Puuduttavaa tylsyyttä ja nuorison kosiskelua – arvostelussa The Comic Book Story of Video Games

Sama vanha tarina, nyt vain huonommin kerrottuna ja kuvitettuna!

The Comic Book Story of Video Games – The Incredible History of the Electronic Gaming Revolution kertoo nimensä mukaisesti digitaalisten pelien ja niihin liittyvän teknologian historiasta. Sarjakuva on jaettu kymmeneen lukuun, jotka vievät lukijan 1800-luvulta vuoteen 2015 kertoen ihmisistä, keksinnöistä ja peleistä jotka ovat vaikuttaneet nykyajan peliteollisuuteen.

Noin puolet teoksesta käsittelee laajasti teknologiaa ja sosioekonomisia suhdanteita, jotka vaikuttivat ensimmäisten pelien syntymiseen. Katodisädeputki, tutka ja transistori sekä eri maiden keskinäiset kahnaukset sotateollisuuden moottorina saavat suhteettoman paljon käsittelytilaa verrattuna myöhempään pelialan kehitykseen. Esimerkiksi viimeiseen lukuun on tungettu kehityskulkuja 80-luvun loppupuolelta vuoteen 2015 asti. Kunnollinen taustoitus on toki tärkeää, mutta tasapaino on pahasti hukassa.

Pelien ja niihin liittyvien teknologioiden esihistoriaan painottuva näkökulma voisi toki olla mielenkiintoista, jos toteutus ei olisi näin kamala. Teosta ei oikeastaan edes voi hyvillä mielin sanoa sarjakuvaksi, se on enemmänkin kuvitettu kirja. Tarina kerrotaan suurimmaksi osaksi täyteen pakattujen tekstilaatikoiden avulla ja teksti on kömpelön tylsää. Vaikealukuisuutta pahentavat historiallisten henkilöiden suorat lainaukset sekä välillä hyvinkin akateemiselta kalskahtavat sanavalinnat. Muutaman kerran teksti lipsahtaa nuorison nolon kosiskelun puolelle, kun vaikkapa kerrotaan miten vuonna 1940 tutka oli vielä ihan noob.

Lineaarisessa kerronnassa ei malteta pysyä vaan välillä hypätään kertomaan nykyajasta jokin yksityiskohta, johon käsiteltävä asia on vaikuttanut. Esimerkiksi Spacewar! -pelin kehityksestä kertovassa osiossa päädytäänkin yhtäkkiä vuodesta 1962 hakkerietiikan kautta vuoteen 2012, kun MIT-yliopiston yhden rakennuksen julkisivu muutettiin hakkereiden toimesta jättimäiseksi Tetris-peliksi. Teos olisi kaivannut tiukempaa toimituksellista otetta, sillä sivupoluille hairahtuminen haittaa tarinaan uppoutumista.

Kuvitus on hämmentävä sekamelska henkilöitä, tapahtumia, teknologiaa ja mielikuvituksen lentoa. Välillä tuntuu, että kuvitus liittyy tarinaan vain hyvin ohuella langalla. Erityisesti alkupuoliskon aikana ruuduissa seikkailee ”hassun hauskasti” paljon pelihahmoja eri vuosikymmeniltä sekä todella rasittava lippispäinen jonne-hahmo, joka kommentoi typerästi muille.

Teos muuttuu hieman mukaansatempaavammaksi, kun päästään ensimmäisiin varsinaisiin konsolipeleihin asti. Sekä kuvitus että teksti pysyvät vähän tiukemmin asiassa ja teknologioiden sekä henkilöiden tarinallistaminen on parempaa. Kerronnan pirstaleisuutta aiheuttaa kuitenkin sinne tänne ripotellut henkilökatsaukset miehistä, jotka ovat olleet mukana kehittämässä erityisen vaikutusvaltaista teknologiaa, yritystä tai peliä. Nämä katsaukset vaihtelevat pituuksiltaan hurjasti. Esimerkiksi Atarin perustaja Nolan Bushnell on saanut 7 sivua taustatarinaa, kun taas Space Wars-arcadepelin kehittäjä Larry Rosenthal saa pärjätä vain puolellatoista sivulla.

Yhtäkään naista ei ikävä kyllä ole valittu näihin katsauksiin. Vaikka peliala oli ja on edelleenkin hyvin miesvaltainen, naisia on ollut mukana alusta asti. Sierran toinen perustaja Roberta Williams mainitaan sentään ohimennen Mystery House -pelin ohessa ja tietokonevisionääri Ada Lovelace esiintyy kahdessa ruudussa. Siinä se. Toki sarjakuvassa on rajattu tila esitellä ihmisiä ja ilmiöitä, mutta kyse on silti aina tekijöiden valinnoista. Vuonna 2017 julkaistulta sarjakuvalta on kyllä lupa odottaa enemmän tämän asian suhteen ja naistekijöiden esittely olisi tuonut teokseen jotain uutta.

Olisin halunnut pitää tästä teoksesta paljon enemmän. Sarjakuvat yhdistettynä pelien historiaan, mikä voisi olla sen parempaa? Sarjakuva on kuitenkin todella tylsää luettavaa. Noin puolen välin jälkeen teoksen tahti kyllä paranee ja muuttuu hieman kiinnostavammaksi Atarin nousun ja tuhon myötä, mutta kokonaisuus jättää silti kylmäksi. Koko teoksen näkökulma on yllätyksettömästi hyvin Amerikka-keskeinen, muutamilla pakollisilla japanilaisilla esimerkeillä ryyditettynä. Viimeiseen lukuun on sentään saatu mukaan mainintoina Alexey Pajitnovin Tetris ja Rovion Angry Birds. Torilla tavataan?

On vaikeaa sanoa, mille kohdeyleisölle tämä teos on tarkoitettu. Välillä se tavoittelee asiallista akateemista tyyliä ja välillä taas yrittää keventää sitä nuorille sopivaksi sanavalintojen, jonne-hahmon ja avatarien väsyttävän esiinmarssin avulla. Kokonaisuus on pirstaleinen, tylsä, epäinspiroiva ja ajoittain rasittava. Tämä sama tarina on kerrottu jo niin moneen kertaan ja paljon paremmin. Jos haluat siis oppia pelien historiaa ja viihtyä siinä samalla, tämä teos kannattaa jättää hyllyyn.

Käsikirjoitus: Jonathan Hennessey

Kuvittaja: Jack McGovan

Julkaisija: Penguin Random House

Julkaistu: 2017

Post Views: 166

#suomeksi #History #Sarjakuva