Netflixin Vakavaa peliä-dokumenttielokuva (eng. Not A Game) pureutuu videopelaamisen haittoihin ja hyötyihin. Ääneen pääsevät niin pelialan toimijat, eri alojen asiantuntijat, maailman huippupelaajat, tavalliset perheet ja monet muut. Vakavaa peliä kertoo monista pelien aikaansaamista negatiivisista vaikutuksista, mutta kokonaiskaiku dokumentilla on ehdottomasti videopelien kannalta positiivinen, jopa voimaannuttava.
Dokumenttielokuva painottaa voimakkaasti sitä lähtökohtaa, että teknologian muuttuessa myös ihmisten on muututtava sen mukana. Pääosassa on monia perheitä, joiden lapset ovat käyttäneet tuhansia tunteja peleihin, kun taas vanhemmat ovat olleet huolissaan lastensa pelaamisesta. Melko tuttu nykyajan tarina siis. Dokumenttielokuvan pääviestinä voisikin pitää sitä, ettei pelaamisesta innostuneita lapsia ja nuoria kannata automaattisesti lähteä syyttämään tai rajoittamaan tuhoamalla heidän konsoleitaan, vaan sen sijaan heitä tulisi kuunnella ja olla aidosti kiinnostuneita heidän tekemisistään, minkä jälkeen tulisi vasta tehdä päätöksiä siitä, mikä kehitykselle on hyväksi ja mikä ei. Myös yhteiskunnan ja teknologian jatkuvaan muutoksen kannustetaan tottumaan ja oppimaan.
Vaikka Vakavaa peliä lähtee liikkeelle rajuilla itkupotkuraivaripätkillä lapsista, joiden pelaaminen pysähtyy kuin seinään vanhempien paiskatessa teknologiaa tuhannen päreiksi, tarjoaa dokumenttielokuva monta tarinaa perheistä, joiden lasten elämä on jopa pelastunut pelien avulla. Käydään eristetyllä saarella, jossa videopelit ovat olleet ainoa yhteydenpitoväline kaukaisiin ystäviin sekä tutustutaan ihmisiin, jotka ovat luoneet sosiaalisen verkoston, jopa parisuhteen, videopelien mahdollistaman vuorovaikutuksen kautta. Lisäksi sairaalan vuoteilla pelit ovat monesti olleet ainoa hauskanpitoväline. Pelit ovatkin tarjonneet monelle dokumentissa esiintyvälle addiktion sijaan ulospääsyn hankalasta elämäntilanteesta ja myöhemmällä iällä jopa työn.
Pelaamisen kautta syntyneellä työllä ja e-urheilulla onkin dokumenttielokuvassa suuri rooli. Vakavaa peliä luo e-urheilijoista eräänlaisia malliesimerkkejä siitä, mitä voi parhaimmillaan seurata, jos vanhemmat ensimmäisten torjuvien johtopäätöstensä jälkeen antavatkin jälkikasvuilleen mahdollisuuden toteuttaa itseään rakastamiensa asioiden parissa ja tukevat lapsiaan pyrkimyksissään saavuttaa unelmiaan. Tämä narratiivi toistuu dokumentissa useaan kertaan ja luo sille jo alussa mainitun voimaannuttavan kokonaiskaiun. Dokumentti kysyykin, miten e-urheilu muka eroaa perinteisestä urheilusta, esimerkiksi jalkapallosta, kun peruspiirteet ovat kuitenkin samat: lukuisia harjoittelutunteja, suuria näyttämöitä ja kovan työnteon kautta saavutettuja tienestejä ja pokaaleja.
Vakavaa peliä on laadukasta katsottavaa kaikille pelaamisesta kiinnostuneille. Huomionarvoista kuitenkin on, että suosittelisin dokumenttia myös vanhemmille, jotka pystyvät samaistumaan kokemuksiin oman lapsen pelaamisen aiheuttamista ristiriidoista. En voi välttyä ajatukselta, että dokumenttielokuvan perimmäinen tarkoitus sitä tehdessä onkin ollut nimenomaan avata keskusteluyhteyksiä näistä ongelmista kärsivien perheiden sisällä ja tarjota vaihtoehtoinen näkökulma median monesti esiintuomalle narratiiville, jossa pelaaminen on automaattisesti syy ja väkivalta seuraus. Mieleeni jäikin erityisesti Essexin yliopiston pelitutkija Richard Bartlen lausunto siitä, että tietysti myös videopelit voivat aiheuttaa väkivaltaa, mutta yhtä lailla sitä voivat aiheuttavat myös uutiset, elokuvat tai politiikka. Pelien luomat positiiviset vaikutukset ovat yhteiskunnallinen voimavara, joista tulisi pitää kiinni. Englanninkielinen nimi Not A Game viittaakin siihen, että toisille peli ei ole vain peliä; se on koko elämä.
Nimi: Vakavaa peliä (eng. Not A Game)
Kesto: 1h 37min
Ohjaaja: Jose Gomez
Genre: Dokumenttielokuvat
Tuotanto: Villa Lunera Films yhteistyössä FCB & FiRe:n kanssa
Saatavilla: Netflix
Kuvakaappaukset ovat kirjoittajan ottamia dokumenttielokuvan trailerista.