”Oletteko miettineet, miten häidenne käy?”
Tähän kysymykseen vastasimme puolisoni kanssa lukemattomia kertoja kuluneena kesänä ja keväänä. Olimme valmistelleet häitämme loppukesälle jo parin vuoden takaisesta kihlautumisestamme lähtien, mutta alkuvuodesta tavallisen kanssakäymisen mullistanut koronaviruspandemia synkensi juhlamieltämme ja -aikeitamme.
Ennen omia häitämme vierailin kaksissa eri häissä, joihin koronavirustilanne vaikutti eri tavoin. Vaikka häävalmistautuminen koetteli kaikkien meidän hermoja, juhlapäivinämme tartuntariskit, hygieniaohjeet ja kokoontumisrajoitukset jäivät lopulta vain sivuseikoiksi.
Hanna ja Eero Viskari avioituivat toukokuun lopussa, kun kokoontumisrajoitukset olivat vielä tiukimmillaan. Pariskunnan vihkiminen striimattiin suorana Youtube-lähetyksenä niille läheisille, jotka eivät voineet seurata toimitusta paikan päällä. Eero Viskari ja Risto Viitala valmistelevat laitteistoa häästriimiä varten. Ystäväpariskuntamme meni naimisiin elokuun alussa, jolloin kesän kokoontumisrajoitukset olivat jo lievimmillään. Koronavirursriski oli kuitenkin juhlakansan mielessä, ja käsiä pestiin ja käsidesiä hölvättiin tunnollisesti pitkin päivää. Ruokapöytiin oli hankittu pienet ja sievät käsidesipullot, jotka saimme lainaan omaankin hääjuhlaamme.
Anoppini on kasvattanut useana kesänä pellollisen auringonkukkia, ja tämän vuoden sadosta osan oli määrä koristaa hääjuhlaamme. Kaasoni Nora Akkanen oli mukanani valitsemassa ja noutamassa juhlakukkia. Nappasin itsestäni pikaisen kännykkäselfien automatkalla vihkikirkkoon. Olin koko hääpäivämme ajan onnellinen ja hämmentävän levollinen. Uskon saaneeni jännittää tarpeeksi jo etukäteen, sillä vielä elokuun aikanakin oli epäselvää, ehtisikö korunaviruksen toinen aalto vesittää osan juhlajärjestelyistämme. Lopulta kaikki meni paremmin kuin uskalsimme toivoakaan.
Kuvasarja on tehty kesätehtävänä osana kandidaattitason kuvajournalismin erikoistumisopintoja kesällä 2020. Kesätehtävän teemana oli ”muutos”.