10.12.2022 Svetlana Aleksievitsh: Neuvostoihmisen loppu
Dekkarien ystävät voivat ajoittain tuntea olevansa todellisen asian äärellä. Silti Nordic noir ei ole oikein pärjää tälle: ruumiita tulee kasoittain eikä se ole edes fiktiota. Kirjassa on vajaat 700 sivua, joten lukemista riittää. Hyvä uutinen on, että kirjaa ei tarvitse lukea alusta loppuun yhtä soittoa. Voi lukea myös muutaman tarinan kerrallaan ja omassa järjestyksessä. Kirja koostuu paristakymmenestä haastattelusta ja lyhyistä johdattelevista teksteistä.
Nobelistin tuotanto perustuu satoihin aikalaishaastatteluihin. Tässä liikutaan 1999-2012 Venäjällä ja entisissä neuvostotasavalloissa. Valko-Venäjän viimevuosien tapahtumatkin vilahtavat lopussa. Kirja pyrkii autenttisuuteen. Puhujien ääni kuuluu ja näkyy siinä, mutta kirjailijallakin on osuutensa tapahtumien muistiin merkitsemiseen. Kirjassa on tarinoita, jotka muuten olisivat voineet jäädä unohduksiin niin kuin kymmenien miljoonien muiden arkipäivän väkivaltaisuuteen, Siperian soihin tai Keski-Aasian aavikolle loppuneet elämäntarinat. Niinkin myöhään kuin 1990-luvulla valtaa pitävien mielestä ei omien kansalaisten elämällä näytä olleen paljonkaan merkitystä. Sama politiikka jatkuu yhä. Tänä päivänä edes naapurimaassa eläviä ei säästellä.
Kirjaa aloittaessa tuntuu kummallisen tutulta, vaikka tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun alun vallankaappauksiin Venäjällä. Silloin kansa lähti joukoittain kaduille vastustamaan neukkusysteemin palauttamista. Myöhemmissä vaiheessa käy ehkä ymmärrettävämmäksi, miksi niin ei nykytilanteessa tapahdu. Miten vallatonta kansa oli silloin ja miten nyt. Kansanluonteesta puhumisen voi lopettaa lyhyeen. Ei ole olemassa yhteistä piirrettä, joka leimaisi yksilöiden ajattelutapaa. Lukuun ottamatta Siperian opetuksia, siitä että elossa pitää pysyä, jos mielii jatkaa tarinaansa. Elossa pysymisen vastakohtana kirja suorastaan tursuaa monitahoista kokemusasiantuntijuutta kuolemisesta, tappamisesta ja kärsimyksestä.
Yllättävissä käänteissä ilmenee myös inhimillisyyttä ja armollisuutta. Ihmiset painavat villaisella jopa itseensä kohdistuneen väkivallan ja epäoikeudenmukaisuudet. Pyövelithän jäivät tavallisen kansan keskuuteen jatkamaan mukavaa elämäänsä. Monta kertaa haastatellut sanovat, että eivät halua muistella kokemaansa, on tuskallista edes ajatella sitä. Muiden silmissä leirivangit ja tavalliset rikolliset ja juopot voivat saada sympatiaa. Toisaalta heitä kartetaan kuin ruttotautisia. Systeemi hylkii heitä. Valtiovalta näyttäytyy vihollisena. Lentäviä lauseita neukkutodellisuudesta ja karmivista vaiheista sen hajottua voi kyllä bongailla pitkin matkaa. Hauskuuttakin löytyy.
Jos on halua lukea Venäjän rakenteellisesta väkivallasta ja korruptiosta asiantuntija-arvioita, voi tarttua vaikkapa Anne Applebaumin tai Timothy Snyderin tutkimuksiin. Omasta takaa yhteiskuntatutkimusta löytyy Neuvostoliitosta ja nyky-Venäjältä niukahkosti. Kukapa panisi päänsä pölkylle. Löytyy toki niitäkin. Aleksievitshin kirjassa taas tieto tulee suoraan "hevosen suusta" ja on sinänsä kallisarvoinen monumentti aikakauden ihmisille.
Teksti: Esa Hakala, tietoasiantuntija
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta
