Draamaa ja teatteria
Ateenassa

“Drama games and creative storytelling: breaking ethnicity and social roles” -kurssi Ateenassa 16.–21.5.2022 tarjosi teatterin teoriaa ja ryhmässä tehtyjä harjoituksia, souvlakia ja fetaa, aurinkoa ja antiikkisia pylväitä, paljon naurua ja kielten sekamelskaa.

Olin ainoana suomalaisena kurssilla, johon osallistui ryhmiä Puolasta, Sloveniasta, Espanjasta ja Italiasta. Suomalaiseen varautuneisuuteen ei ollut mahdollisuutta, vaan oli heittäydyttävä tutustumaan uusiin ihmisiin. Räväkän alun tälle sain, kun ensimmäinen jäänmurtajatehtävä oli esittää ryhmänsä kanssa jokin laulu omasta maasta. Lähdin Manse-rockin tielle ja lauloin taustanauhan avustuksella Pitkää kuumaa kesää ilmakitarasooloineen.

Kurssin opettaja, dramaturgi ja ohjaaja Eugenia Arsenis lähestyi draamaa ensin stanislavskilaisesta näkökulmasta, jossa näyttelijä hakee tunnemuististaan välineitä hahmon tilanteeseen samaistumiseksi. Opettaja korosti kuitenkin, että teatterin ei ole tarkoitus olla tekijöilleen väkivaltainen kokemus, jossa sukelletaan omiin raskaimpiin kokemuksiin. Käsittelimme myös brechtiläisiä etäännyttämiskeinoja, joiden avulla katsoja muistaa olevansa teatterissa – ajattelee, ei uppoudu.

Toisin kuin kurssin esittelytekstissä luvattiin, tunneilla ei puhuttu paljon koulusta tai draamasta opetusmenetelmänä. Kaipasimme muiden opettajaosallistujien kanssa enemmän käytännön näkökulmia nimenomaan koulutyöhön ja keskustelimme tästä keskenämme paljon. Muissa maissa draamaa ei juuri nähdä opetusmenetelmänä, vaan opetussuunnitelmien noudattaminen ja kokeissa menestyminen vaativat hyvin perinteistä, opettajajohtoista työskentelyä. Suomalainen oppimisen iloa, luovuutta ja tunnekokemuksia esiin nostava opetussuunnitelma oli monille täysin utopiaa, ja sain osakseni kummastuneita katseita kertoessani, että Suomessa me opettajat olemme välillä konservatiivisempia kuin opetussuunnitelmamme.

Ateena sopi draamakurssin ympäristöksi mainiosti, onhan teatteritaide saanut alkunsa juuri sieltä. Yhdessä tekeminen, luovuus, ilmaisu ja vuorovaikutus ovat kuitenkin myös niitä tulevaisuuden taitoja, joihin Erasmus+-projektimme keskittyy. Oli hyödyllistä tehdä käytännön harjoituksia oppijan roolissa. Kun aikaa oli rajallisesti eikä työnjako ollut ennalta määrätty, ryhmässä syntyi pieniä ristiriitoja siitä, mitä tulisi tehdä ja miten toimia. Tämä mielessäni ymmärrän varmasti jatkossa paremmin luovan ryhmätyöskentelyn dynamiikkaa. Keskustelimme siitä, miten tärkeää on reflektoida työskentelyä jälkeenpäin ja antaa ryhmän jäsenille mahdollisuus purkaa ajatuksiaan.