Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Eetu Patronen: Proakatemia oli mainio ponnahduslauta yrittäjäksi

Julkaistu 3.6.2024
,
päivitetty 3.6.2024
Tampereen ammattikorkeakoulu
.
Eetu Patronen on monelle tuttu Suomalainen menestysresepti -ohjelmasta, jossa hän kilpaili Herkkä Snacks -yrityksensä tofunkaltaisella härkäpaputuotteella. Yrittäjäksi hän ponnisti Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiasta, joka antoi turvallisen alustan kokeilla oman liiketoiminnan pyörittämistä.

Uuden elintarvikkeen tuominen kaupan hyllylle ei ole ihan yksinkertainen juttu. Tarvitaan hyvä idea, paljon työtä ja tuotekehitystä, yhteistyökumppaneiden metsästystä ja brändin rakentamista.

Tämän tietävät kaikki, jotka seurasivat Suomalainen menestysresepti -ohjelmaa viime talvena. Yksi ohjelman finalisteista oli Eetu Patronen, joka osallistui kilpailuun Herkkä Snacks -yrityksensä tofua muistuttavalla härkäpaputuotteella.

Patronen on iloinen, että hän pääsi mukaan ohjelmaan – ja iloinen, että urakka on nyt takanapäin.

– Ohjelmaan osallistuminen oli hieno ja opettavainen, mutta myös rankka kokemus. Kuvaukset kestivät pitkään, ja koko ajan oli uusi tehtävä ja deadline päällä.

Kisan voittoa tuotteelle ei tällä kertaa tullut, mutta se pääsi kuitenkin muiden finalistien kanssa S-ryhmän kauppojen hyllyille. Tammikuussa lanseerattu Tofunkaltainen on kasvattanut pienen elintarvikeyrityksen liikevaihtoa tuntuvasti.

Vastaavaa härkäpavusta valmistettua tuotetta ei ole aiemmin löytynyt kauppojen valikoimista.

– Yrittäjän työssä innostaa juuri luovuus: tässä pääsee luomaan jotain aivan uutta. 

Kiekkouralta yrittäjäopintoihin

Eetu Patrosen tie yrittäjäksi alkoi Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemia-koulutuksesta, jossa hän aloitti opinnot syksyllä 2019. Patronen oli pelannut Mestis-tasolla jääkiekkoa Iisalmen Peli-Karhuissa ja etsi nyt kiekkouran jälkeen uutta suuntaa elämälleen.

– Olin tilanteessa, että en oikein tiennyt, mitä haluaisin tehdä tai mihin suuntaan lähteä. Kun kuulin Proakatemiasta, ajattelin heti, että tuo olisi minun paikkani.

Proakatemia on yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tutkinto-ohjelma, jossa opiskelu tapahtuu käytännössä harjoittelemalla. Opintojen aikana perustetaan oikea yritys yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Opettajat toimivat valmentajina, jotka auttavat ja tukevat opiskelijoita.

– Proakatemia on hieno paikka kokeilla rohkeasti erilaisia liiketoimintoja. Se antaa turvallisen alustan yrittää ja kokeilla, olisiko liikeideasta joksikin isommaksi, Patronen kiittelee.

Proakatemiasta Patronen sai myös tukiverkoston, josta on ollut paljon hyötyä yrittäjän uralla. Jos jokin asia on epäselvä, aina löytyy joku, jolta voi kysyä neuvoa.

Myyntipäiviltä lähtölaukaus liiketoiminnalle

Herkkä Snacksin tarina alkoi vuonna 2020, kun Patrosen vanha pelikaveri Janne Suomi maistatti hänellä rapeaksi uppopaistettuja linssejä.

Suomen omat työt fysioterapeuttina olivat vähentyneet koronarajoitusten vuoksi ja hän pohti, voisiko linsseistä jalostaa kaupoissa myytävän tuotteen.

– Asiasta mitään ymmärtämättömänä innostuin ja vastasin, että ehdottomasti, Patronen nauraa.

Proakatemian vuosittaiset Myyntipäivät lähestyivät, ja nuoret miehet päättivät ehdottaa sinne ideaansa. Aikaa karsintoihin oli vain muutama viikko, jonka aikana piti kehittää uusi tuote ja brändi.

Myyntipäivillä Proakatemian opiskelijat kilpailevat toisiaan vastaan myyntitiimeissä, jotka myyvät kolmen päivän ajan valittujen toimeksiantajien tuotteita.

– Pääsimme karsinnasta toimeksiantajiksi, ja se oli lähtölaukaus liiketoiminnalle. Saimme kolmessa päivässä vähän yli 150 jälleenmyyjää ja reilut 30 000 euroa liikevaihtoa.

Opiskelijoita, jotka pohtivat oman yrityksen perustamista, Patronen kannustaa rohkeasti kokeilemaan yrittämistä. Herkkä Snacksin perustajakaksikosta kumpikaan ei ole opiskellut elintarvikealaa, mutta he ovat silti luoneet tyhjästä oman elintarvikealan yrityksen.

– Vahvuutemme on ollut, että olemme uskaltaneet sanoa ääneen, jos emme osaa tai ymmärrä jotain. Kaikkea ei tarvitse osata, vaan kumppaneiksi kannattaa etsiä ihmisiä, jotka osaavat ja ymmärtävät.

Aikaa myös ystäville ja harrastuksille

Patronen ja Suomi jatkavat edelleen töitä yhteisessä yrityksessä. Patronen toimii toimitusjohtajana, Suomi vastaa tuotekehityksestä.

– Minulle kuuluu operatiivinen puoli, eli hoidan lähinnä myyntiin, markkinointiin ja yrityksen pyörittämiseen liittyviä asioita. Janne vastaa enemmän tuotteista ja tuotannosta.

Vaikka menestystä on tullut, töitä on edelleen paiskittava paljon. Kesällä Herkkä Snacksin yrittäjäkaksikon voi nähdä erilaisissa tapahtumissa, joissa he kiertävät vegaanisen Herkkä hot dog -kojunsa kanssa. 

Kaikesta huolimatta Patronen pyrkii irrottamaan aikaa myös ystäville, harrastuksille ja parisuhteelle.

– Yrittäjänä työ vie kaiken vapaa-ajan, jos sen antaa viedä. Myös omasta jaksamisesta täytyy kuitenkin huolehtia. Muuten mielekäskään työ ei enää maistu hyvältä, hän pohtii.

 

Eetu Patronen

Tutkinto: Tradenomi, yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tutkinto-ohjelma, TAMK Proakatemia, 2022

Työ: Toimitusjohtaja, Herkkä Snacks Oy

Vapaa-aika: Harrastaa jääkiekkoa, muuta liikuntaa ja kalastusta.


Teksti: Virpi Ekholm
Kuva: Sami Heiskanen