Opinpolkuni Nätyllä: Hannes Mikkelsson

Ensimmäiseen vuoteen kuului Hanno Eskolan näyttämötyön tunteja, joiden keskeinen sisältö oli mielestäni näyttämöllistää erilaisia lähdemateriaaleja. Teimme pieniä esityksiä, ”klovniversioita”, taidenäyttelyjen, runojen, näytelmien ja esitysten pohjalta. Minun nähdäkseni Eskolan opetuksen tavoitteena oli itseohjautuva näyttelijä, joka kykenee tuomaan näyttelijäntyöhönsä ajattelua ja kiinnostavaa, energistä läsnäoloa itsenäisesti. Ensimmäinen opiskeluvuosi sisälsi myös tarinateatteria, Alexander-tekniikkaa, taijia, laulu -ja puhetunteja. Tiina Syrjän opettamat tarinateatteri ja Alexander-tekniikka kulkivat mukana koko viisivuotisen opiskelun.

Toinen ja kolmas vuosi käsittivät meidän vuosikurssimme kohdalla lukuisia produktioita. Tanssin lehtori Ari Numminen ohjasi meille tanssiteoksen Meren yllä monen värinen pilvi, jota varten vuosikurssimme treenasi liikettä ja tanssia pitkään ja intensiivisesti. Seuraava produktio oli Hanno Eskolan ohjaama sovitus Tohvelisankarin rouvasta, jonka esityskielenä oli mandariinikiina. Harjoitusprosessissa tutkittiin, minkälaista näyttelemistä, energiaa ja läsnäoloa vieras kieli esiintyjässä herättää. Opiskeluaikani mieleenpainuvimpia kokemuksia on Tohvelisankarin rouvan esittäminen Kiinassa Quangzhoun kaupungissa 1200-päiselle yleisölle, joka antoi väliaplodit lähes jokaiselle repliikille. Kolmas vuosi alkoi Yrjö Juhani Renvallin ohjaamalla Jerusalemin tanssi -esityksellä, joka käsitteli 1920-1930 -luvuilla Tornionjokilaaksossa vaikuttanutta herätysliikettä. Jerusalemin tanssia seurasi Ollin oppivuodet -lastenteatteriesitys, jonka Eskola ohjasi ja johon musiikin lehtori Arla Salo-Pursiainen sävelsi musiikit. Kolmas vuosi huipentui kandidaatin kirjallisten opinnäytteitten kirjoittamiseen ja Teatterikorkeakoulun kanssa yhteistyössä toteutettuihin kandinäytelmiin. Itse olin mukana Susanna Airaksisen kirjoittamassa ja ohjaamassa Kahdeksan askelta pituussuuntaan, kolme poikittain -esityksessä, joka esitettiin Teatterikorkeakoululla.

Ajattelen, että kolmen ensimmäisen vuoden opiskelussa korostui suhde omaan kehoon, ilmaisuun, äänenkäyttöön ja tottumuksiin. Jatkuva oman itsen ja oman esiintyjyyden tutkiminen oli ajoittain äärettömän raskasta, silloin kun se ei tuntunut suhteutuvan mihinkään. Näyttelijä on työssään aina suhteessa yleisöön, ja silloin työ asettuu johonkin päämäärälliseen kokonaisuuteen. Pitkän opiskelun aikana päämäärä helposti hämärtyy pienessä kouluyhteisössä, ja itsen kehittäminen alkaa tuntua itsetarkoitukselliselta ja turhauttavalta. Toisaalta koin opiskelun työskentelynä suhteessa ryhmään, suhteessa omaan vuosikurssiini. Muiden kanssa jaettu näyttämötyöskentely, auttaminen, oppiminen ja epäonnistuminen veivät huomion pois itsestä ja tekivät opiskelusta merkityksellistä.

Kolmen ensimmäisen vuoden jälkeen Yrjö Juhani Renvallin professuuri päättyi ja Pauliina Hulkko aloitti Nätyn professorina. Myös kaikki opettajat yliopistonlehtori Tiina Syrjää lukuun ottamatta vaihtuivat. Ajattelen, että vuosikurssimme on etuoikeutettu, kun se on saanut kokea kaksi täysin erilaista koulutusta, jotka kuitenkin asettuivat meidän kohdallamme samaan jatkumoon. Kolmannen ja neljännen opiskeluvuoden välisenä kesänä osallistuin myös Tampereen Työväen Teatterilla toteutetulle Suuren näyttämön kurssille, joka oli yhteiskurssi Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Samana kesänä työskentelin lisäksi ensimmäistä kertaa Meriteatterissa, jonka siskoni Anni Mikkelsson oli perustanut kesämökkikuntaamme Rymättylään ja johon kuului lisäkseni muita nätyläisiä omaltani ja meitä varhaisemmalta vuosikurssilta.

