Yksinäisyyden ehkäiseminen on yksi kohtaamispaikkakoordinaattori Emmi Siirtosen työn tavoitteista. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:ssä Tampereella työskentelevä Siirtonen koordinoi kohtaamispaikkojen kuten Mielikahvilan ja Elokolon toimintaa. Näihin päihteettömiin matalan kynnyksen kohtaamispaikkoihin kaikki ovat tervetulleita elämäntilanteesta riippumatta.
Yksinäisyys on yksi yhteiskuntamme eriarvoistavista tekijöistä. Mielikahvila-toiminnalla pyritään tuomaan yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia kontakteja niiden elämään, joilta oma tukiverkosto voi muuten puuttua. Syksyllä 2020 toimintaa on siirretty myös verkkoon, jolloin kohtaamiset voivat tapahtua etänä E-Elokolossa.
Yksinäisyyden kokemuksen voi aiheuttaa monet erilaiset ihmisen elämäntilanteeseen vaikuttavat syyt, kuten sairastuminen, työttömyys, riippuvuudet, pakolaisuus tai muuttaminen uudelle paikkakunnalle.
Kuvasarja on tehty osana Visuaalisen journalismin maisteriohjelman Journalistisen henkilökuvauksen työpajaa syksyllä 2020. Tämän kurssinosan teemana oli YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman ”Eriarvoisuuden vähentäminen” -kohdan tavoitteet.