Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Vilppu Järvinen: Arvojen mukaista viestintätyötä sateenkaaren alla

Julkaistu 5.6.2024
,
päivitetty 6.6.2024
Tampereen yliopisto
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta
Viestintätieteet
Viestintä
Vilppu Järvinen istuu huoneessa värikkäiden lelujen ympäröimänä. Hänellä on yllään musta huppari ja hän esittää soittavansa punaisella lelupuhelimella.
Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto
Sateenkaariperheet ry:n viestintäpäällikkö Vilppu Järvinen on viestinnästä valmistunut filosofian maisteri, joka kertoo löytäneensä omaan unelmatyöhönsä. Sateenkaariperheiden oikeuksien ajaminen viestinnän keinoin on hänelle omien arvojen mukaista työtä, jonka tulokset näkyvät konkreettisesti sateenkaariperheiden arjessa.

Tietoa, tukea ja vaikuttajaviestintää 

Vilppu Järvinen työskentelee viestintäpäällikkönä vuonna 1997 toimintansa aloittaneessa Sateenkaariperheet ry:ssä. Yhdistyksen tavoitteena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lapsiperheellistymismahdollisuuksia ja perheiden moninaisuuden huomioimista yhteiskunnassa. Yhdistyksessä halutaan kehittää lainsäädäntöä ja palvelujärjestelmää yhdenvertaisemmaksi sekä tarjotaan sateenkaariperheille tuki- ja neuvontapalveluja.

Yksi Vilpun tärkeimmistä työtehtävistä on vaikuttajaviestintä. Juuri nyt pinnalla ovat esimerkiksi kumppanuusvanhemmuus ja sijaissynnytys.

– Kun tiettyä asiaa halutaan muuttaa, se pitää ensin saada mukaan agendalle ja julkiseen keskusteluun. On kerrottava, miksi asia on merkittävä ja kuinka montaa ihmistä se koskettaa. Vasta silloin muutos on mahdollinen, Vilppu toteaa.

 

Kun tiettyä asiaa halutaan muuttaa, se pitää ensin saada mukaan agendalle ja julkiseen keskusteluun. On kerrottava, miksi asia on merkittävä ja kuinka montaa ihmistä se koskettaa. Vasta silloin muutos on mahdollinen.

Vilppu Järvinen, viestintäpäällikkö, Sateenkaariperheet ry

 

Työssä on Vilpulle erittäin antoisaa se, että tietää tekevänsä hyvää ja että työllä on hyvin konkreettisia vaikutuksia ihmisten elämään. Kääntöpuolena omien arvojen mukaisessa ja paikoitellen intohimoisessakin työnteossa on se, että itselle läheiseksi koettuihin aiheisiin on osattava pitää myös riittävää etäisyyttä.

– Työni aiheet tulevat toisinaan kovin lähelle, ennen nykyistä työtäni ajoin samoja asioita aktivistina. Nyt kun teen tätä työkseni, olen huomannut, että ”ammattiminä” toimii onneksi suojaavana tekijänä ja tuo erilaista resilienssiä, Vilppu toteaa.

Yhdistelmä viestintää, sukupuolen moninaisuutta ja pelitutkimusta

Ennen työtään Sateenkaariperheet ry:ssä Vilppu opiskeli Tampereen yliopistossa filosofian maisteriksi. Hänen pääaineensa oli viestintä ja sivuaineina muun muassa pelitutkimus ja sukupuolentutkimus. Vilpun pro gradu -työ palkittiin vuoden 2022 parhaana opinnäytetyönä viestinnän ja vuorovaikutuksen alalla. Tutkimuksen aiheena oli äänen merkitys verkkomoninpelien ääniviestimissä sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta.

– Koen löytäneeni yliopisto-opinnoista itseni näköisen paketin, ja gradussakin pääsin yhdistämään monia kiinnostuksenkohteitani. Vielä edelleenkin tunnistan itsessäni uinuvia tutkija-ambitioita, joten pidän sitäkin ovea vähän raollaan, Vilppu kertoo.

Käytännönläheiset opinnot, joissa opeteltiin esimerkiksi esiintymistä, kriisiviestintää ja viestintästrategioita, ovat hyödyttäneet Vilppua myös työelämässä. Itse oppisisältöjen lisäksi Vilppu kertoo yliopisto-opintojen antaneen monenlaisia elämässä laajemminkin hyödyttäneitä metataitoja, kuten kriittinen ajattelu, yhteistyö ja tiimissä toimiminen.

Kaikki irti opiskeluajasta

Vilppu muistelee opiskeluaikaansa lämmöllä ja kokee ottaneensa siitä kaiken irti. Opintojen ohella hän toimi tutorina ja ainejärjestöaktiivina viestinnän opiskelijoiden Reettorit ry:ssä. Alun perin Hämeenkyröstä kotoisin oleva Vilppu tunnistaa itsessään edelleen vahvan Manse-identiteetin, vaikka hän asuu ja työskentelee nykyään Helsingissä.

 

Halusin lukion jälkeen kovasti nimenomaan Tampereen yliopistoon, enkä pelkästään sen takia, että se oli maantieteellisesti helpoin valinta. Tampereella pystyi opiskelemaan oppiaineita, joita ei ollut tarjolla muualla.

Vilppu Järvinen, viestintäpäällikkö, Sateenkaariperheet ry

 

– Halusin lukion jälkeen kovasti nimenomaan Tampereen yliopistoon, enkä pelkästään sen takia, että se oli maantieteellisesti helpoin valinta. Tampereella pystyi opiskelemaan oppiaineita, joita ei ollut tarjolla muualla.

Erityisen hyviä muistoja Vilpulla liittyy yliopistolla vallinneeseen yhteisöllisyyden tunteeseen. 

– Oma opiskeluaikani ajoittui onneksi niin, että koronan iskiessä olin jo pitkällä maisterivaiheessa eikä etäopiskelulla ollut suuremmin vaikutusta. Toivon lämpimästi, että myös nykyiset ja tulevat opiskelijat saavat kiinni yliopiston mahdollistamasta yhteisöllisyydestä, Vilppu toteaa.

 

Kuka

Nimi: Vilppu Järvinen

Tutkinto ja pääaine: filosofian maisteri, viestintä

Valmistumisvuosi: 2022

Nykyinen työ: viestintäpäällikkö, Sateenkaariperheet ry

Opiskeluaikaiset yhdistykset: Reettorit ry

 

Teksti: Tiina Leivo