Kahdelta viimeiseltä Näty-vuodelta mieleenpainuvimpia osia minulle olivat Pauliina Hulkon luotsaamat Näyttelijän dramaturgia-, Dokumentti ja teatteri-, Tekstin ja ruumiin dramaturgisia kohtaamisia -kurssit, sekä Hulkon vuosikurssillemme ohjaama Hipsterit-produktio, jossa itse toimin ohjaajan assistenttina. Näiden lisäksi oli opiskelijoiden itsensä valmistamat Puhutaan politiikkaa -illat, jotka toteutettiin yhteistyössä muiden silloisen Viestinnän, median ja teatterin -yksikön opiskelijoiden kanssa. Illat olivat paneelikeskustelun, teatteriesityksen ja yhteisen keskustelutilaisuuden risteytyksiä. Minulle henkilökohtaisesti vaikuttavia olivat myös Sanni Orasmaan laulu- ja musiikkiopetus, Marc Gassot’n Miimi, maski ja klovneria -kurssi sekä ammattiharjoitteluni Jalostamo-kollektiivin Rechnitz – Tuhon enkeli -esityksessä.

Kaksi viimeistä vuotta täydensivät hienosti kolmena ensimmäisenä vuotena saamiani oppeja. Viimeisinä vuosina korostui näyttelijän kyky sanallistaa omaa työskentelyään ja ajatteluaan. Kun osaa puhua työstään, on suurempi mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä tekee, kenen kanssa ja mistä syistä. Oman taiteenalan käsitteistön ja tradition tunteminen auttaa myös ohjautumaan itseä kiinnostaviin ympäristöihin ja produktioihin.

Kesällä valmistumisen jälkeen jatkoin heti teatterin tekemistä minulle jo tuttuun tapaan, eli oman ryhmämme Meriteatterin kanssa. Järjestimme Rymättylässä Meriteatteri-festivaalit, jossa esitimme kaikkia Meriteatterin aikaisempia tuotantoja. Kurssikaverini Ella Mettäsen kanssa ohjasimme ja käsikirjoitimme festivaaleille myös lastenteatteriesityksen, jossa itse näyttelimme. Seuraavana talvena äänitimme, tuotimme ja julkaisimme Meriteatterin kanssa Lähtökäsky-levyn, joka sisältää esityksiä varten sävellettyjä kappaleita.

Syksyllä etsiydyimme kahden kurssikaverini kanssa Kolmas tila-ryhmän produktioon Legenda pienestä luusta, jota esitettiin Turun Tuomiokirkossa. Keväällä 2017 aloitin työskentelyn YLEllä perinteisessä Joulukalenterissa, jota kuvattiin vuoden aikana Ylläksellä ja Tampereella. Tämä oli ensimmäinen isompi kameratyöni ja todella arvokasta kokemusta perinteikkäässä formaatissa. Kuvaukset olivat enimmäkseen keväällä, lomittain Meriteatterin Maailman Meri -produktion harjoitusten ja esitysten kanssa. Maailman Meri oli ensimmäinen Meriteatterin produktio, joka sai ensi-iltansa Helsingissä, Kulttuuritehdas Korjaamolla. Syksyllä 2017 produktio on lähdössä keikalle ainakin Poriin Lainsuojattomat -festivaaleille sekä Lahteen Teatteri Vanha Jukoon.

Keväällä minut ja sisareni valittiin Ylioppilasteatterin taiteellisiksi vastaaviksi, ja tätä kirjoittaessani, siis syyskuun alussa 2017, uusien produktion harjoitukset ovat juuri alkaneet Ylioppilasteatterilla. En usko, että olisin uskaltanut hakemaan taiteellisen vastaavan paikkaa ilman Nätyltä saamaani opetusta. Näyttelijä on teatterin keskiössä, ja se miten monipuolisesti hän ammattiaan hahmottaa, vaikuttaa valtavalla tavalla siihen, mitä näyttämöllä näemme. Kokemukseni on, että Nätyltä valmistuu näyttämötaiteilijoita, jotka osaavat etsiä itselleen sopivan polun teatterikentällä ja joilla on välineitä siellä toimimiseen.

Hannes Mikkelsson
Nätyn vuosikurssi 2011–2016

Tutustu Nätyyn ja näyttelijäntyön koulutukseen Tampereen yliopistossa