Vietnamilaisten kodeista voi löytää kahdenlaisia alttareita: buddhistialttareita sekä omille esivanhemmille pyhitettyjä alttareita. Buddhistialttareilla järjestetään rukousseremonia kuukalenterin mukaisena kuukauden ensimmäisenä päivänä ja täysikuun päivänä, sekä tiettyinä juhlapyhinä. Esivanhemmille pyhitetyt alttarit puolestaan liittyvät edesmenneiden sukulaisten kunnioittamiseen ja muistamiseen, mikä on merkittävä osa vietnamilaista kulttuuria.
Kun henkilö kuolee, hänelle perustetaan alttari hänen vanhimman poikalapsensa kotiin. Jos perheessä ei ole poikaa, vastuu alttarin ylläpitämisestä on vanhimmalla lapsella. Tämä vastuu ja sama alttari siirtyvät seuraavalle sukupolvelle monen polven ajan – näin sama alttari voi toimia omien vanhempien, isovanhempien sekä isoisovanhempien alttarina.
Nguyen soittaa sukulaisilleen Vietnamissa isänsä kuoleman vuosipäivänä ja näyttää tädilleen alttaria videopuheluyhteydellä. Edesmenneiden sukulaisten hengille tarjotaan juhla-aterialla myös väkevää viinaa. Vainajien henkien uskotaan liikkuvan vapaina ajasta ja paikasta. Rukouksissa henkiä kutsutaan kotiin käymään aterialla ja antamaan heidän suojeluksensa kodin asukkaille.
Kuvasarja on tehty osana Visuaalisen journalismin maisteriohjelman Journalistisen henkilökuvan työpajaa syksyllä 2020. Valokuvaaja Liisa Takalan vetämän lopputyön teema oli ”koti”.