22.12. Carl Barks: Carl Barksin joulutarinat 1945–1949
Aku Ankka kumppaneineen on aina kuulunut lapsuuteeni ja sen jälkeiseenkin aikaan. Aikuisena olen myös kahden, yhtä lailla aikuisen, ystäväni kanssa vieraillut Floridan Walt Disney Worldissa. Sillä aikaa kun toinen ystävistäni etsiskeli tupakointipaikkoja, ja toinen laahusti perässäni, kävin halaamassa – vaikka sitten jonotuksen kautta – kaikki kohdalle osuneet ankkalinnalaiset ja heidän modernit kaverinsa, animaatiostarat. Mitään he eivät puhuneet, joten käytimme kansainvälistä elekieltä.
Muistan joskus miettineeni hämmentyneenä, että onko Walt Disney keksinyt kaikki Ankkalinnan hahmot… No, ei ole. Tämän uunituoreen kirjan, sarjissensei Carl Barksin, joulutarinoissa ensiesiintymisensä tekevät sekä Roope Ankka että Hannu Hanhi, vaikka näiden hahmojen luomisen aikaan Barks (1901-2000) oli vain yksi Ankkojen nimetön piirtäjä. Roope on kiukkuisempi kuin tätä nykyä: näissä stooreissa hän heijastelee selvemmin esikuvaansa Dickensin Saituri-Scroogea. Tarinat ovat enimmäkseen lähemmäs kymmensivuisia, mutta joukossa on myös yhden sivun, jos sallitte, mitättömämpiä pätkiä.
Kotonani on kulutettu isäni lapsuudenaikaisia Akkareita, ja vaikka sekin lapsuus yltää vain nippa nappa 1940-luvulle asti, tässä kirjassa oli minulle ennestään tuttuja tarinoita. Niitä on kierrätetty toivesarjoina ankoissa. On ne toista kuin esimerkiksi Barksin oppipojan Don Rosan ”piperrykset” (lue: ei ole ykkösankkapiirtäjäni).
Tässä kohtaa elämää tarinoita tarkastelee myös aikansa tuotteina, mutta täytyy sanoa, että sille ei pakosta ole tarvetta. Ne ovat kestäneet aikaa. Syynäämällä sai syynätä esimerkiksi viittauksia sotien jälkeiseen julkaisuaikaansa. Joitain uusien suomennosten modernisointeja huomasin kyllä. Tuskin 1940-luvulla merellä seilaavassa rahtilaivassa montaakaan joululahjamyymälää oli.
Eniten hätkähdytti Jouluyö, juhlayö -tarina, jossa Akun naapuri, Tulkun Teppo, kurittaa Akua muun muassa sähköistetyllä karjapiiskalla piinaavien ilmeiden ryydittämänä. Sittemmin luinkin, että tuo kertomus oli vuosikymmeniä sensuurin alla. En ihmettele. Vaikka sen käänteet nyt lähinnä huvittavat, ei se välttämättä aikansa lapsille ollut valistavinta sisältöä. Kultainen joulupuu -tarinassa seikkaili ilokseni Lumikin myrkyttänyt noita.
Varsin mukavia tarinoita vaikka ääneen luettavaksi joulunpyhinä. Eikä olisi mikään hullumpi ajatus, jos aikuinen lukisi näitä aikuiselle. Nostalgia saattaisi hykerryttää. Jotenkin haikeaa hahmottomien uhkien nykymaailmassa on, että tarinoiden kehittelyn aikaan taisi pelottavinta mitä keksittiin olla… karhu! Sen verran usein se irvistelee ruuduissa. Maailma muuttuu siis kuitenkin, Barksiseni.
Teksti: Paula Nissilä, tietoasiantuntija.
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta
