• Kuvassa on ylhäältä otettu kuva yläkoulun oppilaista, jotaka juttelevat toisilleen pienissä ryhmissä reput selässään.

Norssissa järjestetään laadukasta perusasteen ja lukion opetustyötä, opettajankoulutuksen ohjattua harjoittelua sekä tutkimus- ja kehitystyötä.

Punainen tausta
Kuvassa kuudesluokkalainen tyttö on iloisena sohvalla istuskellen tekemässä kirjan tehtäviä.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista

Tampereen yliopiston normaalikoulu, perusaste

Lapsuuden ja nuoruuden elinolot, opitut tavat ja terveystottumukset vaikuttavat läpi elämän.

Riittakerttu Kaltiala-Heinon mukaan osa nuorista voi koko ajan huonommin. Nuoren elämässä monet vaatimukset ovat kasvaneet niin suuriksi, että kaikki nuoret eivät pysty hallitsemaan niitä.  Kaltiala-Heinon mukaan tämä voi viitata muuttuneeseen ja vaativampaan nyky-yhteiskuntaan. Nuorten riski syrjäytyä lisääntyy ja jako menestyjiin ja putoajiin on heijastunut yhteiskunnallisesta muutoksesta (AL 17.8.2018)

Thl:n kouluterveyskyselyn tulosten mukaan viikoittaisella harrastamisella on positiivinen yhteys moneen nuoren hyvinvoinnin osa-alueeseen. Harrastaminen on yhteydessä parempaan elämään, tyytyväisyyteen ja vahvempaan elämänhallintaan.  Tutkimuksessa ystävien merkitys tukee nuoren psyykkistä hyvinvointia ja kiinnittymistä sekä osallisuutta erilaisiin yhteisöihin. (THL 2017)

Aikuisuuden terveys- ja hyvinvointierot juontavat usein juurensa varhaisempiin elämänvaiheisiin. Lapsuuden ja nuoruuden elinolot, opitut tavat ja terveystottumukset vaikuttavat läpi elämän. Kehitysympäristöillä, joissa lapset ja nuoret arkeaan elävät, on suuri merkitys joko erojen tasaajana tai lisääjänä. (THL 2018)

Nuoren hyvinvointiin vaikuttavat osatekijät:

Terveet elämäntavat

  • huomioi monipuolisen ravinnon saannin
  • nukkuu riittävät yöunet, että on aamulla virkeä
  • liikkuu ja ulkoilee säännöllisesti päivittäin
  • noudattaa päihteetöntä elämäntapaa

Arjen rytmi

  • käy säännöllisesti koulussa
  • ruokailee riittävästi ja säännöllisin väliajoin
  • koulutehtävien hoitaminen ajoissa
  • sopivasti harrastuksia suhteessa rentoutumiseen ja yhdessä oloon kavereiden kanssa
  • maltillinen netti- ja peliaika
  • toteuttaa säännöllistä unirytmiä arkena ja viikonloppuna

Turvaverkko

  • nuorella tulisi olla turvalliset aikuiset: perhe/suku, koulun aikuiset, muut luottamukselliset henkilöt vapaa-ajalla ja harrastuksissa
  • nuoren tukena on kestävät kaverisuhteet: koulukaverit, lapsuudenkaverit, harrastuskaverit ym.
  • nuori osaa pyytää tarvittaessa apua ja ottaa vastaan tukea sekä ohjausta

Tunne- ja vuorovaikutustaidot

  • osaa tunnistaa tunteitansa ja osaa säädellä niitä
  • osaa asettua toisen asemaan tai tilanteeseen ja osoittaa myötätuntoa
  • käyttäytyy kohteliaasti
  • omaa erilaisia selviytymistaitoja (haastavat tilanteet, omat rajat)

Hyvä itsetunto

  • osaa arvostaa itseä ja muita
  • sietää erilaisuutta
  • tuntee omat rajat
  • on sinut oman kehonsa ja seksuaalisuutensa kanssa
  • ei osallistu toisten kiusaamiseen

Olen tarpeeksi hyvä sellaisena kuin olen!

Hyödyllisiä linkkejä:

https://www.tervekoululainen.fi/

https://oivamieli.fi/dashboard.php

https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/12-15-v/nuoren-nukkuminen/

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/kuinka-voit

https://www.vaestoliitto.fi/nuoret/mina-ja-muut/

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/kehitt%C3%A4mistoiminta/mielenterveysosaaminen/nuoren-mielen-ensiapu/p%C3%A4ihteet

https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/tietoa_mielenterveydesta/nuorten_mielenterveysongelmat/Pages/paihdeongelmat.aspx


Lähteet (johdanto):

Kaltiala-Heino Riittakerttu, Nuorten pahoinvointi kertoo yhteiskunnan kovista arvoista. Aamulehti 17.8.2018.  Linkki luettu 15.4. 2019: https://www.aamulehti.fi/uutiset/nuorten-pahoinvointi-kertoo-yhteiskunnan-kovista-arvoista-vaatimukset-ovat-kasvaneet-niin-suuriksi-etta-kaikki-eivat-enaa-parjaa-201133093

Halme, Nina, Hedman Lili, Ikonen Riikka, Rajala Rika. Lasten ja nuorten Hyvinvointi 2017. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos.  Linkki luettu 15.4.2019: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136748/URN_ISBN_978-952-343-115-7.pdf?sequence=1

Hyvinvointi- ja terveyserot. Nuoret. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. 6.11. 2018. Linkki luettu 15.4.2019: https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/elamankulku/nuoret

Kuvassa on neljä oppilasta pöydän ääressä koulun aulassa välitunnilla. Taustalla on suuri ikkuna, josta näkyy talvinen metsikkö.
Kuvassa teknisen käsityön tunnilta on poika suunnittelemassa vanerilevyjen kanssa muotoa tulevalle työlleen.
Kuvassa yläkoulun ruotsin tunnilla miesopettaja on luokan edessä tietokoneellaan ja takaa päin kuvatut oppilaat seuraavat opetusta.
Kuvassa kuvataiteen tunnilta on oppilaita pöydän ääressä siveltimillä maalaamassa. Esiliinat on puettu päälle suojaamaan omia vaatteita.