1.12.2022 Irene Vallejo: Papyrus
Espanjalainen Irene Vallejo on kirjoittanut kirjahistorian, joka viitteineen, bibliografioineen ja hakemistoineen on yli 600 sivuinen. Se on kuitenkin kaikkea muuta kuin pelkkää historiaa. Kirjoittaja liikkuu aikatasolta toiselle ja jakaa myös omia muistojaan.
Kirja esineenä ei ole kiinnittynyt yhteen formaattiin: on ollut savitauluja, papyruskääröjä, pergamentteja, paperikirjoja ja nykyään e-kirjoja (elektronisia kirjoja). Vain äänikirjoja Vallejo ei jostain syystä käsittele lainkaan.
Kirjat ja kirjastot liittyvät yhteen. Egyptin faaraon Ptolemaios II:n valtava projekti oli saada Aleksandriaan kirjasto, jossa olisi kaikki sen ajan (200 eaa.) kirjat. Hän pyrki tavoitteeseensa lähettämällä lähettiläitä ympäri Välimeren ja Kaksoisvirtojen maita ostamaan, takavarikoimaan ja ryöstämään kirjoja. Aleksandrian kirjastosta tuli ensimmäinen varsinainen kirjasto. Sen ajan yleiskielenä toimi kreikka. Kreikaksi pyrittiin kääntämään kaikki muunkieliset kirjat. Esimerkiksi juutalaisten hepreankielinen Toora (meidän Vanha Testamenttimme) käännettiin Aleksandriassa kreikaksi. Se tunnetaan nimellä Septuaginta. Samoin käännettiin persiankielisiä zarathurstalaisten tekstejä kreikaksi.
Aleksandrian kirjaston kirjat olivat tietenkin papyruskääröjä. Papyruskaisloja saatiin juuri Egyptistä. Aleksandrian kirjastossa keksittiin myös kirjastonhoitajan ammatti. Ateenalaissyntyinen Demetrios Falernolainen pohti kirjojen järjestämistä niin, että ne löytyisivät uudestaan. Tieteenalojen mukaiseen luokitukseen hän lienee saanut ideansa itseltään Aristoteleeltä. Yksi ensimmäisistä nimeltä tunnetuista kirjastonhoitajista oli Kallimakhos (200 eaa.) Hän kehitti kaunokirjallisuuden genreluokituksen, jota edelleen käytetään: jaon runouteen ja proosaan. Häneltä on myös peräisin luokitus: epiikka, lyriikka, tragedia, komedia, historia, retoriikka, filosofia, lääketiede, lakitekstit. Lopuksi vielä kaatoluokka, kaikki muut. Mitenkähän tämä toimisi nykyään?
Kalliomakhoksen jälkeen monet tunnetut kirjailijat ja tutkijat ovat toimineet kirjastonhoitajina mm. Goethe, Casanova, Hölderlin, Grimmin veljekset, Lewis Carroll, Mao, Stephen King ja Borges.
Lukeminen itsessään on ollut erilaista. Vallejon mukaan aina keskiajalle asti normaalia oli lukea ääneen, oli yleisöä tai ei.
Aleksandrian kirjasto säilyi, vaikka ei kaikessa loistossaan, siihen asti, kunnes Rooman valtakunta alkoi hajota 300 jaa., mutta kirjaston hiipuminen alkoi paljon aikaisemmin.
Papyruksen rinnalle keksittiin jo 100 eaa. uusi kirjoitusmateriaali Turkin Pergamonissa. Keksintö oli parkitulle nahalle (vasikan, lampaan tai vuohen) kirjoittaminen. Materiaali sai nimekseen pergamentti kaupungin mukaan, jossa se keksittiin. Meni kuitenkin satoja vuosia ennen kuin pergamentit yleistyivät ja niitä keksittiin sitoa yhteen.
Ennen kirjoja piti keksiä kirjoitusjärjestelmä eli kirjaimet. Vallejon mukaan länsimaissa ensimmäisenä asialla olivat foinikialaiset. He keksivät aakkosiin perustuvan kirjoituksen, jota myöhemmin kreikkalaiset jatkokehittivät 700 eaa. Lopulta sen pohjalta syntyi meidän latinalainen kirjoitusjärjestelmämme.
Sotaisa Rooma ryöväsi paitsi orjia, niin myös kreikkalaisen kulttuurin. Aluksi roomalaisten oma kirjallisuus oli lakeja ja luetteloita. Mitä muuta sotiva kansakunta olisi kaivannut? Latinalaisen kirjallisuuden alullepanija oli kreikkalaissyntyinen Livius Andronicus (270 eaa.). Hän käänsi Homeroksen Odysseian latinaksi.
Roomalaiset alkoivat kutsua kirjaa puun pintakerrokseen viittaavalla sanalla liber (kaarna tai nila). Kreikkalaisten käyttämä sana kirjasta oli biblion. Se tuli Bybloksesta. joka oli papyruksen vientisatama Foinikiassa. Germaanisten kielten sana buch juontuu sekin puun nimestä ja tarkoittaa pyökkiä.
Jossain vaiheessa kirjarullista tuli pergamentteja, jotka voitiin ommella keskeltä yhteen. Niitä kutsuttiin koodekseiksi. Seuraavaksi koodekset keksittiin suojata paksulla kannella, ja koodeksen nimi alettiin merkitä kannen selkään. Kätevää! Papyrustekstit säilyttivät silti osittain asemansa koko antiikin ajan. Kristityt olivat koodeksen käytön edelläkävijöitä raamatullisine teksteineen, samoin kuin lakitekstien kirjoittajat.
Roomalaisten rakentamista kirjastoista on jäänteitä jäljellä Palatinus-kukkulalla. Trajanuksen rakennuttama (211 jaa.) kaksoiskirjasto jakaantui kahteen osastoon: kreikkalaiseen ja latinalaiseen. Roomalaiset rakennuttivat kirjastoja myös kylpylöiden yhteyteen. Vuonna 350 jaa. Roomassa oli 29 kirjastoa. Kristinuskon leviäminen edisti kirjojen kopiointia ja niiden asemaa. Luostareissa kopioitiin Raamatun lukuja ja tehtiin kirjoista kauniita koriste-esineitä.
Kirjoista on ollut hyötyä, iloa ja lohtua. Hollantilainen Nico Rost piti Dachaun keskitysleirillä lukupiiriä, jossa muisteltiin kunkin lukemia kirjoja. Vorkutassa vankileirillä lapsuutensa viettänyt Galja kertoi vankien raapustaneen hänelle satuja paperilappusille.
Kirjastohistorian merkillisimpiä kirjastonhoitajia lienevät olleen Appalakeilla, USA:ssa, muuleilla ja hevosilla ratsastaneet kiertävät kirjastonhoitajat. Usein he olivat naisia. Kyseessä oli liittovaltion projekti syrjäseutujen sivistämiseksi 1930-luvulla. Kentuckyn osavaltiossa oli projektin alkaessa vain yksi kirja per asukas. Ratsastajat liikkuivat vuoristoisella alueella jopa 30 km päivässä. Projekti saavutti kymmenessä vuodessa 50 000 perhettä ja 155 koulua.
Teksti: Eija Poteri, tietoasiantuntija.
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta
