
Tampereen yliopisto (TAU)
Ajankohtaista
Tampereen yliopisto juhlii satavuotista taivaltaan vuonna 2025. Juhlavuosi näkyy muun muassa yliopistoyhteisölle, alumneille, kumppaneille ja kaikille tieteestä kiinnostuneille suunnatuissa tapahtumissa koko vuoden ajan.

Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa
Yliopistossamme on noin 23 200 opiskelijaa ja noin 4 200 työntekijää yli 80 maasta. Nykyinen Tampereen yliopisto syntyi vuoden 2019 alussa, kun Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyivät uudeksi säätiöyliopistoksi.
Yliopistossamme on seitsemän tiedekuntaa:
- Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta
- Johtamisen ja talouden tiedekunta
- Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta
- Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta
- Rakennetun ympäristön tiedekunta
- Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta
- Yhteiskuntatieteiden tiedekunta
Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueisiimme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle.

Tule opiskelemaan yliopistoomme
Yliopistomme tarjonnasta löytyy lukuisia inspiroivia tutkinto-ohjelmia. Lisäksi voit opiskella avoimia yliopisto-opintoja, tutustua eri aineiden opintoihin ja löytää oman alasi.
Tutustu koulutuksiimme
Etsitkö ensimmäistä tutkintoasi tai tietoa maisteriohjelmista? Yliopistostamme löydät sinulle sopivan kokonaisuuden.
Lisätietoa hakemisesta
Haluatko tietää lisää siitä, miten yliopistoon haetaan opiskelemaan? Olemme koonneet tietoa hakuohjeista ja eri reiteistä tutkinto-opiskelijaksi.
Avoin yliopisto
Avoimessa yliopistossa voit suorittaa tutkintojen osia tai yksittäisiä opintojaksoja.
Tietoa uudelle opiskelijalle
Tutustu Opiskelijan oppaaseen, josta löydät tärkeät ohjeet opintojesi sujuvaan alkuun. Oppaasta saat tukea opintopolullesi aina aloituksesta valmistumiseen. Sieltä löydät myös opetussuunnitelmat ja opetustarjonnan.

Teemme monialaista huippututkimusta
Meillä toimii yli 100 aktiivista tutkimusryhmää ja -keskusta, ja käynnissä on jatkuvasti lukuisia tutkimushankkeita ja -projekteja. Huippuyksiköissämme tutkitaan niin monikudosmallintamista kuin pelikulttuureja.

Väitöksiä
Lahjoita tutkimukselle ja koulutukselle
Tutkimukseen ja koulutukseen panostaminen on paras tae kestävälle tulevaisuudelle. Lahjoittamalla Tampereen yliopistolle voit yhteisönä tai yksityishenkilönä olla mukana luomassa tieteellisiä läpimurtoja ja uutta osaamista.
Tiedekasvatus yliopistossamme
Tiedekasvatus innostaa tutustumaan tutkittuun tietoon, sen merkitykseen ja tuottamisen tapoihin eri tieteenaloilla. Tavoitteena on tukea ja vahvistaa lasten ja nuorten tieteen lukutaitoa sekä tiedeosaamista.

Tutustu uusiin professoreihimme
Uudet professorimme pitävät vuosittain juhlaluentonsa, eli lyhyen ja yleistajuisen puheenvuoron. Juhlaluento käsittelee professorin omaa tutkimusta sekä tutkimusalan viimeisimpiä saavutuksia ja tulevaisuuden näkymiä. Edellisen kerran juhlaluentoja vietettiin torstaina 15.5.2025.
Tule mukaan alumnitoimintaan
Olet alumnimme, jos olet opiskellut tai työskennellyt Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa tai näiden edeltäjissä. Alumnina pääset osaksi inspiroivaa huippuosaajien verkostoa.
Olemme vahva kumppani ja aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja

Yhteistyömahdollisuuksia yrityksille ja yhteisöille
Tarjoamme yrityksille ja yhteisöille lukuisia eri yhteistyömahdollisuuksia niin tutkimuksen kuin innovaatioyhteistyön parissa. Tutustu yhteistyön muotoihin ja tarjoamiimme palveluihin.
Kansainväliset yliopistoverkostot
Yliopistomme on monikulttuurinen tiedeyhteisö ja kansainvälisesti aktiivinen yhteistyökumppani. Kansainväliset yliopistoverkostot syventävät yhteistyötä tutkimuksessa ja koulutuksessa.
ECIU-yliopisto
Yliopistomme on jäsenenä innovatiivisten eurooppalaisten yliopistojen muodostamassa ECIU-yliopistossa. Siellä opiskelijat, tutkijat ja elinikäiset oppijat ratkaisevat tosielämän haasteita yritysten ja organisaatioiden kanssa.

Tampereen yliopiston strategia ja avaintietoa
Työmme perusta on jatkuva pyrkimys uuteen tietoon ja tieteellisiin läpimurtoihin. Meille tärkeitä arvoja ovat avoimuus, kriittisyys, moninaisuus, oppijalähtöisyys, rohkeus, sivistys ja vastuullisuus.

Kehitämme kampustemme tiloja
Tavoitteenamme on luoda yhdessä monikäyttöisiä ja monialaisuutta vahvistavia oppimis-, työ-, tutkimus- ja kohtaamisympäristöjä – tiloja, jotka vastaavat käyttäjiensä ja yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin nyt ja pitkälle tulevaisuuteen.
Tule meille töihin

Olemme rohkeasti tulevaisuuteen katsova, kehittyvä yhteisö ja yksi Suomen monialaisimmista yliopistoista. Yhteisömme on kansainvälinen, meitä on jo yli 80 maasta.

Olemme sitoutuneet kehittämään tutkijoidemme työoloja ja urakehitystä. Meille on myönnetty HR Excellence in Research -tunnustus kehittämistyöstämme.

Tutustu kirjastomme monipuolisiin palveluihin
Meillä on kaikille avoin tiedekirjasto, jonka toimipisteet löydät kaikilta kampuksiltamme. Käytössäsi ovat niin painetut aineistot, laajat e-aineistot kuin palvelut, joita pystyt käyttämään myös etänä. Kirjastomme tuottaa kirjasto- ja tietopalvelut koko Tampereen korkeakouluyhteisölle.

