FurReal Friends Sniffin’ Sawyer on Hasbron valmistama interaktiivinen nalle. Jääkarhu päästelee ääniä ja liikuttaa silmiään sillä leikittäessä. FurReal Friends on lelusarja, johon kuuluu tämän nallen lisäksi esimerkiksi Cuddlin’ Leo -kissa, Munchin’ Rex -dinosaurus ja The Luvimals Sweet Singin’ Biscuit -koira.
Nallen mukana tulee uniriepu ja tuttipullo. Jääkarhu päästelee ääniä, kun sitä hoivaa tai siihen koskee. Kuonoa rapsutettaessa nalle aivastelee usein. Se myös päästää kuorsaamista muistuttavia ääniä, kujertelee, röyhtäilee, kikattelee ja sanoo ”mau-mau-mau mau-mau-mau”. Nallen pää ja silmät liikkuvat niskasta painettaessa. Ulkonäöstään huolimatta kyseessä ei varsinaisesti ole pehmolelu, sillä turkin alla on kova muovinen rakenne.
Esikouluikäinen poikani sai nallen joululahjaksi ja olen seurannut hänen leikkimistään sen kanssa. Olen myös itse tutustunut leluun. Poikani on sanonut nallen olevan ihana joululahja. Minulla oli pieni epäilys, että nalle jäisi alkuhuuman jälkeen hyllyyn, mutta poikani tuntuu leikkivän sillä lyhyitä hetkiä joka päivä. Hän pitää nallea hyvänä ja syöttää sitä tuttipullolla. Meitä on huvittanut se, että nalle useimmiten aivastelee ensimmäisenä, kun otan sen syliini. Muiden perheemme jäsenten kanssa näin ei käy ja olemmekin alkaneet sanoa vitsinä, että nalle on allerginen minulle.
Jääkarhu on poikani ja minun mielestäni äärimmäisen söpö ja suloinen. Nallen turkki on hyvin pehmeä ja siihen on tuotu jään tuntua glitter-karvoilla. Nallen silmät ovat taianomaiset: hyvin siniset ja kauniisti kuultavat. Äänet, joita nalle päästelee, ovat myös suloisia ja hellyyttäviä. Sitä tekee mieli hoivata ja pitää hyvänä.
Huonona puolena kuitenkin on, ettei nallen äänentasoa pysty säätämään laisinkaan. Äänet ovat omaan makuni hieman liian voimakkaat, mutta eivät kuitenkaan vielä häiritsevällä tasolla. Toinen huono puoli on se, että koska nalle on rakenteeltaan hyvin kova ja melko iso, se on hankala ottaa viereen nukkumaan sänkyyn. Ihmettelen myös sen etutassuja, jotka ovat hyvin jäykät. Kun tassut painaa esimerkiksi yhteen, nalle ei reagoi siihen mitenkään. Nallessa on myös mielestäni melko suppeasti toimintoja: se ääntelee, liikuttelee silmiään niskasta painettaessa ja sen kuonoa pystyy liikuttamaan. Itse olettaisin interaktiivisena mainostetun lelun tekevän enemmän. Poikani ei kuitenkaan tunnu ajattelevan näin ja hän on haltioitunut lelun toiminnoista.
Vaikka FurReal Friends Sniffin’ Sawyer -nallessa on lieviä puutteita ja joitain outouksia, on se mielestäni erittäin onnistunut lelu varsinkin, kun olen seurannut oman poikani leikkimistä sillä. Leluja ei myöskään selvästi pidä stereotypioida sukupuolen mukaan. Vaikka nalle on suunnattu markkinoinnissa enemmän tytöille, voivat pojatkin saada siitä paljon iloa irti. Omakin poikani näki nallen viime kesänä kaupassa ja ihastui siihen, minkä perusteella hankin sen hänelle joululahjaksi.
Valmistaja: Hasbro
Ikäsuositus: 4+
You might also like
More from Game Reviews
The Heartbreaking Story of Little Misfortune
Little Misfortune is a game with adorable art, cute characters and an extremely dark and heavy story. #Horror #InteractiveStorytelling #Adventure
A Classic Tale Unfolds from a Twenty-Year Console – Paper Mario: The Thousand-Year Door Review
In an age filled with remasters and rehashing old ideas, Paper Mario: The Thousand-Year Door still feels fresh. Whether you’re …