Hyppää pääsisältöön

Vetytalouden teknologiat sektori-integraatiossa

Tampereen ammattikorkeakoulu
Projektin kesto1.3.2024–28.2.2027

Hankkeen tavoitteena on ratkaista kokeellisen TKI-työn keinoin niitä vetytalouden teknologisia haasteita, jotka liittyvät energiamurroksen etenemiseen ja sektori-integraation kehittymiseen. Siksi hanke toteutetaan kehittämis- ja investointihankkeen yhdistelmänä siten, että investointihankkeessa hankitaan teollisen kokoluokan vetytalouslaitteistot, joiden avulla kehittämishankkeen kokeellinen TKI-työ toteutetaan. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa vetytalouden kokonaisvaltainen laitteisto (tuotanto, varastointi, energiamuunnokset, jatkojalostus), jonka avulla pystytään auttamaan alalla toimivia yrityksiä. Laitteisto on tarkoitus toteuttaa siten, että se pystytään integroimaan osaksi liikuteltavaa hybridienergiajärjestelmää, joka on suunniteltu ja toteutettu aiemmissa hankkeissa.

Tavoite ja tehtävät

Vetytalouden teknologiat sektori-integraatiossa –hankkeen tavoitteena on nimensä mukaisesti kehittää vetytalouden teknologioita energiamurroksen ja sektori-integraation tarpeisiin. Hankkeessa tarkasteltavat teknologiat liittyvät vedyn tuotantoon, varastointiin, energiamuunnoksiin ja jatkojalostukseen, ja yksittäisten teknologiatarkasteluiden sijaan keskitytään teknologioiden mahdollisuuksiin osana energiamurrosta ja sektori-integraatiota. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon vedyntuotannon mahdollisuudet sähköenergiajärjestelmän joustavuuden kasvattamisessa. Tällöin tekniseksi haasteeksi nousee vetyä tuottavien elektrolyysereiden toistaiseksi puutteellinen kyky sietää vaihtelevaa sähkötehoa. Tämä on yksi esimerkki yrityslähtöisestä teknologisesta haasteesta, johon hankkeessa haetaan ratkaisua kokeellisen TKI-työn keinoin. Vetytalouden eri vaiheista löytyy useita vastaavanlaisia energiamurrokseen ja sektori-integraatioon liittyviä teknologisia haasteita, joiden kehittämiseen hankkeessa keskitytään.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa ratkaisuja vetytalouden teknologisiin haasteisiin energiamurroksen ja sektori-integraation näkökulmasta. Hankekokonaisuus koostuu kehittämis- ja investointihankkeen yhdistelmästä siten, että investointihankkeessa toteutetaan alan yrityksiä tukevan TKI-työn mahdollistavan laitteiston hankinta. Kehittämishankkeen tulokset koostuvat teknologisiin haasteisiin liittyvästä TKI-työstä, jossa toteutetaan laboratoriodemonstraatioita vetytalouden eri vaiheisiin liittyvistä teknologisista haasteista. Teknologiset haasteet ovat pääosin yrityslähtöisiä, ja hankkeen pääasiallisena tavoitteena onkin tehdä alan yritysten toimintaa tukevaa kokeellista TKI-työtä. Hankkeen tulokset rakentuvat kokeellisen TKI-työn aikaansaannoksista vetytalouden eri vaiheissa.

Rahoituslähde

EAKR Euroopan aluekehitysrahasto (2021-2027)

Yhteyshenkilöt

Aki Korpela
aki.korpela [at] tuni.fi