Joustava perusopetus eli JOPO on toiminnallinen ja tekemällä oppimiseen painottuva tapa suorittaa perusopetuksen viimeiset vuosiluokat. Se on tarkoitettu nuorille, jotka ovat kohdanneet haasteita perinteisemmässä kouluopetuksessa.

Jopo-luokalla opiskelu ja oppiminen tapahtuu paljolti muuallakin kuin luokkahuoneessa. Takahuhdin koululla Tampereella Jopon tukikohtana on entinen talomiehen asunto. Satu Herrala toimii luokan opettajana.
Jopo-luokalla on oma keittiö.
Emmi Siukola, 15, keittää jopolaisille aamukahvit.
Akseli Järvi koki aiemmin koulunkäynnin tylsäksi, mutta Jopo-luokalla hän viihtyy.
Sanomalehtipäivänä tutustutaan perinteiseen käyttöliittymään.
Jopo-luokalle haetaan ja sinne voi päästä, jos toiminnallisesta opetuksesta on nuorelle hyötyä. Emmille Joposta vinkkasi opinto-ohjaaja.
Pieni ryhmä tukee oppimista. Takahuhdin Jopolla on 12 oppilasta. Tunnelma on rento.
Kännykällä voi myös tehdä Sanomalehtipäivän tehtäviä.
Opetus on yksilöllistä. Nuoriso-ohjaaja Aninka Voipio luotsaa ryhmää opettajan työparina.
Yhdessä tekeminen ja oppiminen motivoi paremmin kuin yksin puurtaminen.
Kahvin valmistuminen aiheuttaa
hetken ruuhkaa keittiössä.
Ulkovaatteet jätetään naulakkoon. Entiset oppilaat ovat jättäneet sinne terveisensä.
Työelämä on yksi Jopo-luokan oppimisympäristöistä
Työelämässä oppiminen on tärkeä osa Jopon toimintaa. Akselin työpaikkana oli Takahuhdin päiväkoti.
Kaksi viikkoa kerrallaan kestäviä työharjoitteluja on lukuvuoden aikana neljä. Akseli auttoi päivittäisissä rutiineissa ja leikki lasten kanssa.
Työjakso päiväkodissa muutti Akselin jatkosuunnitelmia. Nyt mielessä on lähihoitajaopinnot, joihin hän kävi yhden päivän ajan tutustumassa.
Oppilaat hakevat harjoittelupaikkansa omien kiinnostustensa mukaan. Emmi hakeutui pikaruokaravintolaan.
Emmin työtehtäviin kuului siivousta, tarjoilua ja muuta asiakaspalvelua.
Myös Emmin jatkosuunnitelmat ovat selkiytyneet työssä oppimisen avulla. Hän aikoo hakea ravintola-alalle.

Jopo-luokalle päästään, sinne ei jouduta.