Oppiminen on keskiössä – mutta mitä on ympärillä?

”Pedagogiikka on taidetta, jonka tavoite on tehdä oppimisesta helpompaa.”

Eräs motoistani, olkaa hyvät. Kuten yleensä, mottoon sisältyy vastakohta, kärjistys tai kiteytys, ja tämän vuoksi siihen kätkeytyy myös vastaan panemisen tai kritiikin mahdollisuus. Mitä tarkoitetaan taiteella, entä oppimisella? Hyvään teesiin kuuluu myös kitkaa ja tarttumapintaa, joka mahdollistaa siitä seuraavan laadukkaan argumentaation ja – toivottavasti – monipuolisesti keskustelijoita miellyttävän, viehättävänkin lopputuloksen. Avaan seuraavassa muutamia tarttumapintoja.

Olen tarjonnut oppimisesta seuraavan integratiivisen työmääritelmän (Sandström, 2020, s. 26):

The advancement of conceptual understanding in living organisms and changing social practices through permanent capacity change, and the furtherance of knowledge and innovation not attributable to biological changes only.

Oppimista luonnehtii siis käsitteellisen ymmärryksen laajeneminen, pysyvä taidollinen muutos, ja sellainen tiedon ja innovaatioiden kehittäminen, mitä ei voida suoraan johtaa pelkistä biologisista muutoksista. Jos kerran pedagogiikan tavoite on oppimisen helpottaminen, sen täytynee osua käsitteellisen ymmärryksen laajenemiseen ja käsitteiden välisten yhteyksien hahmottamiseen, tai esimerkiksi puusepän työssä tarvittavaan taidolliseen kehittymiseen.

Koska taidot ja tiedot karttuvat hyvin erilaisissa konteksteissa, pedagogisen suunnittelun ja pedagogisen toiminnan tehtäväksi jää erityisesti organisoidun ja usein jollakin tapaa arvioitavan oppimistilanteen järjestäminen ja reunaehtojen muotoilu. Tähän työhön Biggs (1999; sittemmin Biggs ja Tang, 2011) on laatinut konstruktiivisesti linjakkaan opetuksen mallin. Mallissa konstruktiivisuus tarkoittaa, että oppijat ovat itse aktiivisia luodessaan tietoa tai muuta lopputulemaa, artefaktia, ja linjakkuus sitä, että oppimistoimintoa tuetaan opetuksessa ja koska lopputuleman (Intended Learning Outcome, ILO) saavuttaminen on arvioitavissa sovituilla kriteereillä. Ei siis puhuta puusepän työstä, vaan opetetaan puusepän työtä; ei puhuta epäorgaanisen kemian sakkakokeista, vaan ollaan laboratoriossa ja tehdään niitä. Toki sakkakokeista voi ja pitääkin lukea, mutta arvioinnin ja oppimisen reunaehtojen tulee silloin olla yhtenevät oppimisen modaliteetin kanssa. Tampereen korkeakouluyhteisössä on opettajien tueksi laadittu linjakkaasta opetuksesta inspiroituneita templaattipohjia, joita voi hyödyntää opetustilanteen tai kokonaisen kurssin muotoilussa.

Pedagogisessa suunnittelussa yhtä keskeistä kuin sisällöt ja opetuksellisten ratkaisujen oikea-aikaisuus on oppimisympäristön ominaisuuksien yhteensopivuus oppimistoimintaan. Usein opetustilaa ei voi valita, mutta silloinkin tila ja siellä olevat elementit sekä sinne kaavailtu oppimistoiminta voidaan rakentaa siten, että tila auttaa, ei estä, oppimista. Jos on hybridiä opettamista, on myös hybridejä ratkaisuja, joita käyttää. Eräänä mainittakoon high tech – low tech -yhdistelmä: älytaulun lisäksi käytössä on hyvä olla fyysinen valkotaulu tai muuta kirjoitus- ja ideointipintaa. Näin myös ”huoltovarmuus” tulee taatuksi.

Olemme hahmotelleet kampusten oppimismaisemien moninaisia ulottuvuuksia erään satelliittikampuksen uudelleensovittamisessa (Sandström & Nevgi, 2020). Eräs löydös oli tarve tiloille tiloissa: saman päivän aikana voi tehdä erilaisia, myös hybridiin opetukseen liittyviä tehtäviä. Laadukkaan monimuotoisen opetuksen järjestäminen edellyttää laadukkaita välineitä. Kampuksen luotettavuus onkin sitä, että suunniteltuihin pedagogisiin ratkaisuihin voi luottaa ilman ainaista B-suunnitelmaa.

Väitän, että viime kädessä kyse on pedagogisesta johtamisesta ja kiinnostuksesta tilaan ja tilatietoisuuteen. Tila on sekä fyysinen että sosiaalis-psykologinen, tila jota tuotamme ja käytämme yhdessä. Tilatietoisuuttakin voidaan oppia, opettaa ja kehittää. Eräs viimeisimmistä tutkimusavauksistamme on niin sanottu reflektiivisen toimijuustilan ergonomia, jota kehitetään Joonatan Puhan väitöstutkimuksessa (Mälkki ym., valmisteilla). Työn johtoajatus on, että toimijuutta voidaan yhteisöissä tukea ja oppia, ja toimijuuden lisääntyessä myös pedagoginen hyvinvointi lisääntyy.

Suunniteltu, järjestetty oppiminen on oppimiseen valjastetun organisaation perustehtävän ytimessä. Toivon ajatusten herättävän keskustelua sekä kehittämisen ja dialogien triathlonin, jossa eri tiedetaustoja edustavat kollegat ja oppimisesta kiinnostuneet löytävät toisensa, pedagogiikan taiteellisuuden sekä jatkuvan oppimisen kauneuden.

Niclas Sandström
FT, aineenopettaja, yliopistopedagogiikan yliopistonlehtori

Lähteet

Biggs, J., & Tang, C. (2011). Teaching for quality learning at university. UK: McGraw-hill education.

Mälkki, K., Sandström, N., Puha, J. & Nevgi, A. (valmisteilla). Reflective ergonomy: a look at the space and practices for promoting reflective activities in communities of practice. Journal of Organizational Behavior.

Sandström, N. (2020). From Needs to Deeds: User experience informing pedagogical and sustainable campus development. Helsinki Studies in Education 82. Helsinki: Unigrafia.

Sandström, N., & Nevgi, A. (2020). From needs to deeds: Where is pedagogy in changing the working and learning environments on a university campus? Journal of Corporate Real Estate 22 (1), 1-20.