Disneyn ja Pixarin Cars 3: Driven To Win perustuu Autot 3 -elokuvaan ja on mukavaa puuhaa perheen pienempien kanssa. Ajopelissä riittää haastetta myös aikuiselle ja pelissä on paljon vaihtelevuutta, joten aikuinen tai lapsi ei kyllästy siihen nopeasti. Erilaisia ratoja ja ajotehtäviä on runsaasti. Pelin ainoana huonona puolena on, että sitä ei ole suomennettu, kuten Cars 2 -peli on. Lapsi, joka ei vielä hallitse englantia, ei saa pelistä samankaltaista nautintoa kuin pelisarjan aikaisemmasta osasta. Tämä tuntuu hyvin oudolta, sillä yleensä Disneyn pelit ovat suomennettuja juurikin kohdeyleisönsä vuoksi.
Peli seuraa löysästi Autot 3 -elokuvan juonta. Pelissä pääsee haastamaan Jackson Myrskyn (Jackson Storm) ja välillä on video-osuuksia, jotka ovat melkein suoraan elokuvasta. Pelissä on puhtaan kilpa-ajon lisäksi mahdollisuus ottaa taistelukisoja, joissa pääsee posauttelemaan ja häiritsemään kanssakilpailijoita erilaisilla aseilla. Stunttikisoissa ideana on tehdä stunttihyppyjä ja kerätä niistä pisteitä. Takaa-ajotehtävässä puolestaan räjäytellään vihollisautoja niin paljon kuin ehtii. Pelissä pääsee Jackson Myrskyn lisäksi pelissä pääsee haastamaan muita elokuvasta tuttuja hamoja. Kyseiset hahmot avautuvat pelattavaksi, kun ne on voitettu. Pelissä kerätään myös erilaisista suoritetuista tehtävistä merkkejä, joilla sitten saa uusia ratoja ja uusia autoja pelattavaksi. Tehtävä voi olla esimerkiksi tönäistä kaksinpelissä toinen auto pois radalta tai aja stunttikisa sössimättä yhtään stunttia.
Radat ovat vaihtelevia: pääset ajamaan useissa elokuvasta tutuissa ympäristöissä, kuten Miamissa ja Thunder Hollow’ssa. Peliin on myös tuotu joitain ratoja Cars 2 -pelistä, kuten Lontoo ja Tokio. Jokaisesta radasta on valittavissa edellä mainitut tehtävämuodot. Pelissä on mahdollisuus valita vaikeustasoksi helppo, normaali tai vaikea. Olin positiivisesti yllättynyt, kun peli vielä tämän lisäksi ottaa huomioon pelaajan todellisen tason ja säätää kilpailua tämän mukaan. Pelatessani kuusivuotiaan poikani kanssa helpolla tasolla kilpailu oli kovempaa kuin jos hän pelasi yksin samalla tasolla. Tämä on lasten pelille erittäin suuri plussa. PS4:llä pelattaessa ohjaimen painikkeiden toiminnot olivat samat kuin Cars 2 –pelissä ja muutenkin peli on helppo oppia, joka on lastenpelille hyvä ominaisuus. Peliä voi pelata 1–4 pelaajaa, joten sitä pystyy pelaamaan myös isommalla porukalla.
Kaiken kaikkiaan peli on hauskaa ajanvietettä lasten kanssa ja siihen ei kyllästy äkkiä suuren vaihtelevuuden vuoksi. Aikuinenkin saattaa joskus innostua pelaamaan tätä peliä yksin. Pelin ainoa miinuspuoli on, ettei sitä ole suomennettu, joka vähentää hieman englantia osaamattoman lapsen kiinnostusta peliin. Suosittelen kuitenkin lämpimästi pelin hankintaa jokaiselle vanhemmalle, joka haluaa päästä viettämään aikaa lastensa kanssa pelaten.
Arvosana 9/10
Kehittäjä: Avalanche Software
Julkaisijat: Warner Bros. Interactive Entertainment ja Disney Consumer Products and Interactive Media
Alustat: Nintendo Switch, PlayStation 3, PlayStation 4, Wii U, Xbox 360, Xbox One
Julkaisupäivämäärä: 14.7.2017
PEGI 7
You might also like
More from Game Reviews
The Heartbreaking Story of Little Misfortune
Little Misfortune is a game with adorable art, cute characters and an extremely dark and heavy story. #Horror #InteractiveStorytelling #Adventure
A Classic Tale Unfolds from a Twenty-Year Console – Paper Mario: The Thousand-Year Door Review
In an age filled with remasters and rehashing old ideas, Paper Mario: The Thousand-Year Door still feels fresh. Whether you’re …