Täydennyskouluttautujan tarina: Löytöretki omaan itseen psykofyysisenä fysioterapeuttina

Marjaana Haverinen, fysioterapeutti

Marjaana Haverinen kiinnostui jo tutkinto-opintojensa aikana psykofyysisestä lähestymistavasta fysioterapiaan. Valmistuttuaan hän päätti tietoisesti tehdä muutaman vuoden töitä ennen kuin hän syventyi täydentäviin opintoihin. Työelämän tultua tutuksi opinnot maistuivat taas entistä paremmilta.

“Se oli antoisaa, nautin tosi paljon”, kuvailee Haverinen tuntemuksiaan täydennyskouluttautujan rooliin hyppäämisestä.

Psykofyysisessä fysioterapiassa Haverista kiehtoo sen kokonaisvaltaisuus. Mieli ja keho ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa, psykofyysinen näkökulma auttaa syvemmin ajattelemaan niiden keskinäisiä suhteita.

Kuten moni muukin täydennyskoulutus, kokosivat psykofyysisen fysioterapiankin opinnot yhteen eri ikäisiä, eri uravaiheessa olevia ja erityyppisissä työtehtävissä työskenteleviä ammattilaisia. Haverinen koki ryhmän monimuotoisuuden rikkaudeksi.

“Ryhmässä kohtasi erilaisia näkökulmia ja pääsi vaihtamaan kokemuksia”, hän kertoo.

Psykofyysisen fysioterapian täydennyskoulutus koostuu teoriasta ja käytännön harjoittelustakin, ja opetuksessa hyödynnetään niin lähiopetusta kuin itsenäisestä työskentelyäkin. Haverinen on tyytyväinen siihen, että opintojen jälkeen käteen jäi oman kokemuksen ja erilaisten harjoitusten lisäksi konkreettinen lista alan kirjoista ja materiaaleista.

“Aivan kaikkea ei pystynyt opintojen aikana sisäistämään, joten on hyvä, että on materiaalia johon työelämästä käsin palata”, hän toteaa.

Haverinen kokee, että opinnot antoivat niin paljon siksi, että hän oli ehtinyt jo saada työelämänäkökulmaa ennen niiden aloittamista. Täydennyskoulutus tuki käytännönläheisesti ammatillista kasvua ja kehitystä uran jo alettua.

“Opinnot olivat eräänlainen löytöretki omaan itseen.”

Aloittaessaan psykofyysisen fysioterapian täydennyskoulutuksen Haverinen työskenteli terveyskeskuksessa. Hän kokee koulutuksen muuttaneen radikaalisti omia työtapojaan jo silloin. Sittemmin Haverinen on siirtynyt nimenomaan psykofyysiseen fysioterapiaan keskittyvään yritykseen. Hän toimii myös Suomen Psykofyysisen Fysioterapian Yhdistys ry:n hallituksessa.

Haverinen kokee, että yksi koulutuksen keskeisimmistä anneista oli psykofyysisen näkökulman entistä vahvempi yhdistyminen omaan työnteon tapaan kunkin hetkisestä työympäristöstä riippumatta.

“Koulutus antoi rohkeutta ja uskallusta tehdä töitä psykofyysisessä viitekehyksessä”, hän summaa.