TAMK panostaa vahvasti TKI-toimintaan – nyt avautui uusi tutkijan urapolku

TAMK kehittää määrätietoisesti soveltavan tutkimuksen toimintaansa ja ottaa käyttöön uudenlaisen tutkijauramallin. Malli tarjoaa kilpailukykyisen urapolun soveltavasta tutkimuksesta innostuneille.
Ammattikorkeakoulumme osaamisyksiköt hakevat nyt tutkijoita tutkimusryhmiin tutkijan urapolun mukaisiin rooleihin tarpeidensa mukaisesti. Tutkijan ja erikoistutkijan tehtävät ovat neljän vuoden määräaikaisia työsuhteita, joiden aikana on mahdollista edetä tutkijan urapolun seuraavaan vaiheeseen ja aina johtavan tutkijan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen asti. Haettavissa on aluksi 9 työpaikkaa useammista teemoista. Uudet uramallit antavat mahdollisuuden työskennellä monitieteisessä ympäristössä.
Huippuosaamista uusissa tutkimusryhmissä
Seitsemän aloittanutta tutkimusryhmää kokoaa yhteen asiantuntijoita TAMKin viidestä eri osaamisyksiköstä. Uusia tutkimusryhmiä perustetaan jatkossa lisää sitä mukaa, kun TKI-profiililtaan riittävän vahvoja osaamisalueita tunnistetaan.
– Tutkimusryhmien perustaminen on osa uutta strategiaamme. Ryhmät on valittu osaamisyksiköidemme esitysten perusteella, ja niillä on tärkeä tehtävä oman osaamisalueensa ja koko korkeakoulumme TKI-toiminnan vahvistamisessa, toteaa TAMKin rehtori, professori Mika Hannula.
Tutkimusryhmät ja niiden vetäjät:
- Biopohjaiset väriaineet ja painovärit (Biocolores): Kai Lankinen, johtava tutkija, TkT
- Ennakoiva, ehkäisevä, yksilöllinen ja osallistava terveys (PRECISE): Arja Halkoaho, työelämäprofessori, TtT
- Hyvinvoivat perheet (GrowWell): Pia Keiski, johtava tutkija, TtT
- Soveltava puhdas teknologia (ACT): Tero Joronen, johtava tutkija, TkT
- TAMKin älykkään valmistuksen ryhmä (TAMG): Katri Salminen, johtava tutkija, TkT
- Tulevaisuuskestävyys, vuorovaikutus ja transformatiivinen oppiminen murroksissa (SHIFT): Hanna Davis, johtava tutkija, FT
- Uudistava arvonluonti talouden murroksessa (TraCE): Maria Åkerman, johtava tutkija, HTT
Vaikka ryhmät tuovat yhteen asiantuntijoita samasta teemasta tai osaamisalueelta, lähestymistapa on monessa ryhmässä monitieteinen. Tutkimusryhmät tarjoavat myös henkilöstölle entistä paremmat mahdollisuudet kehittää omaa osaamistaan ja nousta alansa huippuasiantuntijoiksi.
Strategiset vahvuusalueet ohjaavat tekemistä
Tampereen ammattikorkeakoulun TKI‑toiminnan strategisissa vahvuusalueissa yhdistyvät monialainen asiantuntijuus, soveltava tutkimus ja tiivis kumppaniyhteistyö. Niiden määritteleminen on myös osa korkeakoulumme uutta strategiaa ja TKI-osaamisemme profilointia. Tavoitteenamme on vahvistaa yritysten ja julkisyhteisöjen kilpailukykyä, edistää hyvinvointia ja kehittää kestäviä ratkaisuja tulevaisuuden tarpeisiin. Tutkimusryhmiin ja vahvuusalueisiin voit tutustua tarkemmin verkkosivuillamme.
- Arvonluonti ja luova talous
- Kestävä ja älykäs teollisuus
- Kestävän rakentamisen teknologiat ja biotalous
- Terveys ja hyvinvoiva yhteiskunta
- Uudistuva pedagogiikka ja koulutus
Lisätietoja:
rehtori, professori Mika Hannula
mika.hannula [at] tuni.fi (mika[dot]hannula[at]tuni[dot]fi), p. +358 29 4531 838









