua koskevien pohdintojen pariin.

Tämä väitöskirjatutkimus linkittyy sekä journalistiikkaan että tietojenkäsittelytieteisiin, jotka ovat Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan vahvat osaamisalueet. Väitöstutkimuksen tulokset hyödyttävät paitsi journalismin tutkimusta, myös media-alaa, jota yhteiskunnan moniarvoistuminen, polarisaatio ja erilaiset moninaisuuden kysymykset yhä voimakkaammin haastavat.

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES, Media-alan tutkimussäätiö, Strategisen tutkimuksen neuvosto (DECA-konsortion kautta) ja C.V.Åkerlundin mediasäätiö.