Entinen konna ja nykyinen etsivä Ronan O’Connor pääsee yllättäen hengestään ja ryhtyy selvittämään omaa murhaansa. Matkan varrella hän auttaa muitakin Salemin kaupunkiin jumiin jääneitä haamuja ja törmää elinvoimaa imeviin demoneihin. Tärkeänä apuna sarjamurhaajajahdissa on teinityttö Joy, joka pystyy kommunikoimaan kuolleiden kanssa.
Pääjuonen lisäksi Salemista löytyy kaikenlaista jännittävää keräiltävää kummitustarinoista lähtien. Ronanin henkilökohtaista elämää avaavat hänen jo aiemmin edesmenneen vaimonsa päiväkirjamerkinnät. Etsivän uusi olomuoto mahdollistaa mielenkiintoisia mekaniikkoja kuten seinien läpi kävelyn ja ihmisten riivauksen.Vähitellen Ronan oppii hallitsemaan myös muita aaveiden yliluonnollisia kykyjä.
Pelin visuaalinen tyyli, äänisuunnittelu ja tarina tukevat toisiaan loistavasti. Ahdistus hiipii puseroon kuin huomaamatta ja juonesta avautuu koko ajan yhä häiriintyneempiä yksityiskohtia. Tapahtumapaikoista erityisesti hylätty tuomarin talo saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Tarina onnistuu yllättämään juonenkäänteillään, vaikka löydettävien dokumenttien perusteella isommat juonikuviot pystyykin arvaamaan. Päähenkilö on virkistävän erilainen sekä taustaltaan että olomuodoltaan ja apurina toimiva Joy on reipas ja omapäinen nuori nainen. Häntä olisi voinut hyödyntää enemmänkin.
Vahva tunnelma ja brutaalit murhat tekevät Murdered: Soul Suspectista yhden niistä peleistä, joiden tapahtumia miettii vielä pitkään pelaamisen jälkeen. Suosittelen murhamysteerien ja seikkailupelien ystäville.
Murdered: Soul Suspect
Alusta: Microsoft Windows, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One
Kehittäjä: Airtight Games
Julkaisija: Square Enix
Julkaisupäivä: kesä/syksy 2014
PEGI: 16
More from Game Reviews
Assassin’s Creed Odyssey- The sea breeze carries home and adventure
Let us sail the seas and scale the mountains of Greece together!
Animal Crossing: Pocket Camp but without the microtransactions?
Pocket Camp Complete is a cute and relaxing mobile game that offers the full experience with a one-time purchase.
Stories Untold – An Experimental Psychological Horror Adventure
Stories Untold is a narrative-driven horror adventure game and a truly remarkable take on the genre. The four episode anthology …