8.12. Laura Ingalls Wilder: Pitkä talvi preerialla
Se talvi alkoi lumimyrskyllä jo aikaisin syksyllä, ja sitten lumimyrskyjä seurasi toinen toisensa jälkeen. Laura, Charles-isä, Caroline-äiti sekä sisaret, jo aiemmin näkönsä menettänyt isosisko Mary ja pikkutytöt Carrie ja Grace muuttivat hatarasta uudismökistään pieneen kaupunkitaloonsa De Smetissä Etelä-Dakotassa. Kaupungissa asuminen ei kuitenkaan paljon helpottanut elämää: juna, jonka oli määrä tuoda ruokatavaroita ja muita hyödykkeitä kauppaan, juuttui jonnekin kauas lumikinoksiin. Talvi kiristi otettaan, pakkasta oli kolme- neljäkymmentä astetta ja kaikki kotielämässä tarpeellinen alkoi loppua: polttopuut, lamppuöljy ja sitten tietysti ruoka. Kekseliäisyyttä vaadittiin: isä ja Laura kiersivät kylmässä eteisessä heinistä patukoita liedessä poltettaviksi, äiti rakensi lampun kärrynrasvasta ja vähäisten ruokavarastojen huvetessa perhe eli karkealla ruskealla leivällä. Nykyään on ehkä muodikasta leipoa leipää hapanjuurella, mutta tuona talvena se oli Ingallsin perheelle välttämättömyys, kun kaupassa ei ollut edes hiivaa. Ja leivän jauhot olivat kahvimyllyllä jauhettuja akanaisia vehnänjyviä.
Mutta joulu tuli tuonakin talvena, ja isä oli onnistunut hankkimaan jostain – kirjassa ei puhuta mustasta pörssistä, mutta tuskin oli muusta kysymys, kun perheen jouluateriaksi saatiin säilykepurkillinen ostereita. Lehmä oli melkein ummessa, mutta viimeiset maitopisarat tiristettiin osterikeitoksi. Meidän suussamme se voisi maistua laimealta ilman kermaa ja mausteita, suolaa ehkä lukuunottamatta, mutta Ingallseille se oli ihanaa vaihtelua karkean leivän jälkeen. Lumimyräkkä tuli joulunakin, mutta perhe pysytteli lämpimänä heinäpatukoiden haihtuvassa hehkussa toinen toisensa lähellä.
”Mitä ikinä tapahtuisikaan, heillä olisi aina iloinen joulu”, Laura ajatteli. Idyllistäkö? Ehkäpä. Siirappiako? Mahdollisesti. Mutta vaikka olenkin synnynnäinen pessimisti ja kyynikko, en voi viimeistään jouluna olla ajattelematta pitkää talvea preerialla, ja sitä lämpöä ja iloa, jota rakkaittemme läheisyys meille tuo, jopa näin koronajoulunakin.
Teksti: Tuija Nummi, tietopalveluneuvoja.
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta
